Unelma unesta

En ole ihan varma, milloin esikoiseni on aiheuttanut minulle enemmän unettomuutta: vauvana maitoa vaatiessaan vai nyt teininä iltamenojensa takia. Huono olen joka tapauksessa ollut nukkumaan molempina aikoina, ja ihan syyttä suotta uni nykyisin joskus katoaa ulkona olevaa lasta odotellessa. Viime viikonloppuna tuli molempina öinä valvottua normaalia pidempään teinin sinänsä ihan asiallisten ja sovittujen menojen takia. Minä en edes osaa nukkua aamulla pitkään, vaikka saisinkin. Kevättä kohti heräilen vain entistä aikaisemmin, ja välillä aamuyöstä. Yksi ystäväni kutsuu sitä mummonukkumiseksi.

Mummo tai ei, mutta hyvin valvotun viikonlopun jälkeen maanantaiaamuna oli ohjelmassa juoksulenkki. Tiesin loppuviikon olevan ohjelmiltaan tiiviimpi, joten jos aioin juosta tarpeeksi, oli aloitettava heti alkuviikosta. Juoksemaan lähtö oli huonojen unien takia aika takkuista. Oikeastaan tiesin, että olisi ollut parempi pitää lepopäivä paitsi huonojen unien, myös viikonlopun rankkojen treenien takia. Lähdin kaikesta huolimatta lenkille aamulla ennen töiden aloittamista. Ja kumma kyllä, olo korjaantui selvästi. Ehdin kuitenkin jo luvata itselleni, että seuraava päivä voisi olla lepopäivä, vaikka olin suunnitellut kuntosalilla käyntiä.




Mutta iltapäivällä kotona löysin taikatempun, joka sai olon taas hyväksi ja mahdollisti myös seuraavan päivän salitreenin, nimittäin päiväunet. Harvoin nukun päivällä, ja sittenkin usein saan siitä tukkoisen olon. Tällä kertaa puolen tunnin uni kuitenkin virkisti juuri sopivasti.





Veteraanijuoksijakin on matkan varrella usein muistuttanut päiväunista. Otan sen niin vakavasti kuin pystyn. Nukun päiväunet ehkä kerran kolmessa viikossa. Yöuniin yritän kiinnittää huomiota menemällä nukkumaan mahdollisimman aikaisin. Silti ne jäävät usein lyhyiksi aamusta.





Lueskelin unesta ja urheilusta hieman lisätietoja. Kestävyysurheilu.fi muistutti, että jos urheilijalla on uniongelmia, asia on syytä korjata pikaisesti. Helpommin sanottu kuin tehty.

Kunnon unet rakentavat hyvää perustaa.

Samainen artikkeli totesi kyllä myös, että 80 %:lla urheilijoista uniongelmia on. Uni on hyvin tärkeää palautumiselle, vaikuttaa vireystilaan, ruokahaluun, mielialaan ja kognitiiviseen kykyyn. Aivot paitsi virkistyvät, myös sananmukaisesti peseytyvät kuona-aineista unen aikana, kun niiden nestekierto lisääntyy ja poistaa kuona-aineita. Unenpuutteen haitat aivoille, sydän- ja verisuonielimistölle ja metabolialle ovat melkein liian pelottavaa luettavaa, ainakin huonosti nukutun yön jälkeen.


Arkikokemus on onneksi kuitenkin sellainen, jonka taas itsekin totesin alkuviikosta: juoksu saattaa parantaa oloa huonosti nukutunkin yön jälkeen, eikä treenissä välttämättä huomaa eroa normaaliin. Tutkimusten mukaan tiedot unenpuutteen vaikutuksista esimerkiksi kestävyyteen ovatkin ristiriitaisia. Joidenkin tutkimusten mukaan 30 tunnin valvominen vaikuttaa anaerobiseen kestävyyteen, ja 24 tunnin valvominen aerobiseen kestävyyteen. Sen sijaan yksittäisen yön muutaman tunnin univajaus neljän yön peräkkäisellä 2,5 tunnin univajeella ei näyttäisi vaikuttavan kestävyyteen, mutta kylläkin psyykkisiin toimintoihin.


Itse olen huomannut, että minulla unet aina lopulta palautuvat kunnollisiksi hieman heikomman jakson jälkeen. Stressin uskon vaikuttavan uniin, ja huono kierre on helppo saada aikaan, jos alkaa pelätä univaikeuksia. Parempi on siis olla stressaamatta, ja pysyä kiinni juoksuohjelmassa, ainakin näin puolimaratonin lähestyessä. Liikunta kuitenkin myös parantaa unta, erityisesti silloin, kun liikuntaa harrastetaan vähintään tunti kerrallaan ja se ajoittuu vähintään 3-4 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Ja hassua kyllä, elämäntapana paljon parjatun oravanpyörän on todettu myös vähentävän stressin vaikutuksia, ainakin, kun siinä juostaan reippaasti, ja ainakin rotilla.

Juoksu ja alkoholi

Voiko lähteä illalla lenkille, jos on nauttinut kirjallisuuspiirissä lasillisen viiniä? Juoksemisen ja alkoholinkäytön suhde puhuttaa ajoittain keskustelupalstoilla. Vaikka käytän itse alkoholia varsin vähän ja harvoin, olen joskus pohtinut, miten alkoholi ja juoksu, tai liikunta yleensä, sopivat yhteen. 

Alkoholia ja urheilua käsittelevässä
tekstissä ei sovi olla alkoholia
mainostavia kuvia.



Parasta ja terveellisintä liikunnan kannalta olisi tietysti olla kokonaan ottamatta. Jonkin verran on esitetty tutkimuksiin perustuvaa uutisointia esimerkiksi siitä, että 1-2 annosta alkoholia päivässä ehkäisisi sairastumista sydän- ja verisuonisairauksiin. Alkoholin ja sydän- ja verisuonitautien syy-seuraussuhde on kuitenkin epävarma. Voi nimittäin olla, että pienellä annoksella alkoholia käyttävien terveystottumukset ovat parempia kuin niiden, jotka ovat kokonaan ilman. Sama koskee alkoholin ehkäisevää vaikutusta osteoporoosiin ja diabetekseen. Toisaalta sama 1-2 annoksen alkoholimäärä voi lisätä syöpäriskiä, ja muitakin haittoja alkoholilla on.

Urheilutreenin aikana alkoholin käyttö on selkeästi haitallista. Jo kaksi annosta alkoholia vaikuttaa treenaamiseen: koordinaatiokyky, tasapaino ja kehon hienomotoriikka heikkenevät ja reaktioajat hidastuvat, jolloin tapaturmariski kasvaa. Alkoholi laskee myös verensokeria kestävyysliikunnan aikana. Lisääntynyt virtsaneritys kasvattaa nestehukan riskiä ja laktaatin hajoaminen hidastuu, ja se laskee maitohappokynnystä. Nestehukka ja verensokerin lasku huonontavat kestävyyttä. Alkoholi myös huonontaa lihasten suorituskykyä.

Verensokeria laskeva ja virtsaneritystä lisäävät vaikutukset heikentävät palautumista urheilusta. Kosteiden illanviettojen vaikutukset elimistön kokonaisrasitukseen, johon kuuluu liikunta, uni, työ, ihmissuhteet ja vapaa-aika, unohdetaan monesti. Alkoholin tunnetusti rentouttavasta vaikutuksesta voi herkästi tullakin käänteinen, etenkin, jos haluaisi treenata reippaasti. Myös palautusjuomana alkoholi on huono, koska se muun muassa sekoittaa aineenvaihduntaa ja heikentää unen laatua. Alkoholin vaikutuksista palautumiseen tiedetään kuitenkin vielä vähän.  

Selvin päin liikkuneen oravan jäljet.

Krapulaisena liikkumisesta ei juuri ole hyötyä. Elimistö on rasitustilassa, syke ja verenpaine normaalia korkeammat ja hapenottokyky heikkoa. Liikunta krapulassa voi joissain tapauksissa olla jopa vaarallista. Rytmihäiriöiden riski voi lisääntyä, ja pitkäkestoisessa suorituksessa verensokeri laskea niin alas, että seuraa tajuttomuus. Elimistön glykogeenivarastot ovat tyhjillään, ja glykogeenia käyttävät aivot eivät toimi oikealla tavalla, mikä heikentää myös koordinaatio- ja keskittymiskykyä sekä harkintaa. 

Alkoholin pitkäaikaiskäytön haitat ovat kaikille tunnettuja. Liikkujan on  erityisesti hyvä muistaa, että pitkäaikaiskäytössä alkoholi vaikuttaa lihaksistoa heikentävästi ja lihottaa. Kumpikaan on harvoin hyväksi.  





Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ei suosittele urheilua alkoholin vaikutuksen alaisena tai krapulaisena. Jos käyttää enemmälti alkoholia, olisi hyvä pitää vähintään yksi tai kaksi lepopäivää ennen urheilusuoritusta.




Vaikka kuulemma Juha Väätäisen sanonnan mukaan on parempi juosta ja juoda kuin vain juoda, on alkoholista vaikea löytää selviä hyötyjä urheilulle. Absolutisti en ole itsekään, ja harva on. Jos ei halua olla ihan kokonaan juomatta, on hyvä muistaa kohtuus, kohtuus ja kohtuus. Onneksi liikunta ehkäisee alkoholinkin haitallisia vaikutuksia.

Hyvää uutta vuotta 2018!

Viime uudenvuodenaattona kirjasin blogiini kolme toivetta tulevalle vuodelle: vuoden juoksumatkan kasvattamisen, juoksun sosiaalisuuden lisäämisen ja pariin juoksutapahtumaan osallistumisen.

Ensimmäinen toive toteutui, vaikka ei sellaisena kuin salaa toivoin. Kasvatin jälleen vuoden juoksumatkaa, mutta vain 93 kilometrillä. Vuonna 2016 juoksin 638,9 kilometriä, ja vuonna 2017 yhteensä 732,3 kilometriä. Loppukesästä näytti jo siltä, että saavuttaisin ensimmäisen tonnini, mutta se kaatui syksyn flunssiin ja pitkittyneeseen yskään. Yskä jatkuu edelleen, ja sen aiheuttajaa haetaan, mutta se ei viime aikoina ole estänyt juoksemista. Se on positiivista, että juoksukilometrejä kertyi tänä neljäntenä kokonaisena juoksuvuotenani taas enemmän kuin aikaisempina vuosina. Kun ei liikoja revittele kerralla, niin kehitys pysyy jatkuvasti nousujohteisena.

Sosiaalisuuden lisääminen jäi sikäli haaveeksi, että edelleen juoksin jokaisen lenkkini yksin. Pääsin kuitenkin osallistumaan kolmen kerran juoksukouluun, jossa huomasin, että en ehkä ole enää ihan aloittelija ja pärjään hyvin toisten joukossa. Ensimmäistä kertaa juoksin lyhyitä matkoja ryhmässä. Loppuvuodesta osallistuin somekeskusteluun, jossa suunniteltiin hitaiden yhteislenkkiä Paloheinässä tammikuulle. Saa nähdä, mitä tästä vielä tuleekaan!

Syksylle 2017 ilmoittauduin kahteen juoksutapahtumaan. Molemmat jäivät väliin flunssan ja yskän takia. Näiden suhteen en oikein osaa katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen. Keväälle en vielä ole ilmoittautunut mihinkään. Olen löysännyt harjoittelua ja yrittänyt löytää taas nautinnon. Tavoitteellisuus on hakusessa, ja antaa sen vielä ollakin. 

Jotta en vallan masentuisi, lienee hyvä luoda katsaus myös vuoden tilastoihin. Tilastot ovat aina innostavia. 

Voin olla tyytyväinen, sillä olen harrastanut liikuntaa yhteensä 250 tuntia vuonna 2017. Se on melkein viisi tuntia viikossa. Siitä suurin osa on juoksua. Seuraavaksi eniten olen harrastanut venyttelyä ja kävelyä. Venyttelyksi olen kirjannut vain vähintään puoli tuntia kestävät, yleensä myös liikkuvuusharjoituksia sisältävät sessiot. Lihastreenin kanssa olen totisesti lusmunnut: sitä on kertynyt keskimäärin vain puolisen tuntia viikossa. Lisäksi on kertynyt pyöräilyä, hydrobicia, sauvakävelyä, jumppaa, luistelua ja olenpa kerran käynyt soutamassa ja hiihtämässäkin. 

Valoa kohti.

Totta kai aion liikkua myös ensi vuonna. Kenties pääsen tuhanteen kilometriin. Tai ehkä osallistun johonkin juoksutapahtumaan tai juoksen jonkun muun kanssa. Ehkä pääsen uuteen nousuun koordinaatiotreenin ja loikkien parissa. Voi olla, että vedän ensimmäisen leukani tai juoksen viitosen, kympin tai puolimaratonin. 

Jos en noihin pääsisikään, niin toivottavasti ainakin nautin, iloitsen, nauran, haastan itseni ja onnistun.

Hyvää joulua 2017!

Enkelikello on aika hyvä esimerkki liikkujalle: ensin kunnon lämmittely ja sitten vauhtia.

Hyvää, rauhallista ja liikunnallista joulua kaikille lukijoille!

Luistimet alle

Vastahiottuun jäähän tulee äkkiä jälkiä.

Lapsena kavereiden Ystäväni-kirjojen "Lempiurheilulajini"-kohta mietitytti minua yleensä kovasti. En kai oikein tiennyt, mitä on urheilu. Useimmiten kirjoitin kyseiseen kohtaan "uinti ja luistelu". Minulla oli kai kokemus, että molemmat lajit sujuivat koululiikunnassa aika hyvin, ja lisäksi niitä tuli harrastettua myös vapaa-ajalla ja vapaaehtoisesti. 

Kun olin ala-asteen ensimmäisillä luokilla, pidimme pienemmille lapsille luistelukerhoa, kun läheisen suohaudan vesi jäätyi. Koulun lähellä oli myös oikea luistelukaukalo, jossa tuli käytyä silloin tällöin. Koko koulu-uran ajan lukion loppuun saakka liikuntatunneilla luisteltiin säännöllisesti. Valitsin usein luistelun hiihdon sijasta, jos valinnanvaraa oli. 



Opiskeluaikana luistelu jäi käytännössä kokonaan, ja alkoi uudestaan vasta sitten, kun piti alkaa opettaa omia lapsia luistelemaan. Sekin tapahtui aika myöhään, esikoisen ollessa jo eskarissa. Muutimme asumaan Lassilan tekojään lähistölle, ja luistelu vähän helpotti ensimmäisiä lumettomia talviamme Helsingissä. Niihin aikoihin oivalsin myös, että minulla oli monta vuotta ollut liian pienet luistimet, kun jalkani oli kasvanut vielä lukion jälkeen. Kun löysin paremman koon, luistelu alkoi tuntua entistä mukavammalta. 

Lasten ja perheen kanssa tuli sitten luisteltua monena talvena. Pitkään se olikin lähes ainoa liikuntalajini talvisaikaan. Ei sillä, että siitä nyt olisi kovin paljoa liikuntaa saanut, kun pysytteli hitaasti luistelevien lasten seurassa, mutta olipahan edes jotenkin liikkeellä raittiissa ilmassa. 

Kun lapset sitten kasvoivat, tuli vaihe, jolloin vanhemmille tuli ehdoton kielto lähestyä luistinrataa lasten ollessa kavereiden kanssa luistelemassa. Samaan saumaan osui oma jalkavaivani, jonka aikana mieluummin juoksin silloin, kun pystyin. 

Privaattivuoro.

Tänä syksynä oivalsimme, että luistelukieltomme ei taida olla enää voimassa, ja että Lassilan tekojää on edelleen aivan vieressä. Tekojää aukesi jo marraskuun lopulla, ja me ehdimme sinne ensimmäistä kertaa joulukuun alussa. Parilla kerralla oli taivaallisen kaunista, kun oli satanut uutta lunta, joka ei ollut vielä ehtinyt sulaa puiden oksilta. Sää on vielä kuitenkin lämpöasteiden puolella, joten ilma on suorastaan leppeä.

Näyttää siltä, että moni muukin aikuinen tulee luistelemaan vain lasten kanssa. Aika moni aikuinen tulee olemaan myös luistelematta lasten kanssa. Mahtaisiko tämä johtua siitä, että luistelua ei joko oikein mielletä kunnon liikunnaksi, jos ei kyseessä satu olemaan taitoluistelu tai jääkiekko? Oma kokemukseni tältä syksyltä on, että luistelu voi olla myös hauskaa kestävyysliikuntaa. 

Hitaana juoksijana minusta on hauskaa kokea välillä vauhdin hurmaa. Pääsen luistellen lähemmäs kunnon juoksijoiden nopeuksia. Vaikka kaukalo on pieni, ja sen kiertäminen voi olla tylsää, rikas sisäinen elämä takaa jännityksen säilymisen ainakin oman pään sisällä. Lassilassa luistelu ei edes maksa mitään, vaikka kyseessä on tekojää. Ainoa hankaluus on luisteluvuorojen tarkkailu. Mailat kielletty -vuorot ovat arkiviikolla maanantai-, keskiviikko- ja perjantai-iltaisinklo 16-18.30. Jos työpäivä venyy tai alkuiltaan sattuu muuta menoa, mahdollisuus on menetetty. Toisaalta niillä kerroilla kun olemme jäälle ehtineet, ei ole ollut tungosta.

Luistelu toimii mukavana lisänä juoksulle silloin, kun sen pariin sattuu ehtimään. Toivon, että joululomalla ehdin sekä luistella että juosta useammin kuin nyt. Kulunut viikko toi tullessaan neljä lepopäivää liikunnasta, koska iltamenoa oli niin paljon. Eikä tuleva viikko näytä sen suhteen yhtään paremmalta. Mutta joulun alla on paras ottaa rennosti ja asia kerrallaan. Vielä on pitkään jäätä Lassilassa, ja jospa kohta saataisiin kunnolla luntakin.

Himourheilija

"Sä kun urheilet niin paljon, niin ootko sä juossut maratonin?" kysäisi tuttavani tällä viikolla. Jäin miettimään, että mistähän kukaan blogiani seuraamaton oikeastaan tietää, miten paljon tai vähän urheilen. Tai tietääkö blogiani seuraavakaan? 

Olen aiemminkin viitannut Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen -väestökyselyyn, jonka mukaan 35-44-vuotiaista naisista 10 % liikkuu vähintään puoli tuntia päivittäin ja 22 % 4-6 kertaa viikossa. Itse kuulun kai tuohon 22 prosenttiin, koska pyrin pitämään 1-2 lepopäivää viikossa.  Ei se tunnu kovin paljolta, kun lukee oikeiden urheilijoiden päivityksiä. 

Laatu on kuitenkin usein tärkeämpää kuin määrä. Tärkeintä minusta on liikkua niin kuin tuntuu parhaalta. Jos yrittää tehdä jotain itselle sopimantonta, voi käydä niin, ettei liiku ollenkaan. Tällä viikolla minulla oli niin sanottu hyvä liikuntaviikko. Aikaa riitti sopivasti, sain tehtyä sen, minkä olin suunnitellutkin, eikä jalka kipeytynyt. 

Tällaiselta viikkoni näytti.

Maanantaina aloitin viikon aamulenkillä Töölönlahdella heti seitsemältä. Hölköttelin hitaasti seitsemän kilometriä. Aamulenkki sopii mainiosti sellaiseen päivään, kun illalla on menoa. Tällä kertaa illaksi oli suunnitelma, joka peruuntui, mutta pidin silti kiinni aamulenkistä. Valo ei vielä ihan kajastanut, kun kömmin työpaikalle. Ehkä tulevien viikkojen aamulenkit tehdään jo auringon noustessa.  

Töölönlahti tammikuussa.

Tiistaina tein illalla kotona vähän keskivartalon lihastreeniä sekä vakituiset liikkuvuusharjoitukseni. Olen nyt sopinut itseni kanssa, että yritän jonain alkuviikon iltana tehdä edes vartin core-harjoituksia. Tällä kertaa treeni kesti 25 minuuttia. Ihan hyvä minusta. Core-treenissä varon yleensä rasittamasta jalkaa, jotta jänne saisi lepopäiviä. 

Keskiviikkona oli etätyöpäivä. Se tarkoitti tällä kertaa lenkkiä päivänvalossa, koska aloitin työt aikaisin. Tänä keskiviikkona ohjelmassa oli pitkästä aikaa intervallitreeni, joka oli parilla aiemmalla viikolla jäänyt väliin aikatauluongelmien ja jalan kipeytymisen takia. Kammosin sitä jo etukäteen, mutta sain sen kuitenkin tehdyksi. Säntilliset neljän minuutin intervallit neljän minuutin palautuksella ja alkuun ja loppuun vartin lämmittelyhölkät. Aiemmin lupaavasti kasvaneet vauhdit olivat romahtaneet jonnekin viiden viikon takaisiksi. Ei auta kuin jatkaa harjoittelua, vaikka en olekaan varma, opinko koskaan tykkäämään vedoista. Treenin jälkeen oli kuitenkin euforinen olo.

Vetoja päivänvalossa.

Torstaina oli vakituinen ohjattu kuntosalicircuit. Teimme kaksi kierrosta kahta eri neljän liikkeen sarjaa sekä lisäksi hiukan vatsalihasliikkeitä. Ohjaajamme on reipas nuori nainen, jonka mielestä salilla pitää olla hauskaa. Ihme kyllä hän onnistuu hiukan kultaamaan treeniäni asenteellaan. Salilla on melkein hauskaa. 

Perjantaina oli ihan oikea lepopäivä. En tehnyt mitään, tai ei ainakaan ollut tarkoitus. Päädyin kuitenkin illalla hoitamaan yhden asian pois alta, ja siinä yhteydessä taisi kertyä viitisen kilometriä kävelyä. Viiden minuutin jutustelutauko välissä teki iltakävelystä lepopäivään sopivan. Ehdin lisäksi maata vähän sohvallakin.   

Lauantaina juoksin viikon kolmannen lenkin, joka oli 16 kilometrin pitkis. Se oli jo toinen lenkki samalla viikolla päivänvalossa, vaikka sumuinen sää vähän latistikin tunnelmaa. Jalka ei kipeytynyt tällä kertaa. Palautukseksi paitsi söin hyvin, myös nukuin päiväunet. 

Sunnuntaina hydrobic oli peruttu. Sen tilalle oli tarjolla kehonhuoltotunti, johon osallistuin ilomielin, koska se sopii paremmin kuin hyvin pitkiksen jälkeiseen päivään. Kehonhuollon jälkeen olo oli taas euforinen ja raukea.  

Niin että tästä voi arvioida, liikunko minä paljon. Maratonia en ole vielä juossut.   

Unet ja uudenvuodenlupaukset

Jos treeni alkaa maistua puulta, voi kyse olla siitä, että muu elämä on liian stressaavaa, kertoi Hesarin juoksublogi jokin aika sitten. 

Henkisten voimavarojen lisäksi stressi kuormittaa myös kroppaa. Työstressi, kotistressi, vapaa-aikastressi ja unen puute. Olen aina pitänyt itseäni vähän laiskanpuoleisena ja herkkänä löysäämään, jos työ uhkaa stressata. Siksi ei ehkä ollutkaan ennen joulua ihan helppoa huomata, että vapaa-aika painoi liikaa päälle. Iltamenoja kertyi liian kanssa. Ruhtinaallinen 11 päivän joululoma menikin toipuessa. 

Onneksi en sentään tunnistanut itsessäni tuon Hesarin jutun piirteitä kuin joitakin, ja niitäkin vain ajoittain. Eihän minun liikkumisenikaan mitään kovaa treeniä ole, mutta joskus  5-6 liikuntakerran mahduttaminen viikkoon on haastavaa. Siksi nappaan mielelläni aikaa liikunnalle varhaisesta aamusta. 

Olen pohtinut, onko aamutreenaaminen järkevää, jos unet ovat olleet katkonaiset tai lyhyet. Luultavasti se ei sitä aina ole. Aika harvoin olen silti jättänyt lenkin tai salitreenin sen takia väliin. Ennemminkin treeni jää väliin silloin, jos aikaa ei vain yksinkertaisesti ole. Asian toinen puoli on oman ajan priorisointi: mielelläni priorisoin liikunnan, jos se vain muuten sopii. Liikunnalle löytyy siis aikaa lähes aina. Enpä olisi itsestäni uskonut vielä viisi vuotta sitten. 

Joka tapauksessa Hesarin jutun muistutus liikunnan ja muun elämän yhteensovittamisesta jäi mietityttämään. Totesin, että välillä on hyvä viheltää peli poikki ja vähentää menoja vähän joka suunnasta. Tarvitsen viikkooni useita rauhallisia koti-iltoja, jolloin ei tarvitse lähteä ainakaan lähikauppaa pidemmälle. On myös tärkeää, että menonsa saa itse valita silloin, kun se on mahdollista. Jos iltamenona on kiireetön kahvittelu kaverin kanssa tai jotain harvinaista yhteistä aikaa jonkun perheenjäsenen kanssa, se on ihan yhtä virkistävä kuin koti-ilta. Myös etäpäivät katkovat minulla kiireistä viikkoa, kun voikin hoitaa työhommat jo kahteen-kolmeen mennessä iltapäivällä ja loppuaika jää muuhun mukavaan.

Lepo on tärkeä osa liikuntaa. 

Kaiken A ja O on tietenkin hyvä uni, joka löytyy ainakin minulla parhaiten silloin, kun elämä ei ole liian hektistä. Onneksi joululomani auttoi tähänkin ongelmaan, ja olen taas nukkunut yöni niin kuin juoksijan pitää. Päiväunia otan harvoin, koska koen, että ne sekoittavat rytmiäni ja olo on niiden jälkeen tokkurainen. Viime aikoina olen kuitenkin silloin tällöin onnistunut ottamaan puolen tunnin päikkäreitä, joita pidän ihan positiivisena ja myös liikuntaa tukevana asiana.

Teinkin tästä oikein uudenvuodenlupauksen: vähennän kaikkia iltamenoja. Yhden asian otin kuitenkin miehen kanssa tähän liittyen puheeksi, ja onneksi (vaikka kyllä minä sen jo etukäteen tiesin) hän oli kanssani samaa mieltä. Juokseminen ei ole iltameno. 

Hyvää uutta vuotta!

Nyt alkaa olla takana liikuntavuosi 2016. Voin aika hyvillä mielin kääntyä katsomaan, mitä tuli tehtyä. Edellisvuosi, 2015, oli takapakkien vuosi. Siitä on ollut helppo parantaa. 

Olen harrastanut tai kokeillut ainakin 11 eri lajia vuoden aikana. Eniten aikaa olen kuitenkin käyttänyt juoksuun, kävelyyn, lihaskuntotreeniin ja venyttelyyn. Hyvänä vitosena tulee hydrobic, jota pidän aika tärkeänä osana lajikirjoani tällä hetkellä. Olen liikkunut keskimäärin 5,8 kertaa viikossa ja keskimäärin 47 minuuttia kerralla, eli noin 4,5 tuntia viikossa. Yhteensä olen kirjannut 304 liikuntakertaa vuodelle 2016. 

Minua on onnistanut, sillä olen tänä vuonna alkuvuoden influenssaa lukuun ottamatta ollut hyvin terve. Vain neljällä viikolla liikuntasuoritusten aikamäärä on jäänyt alle 150 minuutin, eikä nollaviikkoja ole ollenkaan. Aina olen pystynyt vähintään venyttelemään. Sopivantehoinen liikuntahan lisää vastustuskykyä. Ilmeisesti liikuntamääräni on ollut suhteessa voimavaroihini ja lisännyt hyvää oloa ja pöpöjen kestävyyttä. Sanonkin, että olen juossut flunssaa karkuun. 

Vuonna 2015 juoksin vain 117,1 kilometriä. Tänä vuonna juoksukilometrejä kertyi 638,9. Se on vielä vähän vähemmän kuin tähänastisena huippuvuonna 2014, jolloin juoksin 679,3 km. 

Tänä vuonna alkuvuoden juoksuni olivat vielä alle viiden kilometrin pätkiä, ja uskalsin juosta pari kertaa viikossa. Keskimääräiset viikkokilometrini olivatkin tänä vuonna 12 kilometrin luokkaa. Nyt loppuvuonna onnistuvat jo lähes 30 kilometrin ja kolmen juoksukerran viikot. 

Vuoden 2015 lopussa olin juuri päässyt lisäämään juoksua varovasti. Silloin pohdin optimistisesti "Opinko jotain uutta? Koenko uusia tilanteita ja tapahtumia? Tutustunko uusiin ihmisiin? Ylitänkö uusia rajoja?".  

Olen tänä vuonna juossut ensimmäisen viitosen ja ensimmäisen kympin jalkaongelmieni kärjistymisen jälkeen. Vuonna 2016 muistan alkuvuodesta laskeneeni tekemiäni viiden ja kuuden kilometrin lenkkejä ja iloinneeni niistä jokaisesta kuin Klonkku aarteestaan. Nyt loppuvuodesta iloitsen uudesta avauksesta, kolmen neliminuuttisen intervallitreeneistäni samalla tavalla. Niitä on nyt neljä, ja jokaisella kerralla olen parantanut vauhteja hieman. Myös pitkät lenkit ovat tulleet uudelleen kuvaan tänä vuonna. Niissäkin tuntuu parantunut kunto, vaikka mieheni kiusaakin, ettei kahden tunnin lenkkiin mene enää paljoakaan yli kahta tuntia. 

Tänä vuonna olen päässyt yhteen juoksutapahtumaan, Helsinki City Trailille lokakuussa. Oli mukava olla osana joukkoa pitkästä aikaa. Olen myös käynyt penkkiurheilemassa parissa tapahtumassa. Uusia juoksututtavia en montaa ole saanut, sen verran yksinäistä harrastukseni vielä on. Mutta sitä tärkeämpiä ovatkin sitten entiset kontaktini.

Tänä vuonna olen myös oppinut jotain uutta kehonhuollosta ja jalkakipujen ennaltaehkäisystä. Syytä onkin, olenhan juuri tänä vuonna kuluttanut loppuun kaksi fysioterapeuttia. 

Mitä sitten toivoisin liikunnalta ja urheilulta vuodelle 2017? 

Vuoden kokonaisjuoksumäärän lisääminen on ykköstoiveeni. Uskallan varovasti toivoa tekeväni henkilökohtaisen vuosimääräennätyksen vuonna 2017 ja pystyväni juoksemaan tuon määrän ilman uusia vammoja. 

Toinen toive olisi vuonna 2017 raottaa hieman juoksuharrastuksen sosiaalisuuden ovea. En ole koskaan juossut kenenkään toisen kanssa (omia lapsiani ja omaa koululiikuntaa lukuun ottamatta). En vielä tiedä, missä muodossa tämän toteuttaisin, mutta sen näyttäköön vuosi 2017. Pari juoksutapahtumaa toivon ohjelmaani joka tapauksessa. 

Ihme kyllä, minulla on myös haaveita parantaa vauhtiani vuonna 2017. Haaveilen, että kävisin jossain viitosen tapahtumassa tekemässä ennätykseni, ja alittaisin puoli tuntia viidellä kilometrillä. Toinen haave on, että alittaisin 5 minuuttia kilometrillä jo piankin jossain alkuvuoden vetotreenissä. Kuulostaako tämä jostakusta oikeasta juoksijasta huvittavalta? Minulle se on vain kehitystä! 

Hyvää uutta vuotta 2017!

Liikuntaa romukoppaan?

Heitätkö sinä hyvää liikuntaa roskikseen? Minä heräsin miettimään tätä ihan vähän aikaa sitten. 

Töissä meitä yritetään kannustaa monenlaiseen työpaikkaliikuntaan. Tietokoneelta pomppaa työpäivän aikana monta kertaa taukojumppaohjelma, ja viime viikolla intranet ja portaikkoihin liimatut lappuset kannustivat viettämään Porraspäiviä. 

Minä olen välilllä käyttänyt taukojumppaohjelmaa, mutta viime aikoina kiirettä syyttäen klikannut sen säännönmukaisesti pois. Minusta se ei oikein ole oikeaa liikuntaa. Portaita yritän kyllä kiivetä neljänteen kerrokseen, mutta esimerkiksi väsymyksen, jalkakivun tai kahvikupin kantamisen takia voi helposti antaa itselleen luvan käyttää hissiä. Täytyy sanoa, että entinen työhyvinvointiyhteyshenkilö on tässä hiukan repsahtanut.

Viime viikon alussa päätin, että on selvitettävä, paljonko hyvää liikuntaa tulee työviikon aikana heitettyä hukkaan, kun jättää tekemättä taukojumpat ja kiipeämättä portaat. Päätin tehdä toisin, ja ottaa vaarin jokaisesta portaiden noususta ja taukojumpasta. Pikaisten laskemien jälkeen määrittelin niiden molempien kestoksi noin minuutin, ja aloin pitää tukkimiehen kirjanpitoa.

Maanantai

Porraspäivien mainos
firman portaikossa.

Maanantaina kiipesin portaat edestakaisin kolme kertaa, eli tavanomaiset töihintuloon ja lounaalla käyntiin ja päiväkahvin hakemiseen liittyvät porrasliikkumiset. Päivän koordinaatioharjoituksen sain, kun harjoittelin portaiden kiipeämistä teekupin kanssa. Pukin Pusu on kuulkaa kuuma! Ainakin, kun sen niminen tee läikkyy sormille rappusissa. Taukojumppaohjelma ehti pyörähtää käyntiin kolme kertaa työpäivän aikana. 

Tiistai
Tiistaina oli etäpäivä. Silloin liikkuminen työpäivän aikana on tavallisesti hyvin olematonta. Tällä kertaa minun piti hoitaa asioita kaksikin kertaa päivän aikana, joten kirjasin neljä portaiden nousua ja laskeutumista. Toisaalta taukojumppasaldo jäi koneelta poistumisen takia tänä työpäivänä yhteen.

Keskiviikko
Keskiviikkona ehdin kiivetä työpaikan portaat kahdesti edestakaisin ja taukojumpata kahdesti. Iltapäiväksi lähdin kaupungille palaaveriin, ja jouduin tietysti sen takia väkisinkin liikkeelle. Kerrankin kokous oli kolmen tunnin kestostaan huolimatta varsin kävelevä, koska teimme suunnittelutyötä keltaisten lappujen ja fläppitaulujen kanssa. Kokouksen jälkeen haaveilin, että olisin hypännyt metroon yhdeksi pysäkinväliksi matkalla rautatieasemalle. En kuitenkaan hypännyt, ja kello todisti minun liikkuneen kahdeksan ylimääräistä minuuttia, koska jätin metrokyydin väliin. Kokousiltapäivän takia minulta jäi käyttämättä hyväksi työpaikan yhteistaukojumppa, "keskiviikon venyttelytuokio". En ole koskaan käynyt siinä, mutta ensi viikolla aion osallistua. 

Torstai ja perjantai
Torstaina meillä alkoi työpaikalla kahden päivän kokous, joka esti koneella työskentelyn ja taukojumppaamisen. Kokouksen erilainen tauotus toi kuitenkin päivään ylimääräisiä portaiden nousuja ja laskeutumisia, joita kirjasin molemmille päiville yhteensä kahdeksan. Lisäksi kuljettelin kokouksen keskusteluosuuksissa mikrofonia puheenvuoroa pyytäneille. Siten yhtäjaksoiset istumapätkäni jäivät koko päivän aikana alle puolen tunnin mittaisiksi. 

Mikä sitten oli loppusaldo ja miten paljon hissiä käyttämällä ja taukojumppia pois klikkaamalla jätän hyvää liikuntaa käyttämättä? Tällä työviikolla liikuntaa olisi lentänyt roskikseen yhteensä 36 minuuttia, tai jos toteutumaton metromatkakin lasketaan, yhteensä 44 minuuttia. Ei oikeasti mikään vähäpätöinen aika. Varsinkin, jos portaat liikkuu sen verran reippaasti, että hengästyttää ja tekee taukojumpan venytykset huolella.

Taidanpa yrittää käyttää hyödykseni tämänkin tarjolla olevan liikunnan, enkä enää hyljeksi sitä. 
  

Urheilua äffällä ja koolla

Kirjaan urheilujani pariin eri palveluun. Toisella olen mukana vain siksi, että se on ystäväni luoma sivusto, jolla on tällä hetkellä viisi aktiivista käyttäjää. Sivuston vahvuuksina on paitsi mukava yhteydenpito pienen kaveriporukan kesken, myös hassu porkkanajärjestelmä kuntoilusuorituksista. Jos kuntoilee kolmella peräkkäisellä viikolla vähintään kolme kertaa, saa kultaporkkanan. Jos kuntoilee kaksi kertaa, saa hopeaporkkanan ja yhdestä kerrasta kolmella viikolla saa pronssiporkkanan. Sivuston kuntoiluvalikoima on laaja. Se käsittää lähes 50 lajia asahista vesijuoksuun. Muutama viikko sitten keskustelimme sivustolla, onko ihmiselle vahingoksi, jos aina harrastaa esimerkiksi vain K:llä ja J:llä alkavia urheilulajeja. Olisiko hyväksi kokeilla välillä vaikka jotain O:lla alkavaa?


Siinä yhteydessä kaivoin esiin Wikipedian suomen- ja englanninkieliset aakkostettuja listoja urheilulajeista. O:lla alkavat lajit olivat kaikki aika omituisia, tai niitä ei ollut. Onneksi sain tervetullutta vaihtelua, kun pääsin jokin aika sitten kokeilemaan F:llä alkavaa urheilulajia firman työhyvinvointipäivässä. 

Liikkumisen kannalta työhyvinvointipäivät ovat parhaimmillaan silloin, kun pääsee kokeilemaan jotain uutta lajia. Ennen en ollut lajikokeiluista kovin innostunut, mutta nykyisin on jännä kokeilla uutta, varsinkin, jos tarjolla on kunnollista opastusta ja neuvontaa. Tarjolla oli frisbeegolfia, kahvakuulaa tai jättipallojumppaa, joista sai valita kaksi. Minä otin frisbeegolfin ja kahvakuulan.

F-lajin F.

Aloitimme F-lajilla. Oletteko koskaan nähneet liikunnanohjaajaa, joka ei olisi reipas? No en minäkään, emmekä nähneet tälläkään kertaa. Reipas, keski-ikäinen naisohjaaja kokosi meidät frisbeegolfkokeilijat yhteen ja jakoi meidät kuuteen kolmen hengen ryhmään heti sen jälkeen, kun oli ensin vahingossa jakanut meidät kolmeen kuuden hengen ryhmään. Sitten hän antoi meille kartat ja pelivälineet, ja vei meidät tutustumaan heittopaikkoihin. Yritin siinä välissä kysyä, voisiko hän kertoa meille, mikä frisbeegolfissa on ideana, mutta hän taisi olla liian kiireinen alkaakseen sitä systemaattisesti selittää. Onneksi pääsimme pian eroon ohjaajasta, ja saimme jatkaa omin päin. Päättelimme itse, että ideana on saada frisbee kummalliseen, ketjuilla varustettuun koriin mahdollisimman vähillä heitoilla. Sen kummempia sääntöjä emme tienneet, mutta pelasimme siitä huolimatta. Raikkaassa syyssäässä oli hauskaa ulkoilla. Kilpailuhenkisyyteni vain ei oikein saanut tyydytystä, koska meillä oli kiire kahvakuulailemaan, emmekä ehtineet laskea pisteitä. Yleensä koriin osumiseen meni meiltä kaikilta kolmelta aika tasaisesti 3-6 heittoa.

K-lajista olen ollut varovaisen kiinnostunut, koska se voisi olla yksi sosiaalinen lihaskuntoa kehittävä laji. Mutta koska en ole kovin kiinnostunut lihaskuntolajeista yleensä, olen tyytyväisenä jättänyt tutustumatta kahvakuulaan. Tällä kertaa saimme hyvää ja huolellista ohjausta, ja myös tietoa siitä, mihin lihaksiin mikäkin liike vaikuttaa. Aluksi käytimme melko paljon aikaa lämmittelyyn, mikä ei ollut ollenkaan huono asia. Aikaa varsinaisille harjoituksille jäi valitettavan vähän, joten pääasiassa harjoittelimme vain etuheilautusta ja kuulan tempaisua ylös suoran käsivarren varaan. Heilautus ja siihen liittyvä kyykky vielä onnistuivat minulta kohtuullisesti, mutta kuulan nostelu ylös tuntui pelottavalta. Olen viime aikoina alkanut hieman varoa olkapäitäni, jotka herkästi kipeytyvät kuntosalilla. Liikkeiden pitää olla rauhallisia ja oikein tehtyjä, eikä kuulailu oikein täyttänyt tätä määritelmää. Kuula tuntui liian raskaalta myös ranteelleni, vaikka tein liikettä tarkoituksella hyvin pienellä kuulalla. Jälkeen päin googleteltuani huomasin, että varmaan minullekin sopivia liikkeitä olisi olemassa, jos niihin saisi tutustua rauhassa omaan tahtiin. Ryhmäliikuntana kahvakuula ei kuitenkaan tunnu minulle sopivalta.




Työhyvinvointipäivän ohjelma täytti silti tehtävänsä. Tuli kokeiltua kahtakin uutta lajia, mikä on aina mielenkiintoista. K-lajeja, kuten kävelyä ja käsilläseisontaa, olen kokeillut ennenkin, mutta F-lajeja en koskaan. Minkähän kirjaimen ottaisi agendalle loppuvuodeksi?

Idoleita Imatralla

Vietin viikonlopun seurueessa, johon kuuluu useita liikuntaidoleitani. Tässä porukassa liikkuminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan moni liikkuu pyörätuolilla. Kuulun yhdistykseen, jonka jäsenistä suurella osalla on jonkinasteinen liikuntavamma. Oma jalkavammani ei ole ollenkaan samassa kategoriassa, vaan kuulun tähän yhdistykseen muista syistä.

Lammassaaren rantapolku.

Moni yhdistyksen jäsenistä on päätynyt erilaisten apuvälineiden käyttäjäksi, mutta siitä huolimatta harrastanut vaikkapa jalkapalloa, ratsastusta, juoksua, kovaa salitreeniä tai itämaisia taistelulajeja. Kuuntelen näitä tarinoita aina kiinnostuneena ja välillä päätäni pyöritellen. Kuinka päälle kuusikymppinen ajoittaisista kivuista kärsivä nainen treenaa salilla puolitoista tuntia ja lähtee sitten vesijumppaan. Tai kuinka tyttö ei vammautumisriskin takia saanut ratsastaa, mutta ratsasti salaa vanhemmiltaan, jotka saivat tietää harrastuksesta vasta, kun tyttöä pyydettiin lupaavimpien ratsastajien valmennusryhmään. Tai kuinka pahat selkäkivut yhdistyksen seniorilla oli kesällä, kun autolla ajo oli mahdotonta, rakas keilausharrastus jäi tauolle, ja piti melkein mennä  
lääkäriin.


Vietimme viikonlopun Imatran kylpylässä, ja kylpylöissähän on tunnetusti hyvät liikuntamahdollisuudet. Minäkin yritin hyödyntää yhdistyksen syyskokoukselta liikenevän ajan liikkumalla.  

Lauantaipäivä meni kokonaan sisätiloissa, mutta ehdimme sentään saunaan ja altaaseen. Tietysti osa ajasta menee kylpylässä aina paikoillaan lillumiseen, varsinkin ihanassa kuumavesialtaassa. Silti pidin huolta, että hyvän aikaa myös uin, vesijuoksin ja jumppasin. Kaikissa kylpylöissä ei ole kunnollista allasta uintiin tai vesijuoksuun. Täällä sellainen onneksi oli, vaikka se olikin aika matala.

Saimaan aamu.

Sunnuntaiaamuna heräsin riittävän aikaisin, jotta ehdin aamulenkille. Kevyttä hölkkää olin kokeillut 3,5 viikon tauon jälkeen jo perjantaina kotosalla, joten sunnuntaiaamuna keskityin pääasiassa kävelyyn yhtä pientä juoksupätkää lukuun ottamatta. Lenkkireitiksi valitsin kylpylän vieressä olevan Lammassaaren, jossa on Imatran venesatama ja mainioita lenkkipolkuja. Nautiskelin Saimaan rannoista ja raikkaasta ilmasta. Vastaantulijoita taisi olla peräti yksi. Lenkkireiteistä olen aika kateellinen maaseudulla asuville: sekä maisemiltaan että maapohjaltaan ihania polkuja on kilometritolkulla. Lenkiltä palatessani tein päivän hyvän työn neuvomalla saman reitin myös kylpylän edessä karttaa tutkivalle juoksuasuiselle naiselle. 

Sunnuntaiaamupäivän ohjelmassa oli tuolijoogaa, jota jokainen sai tehdä omien rajoitustensa puitteissa. Olen varmaan ennenkin sanonut, että en ole kovin innostunut joogasta. Venyttely ja liikkeet tuntuvat kyllä mukavilta, mutta minulta loppuu aina usko, kun pitää alkaa hengittää tiettyyn "suuntaan" ja tietyllä tavalla. Keskittyminen herpaantui sisäiseen hihitykseen siinä vaiheessa, kun ohjaaja kertoi mahan murinan olevan merkki suoliston rentoutumisesta. Minä kun olen aina luullut, että se on merkki nälästä. Viimeinenkin usko meni siinä, kun ohjaaja käski rentouttaa hampaat. Ihan rentoutunut ja mukava olo nauramisestakin tulee, eipä silti. 

Illalla kotiuduttuamme ehdin vielä hydrobiciin, jonka alkamisajankohta, 20.35, on mainio, vaikka olisi ollut viikonloppureissussakin. Kulunut liikuntaviikko alkoi jo näyttää ihan normaalilta. Liikunnaksi kelpuuttamiani merkintöjä oli lähes kuuden tunnin edestä, vaikka osa olikin melko kevyttä toimintaa. Olen kuitenkin taas päässyt vähän juoksemaan ja kävelemään. Kun ajattelen viikonloppuna tapaamiani ihmeellisiä liikuntaidoleita, uskallan lenkkeillä lisääkin, vaikka säären hermot vähän muistuttavatkin itsestään.     

Liikuntaa stressiin

Liikunnan, erityisesti aerobisen liikunnan, sanotaan ehkäisevän ja lievittävän stressiä. Liikunnalla on paljon positiivisia vaikutuksia psyykeen ja aivojen toimintaan. 

Toisaalta, kun on kovin psyykkisesti stressaantunut, myös kovatehoinen liikunta voi lisätä kuormitusta ja stressioireita. Tämä ei johdu pelkästään aikataulutuksen stressaavuudesta, vaan ihan siitä, että rankka liikunta on keholle stressitekijä. 

Suklaata ja muita herkkuja stressiin.

Menneellä viikolla istuin yhtenä aamuna bussissa, ja huomasin taas kerran, että laiskotti mennä kuntosalille. Viime aikoina salilla käyminen on ollut kerta kaikkiaan tervanjuontia. Juokseminen on edelleen tuntunut mukavalta, vaikka pientä nihkeyttä olen viime aikoina lenkille lähtemisessäkin havainnut. 

Ihania lenkkimaastoja stressiin.

Siinä bussissa istuessa tajusin, että laiskotus ei välttämättä tällä kertaa ollutkaan psyykkistä laiskuutta, vaan saattoikin olla ihan aito fyysinen tunne. Oli jokseenkin helppo päättää, että nyt menisin salille, mutta keskirankan salitreenin sijasta tällä kertaa riittäisi hyvä vartin lämmittely, parinkymmenen minuutin keskivartalotreeni ja pieni venyttely. Treenin jälkeen olin sitä mieltä, että intensiteetti oli sille päivälle ja viikolle täsmälleen sopiva. Erityisesti perusteellinen venytteleminen tekee stressimielelle hyvää.  

Stressi on nyt touko-kesäkuussa todellakin iskenyt kyntensä minuun, ja vaikka juhannusviikonloppu oli hyvä poikkeus, on töitä ja ylitöitäkin luvassa vielä kolme viikkoa. Liikkumisen, työn ja muun elämän kanssa on löydettävä sopiva tasapaino. Työ onneksi hoitaa itsensä, ja siihen voi hiukan vaikuttaa yrittämällä pitää viikonloput mahdollisimman vapaina. Muuta vastapainoa yleensä löytyy myös riittävästi, vaikka sitten parvekkeen ihmettelyä, lueskelua, sometusta ja suklaan syöntiä. Tällä kertaa aion lisäksi kiinnittää stressinhallinnassani siihen, ettei liikunta ole liian rankkaa. 

Vihreitä lehtiä stressiin. 

Onneksi juoksemiseni on edelleen hidasta peruskuntolenkkiä. Tai olisi, jos ei stressi olisi viime aikoina ikävästi nostanut sykkeitä pois pk-alueelta. Juhannuspäivän kevyt seikkailu uusilla poluilla lupasi kuitenkin taas rauhallisempaa sykettä, ja toivon, että sama jatkuu myös ensi viikolla. Juoksun pitäisi pysyä mukavana asiana. Kuntosalitreenistä en ole vielä kovin mukavaa asiaa saanut. Mutta haittaako se niin hirveästi, jos nyt hetken korvaan perusteellisemman salitreenin parilla vatsa- ja selkälihasliikkeellä? 

Sykemittari sykkeen mittaamiseen?

Huomasin olevani aika vanhanaikainen: käytän sykemittaria vielä sykkeen mittaamiseen.

Vastasin nimittäin muutama päivä sitten tähän kyselyyn, jota tekee eräs Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija opinnäytetyönään. 

Kyselyssä kysytään sykemittarin käyttötottumuksia. Yksi kysymyksistä koski sykemittarin käyttötarkoituksia. Siinä kysyttiin, käytänkö sykemittariani 21:een eri asiaan, joista vain neljä liittyi suoraan sykkeen mittaamiseen. Hurja, mihin kaikkeen sykemittaria voisikaan käyttää! 

Ostin oman sykemittarini työpaikan kirpputorin kautta työkaverilta kolmisen vuotta sitten. Ei se edes ollut mikään ihan vanha peli silloin, eikä kaikkein simppeleinkään malli. Vika taitaa olla minussa itsessäni, kun en ole vaivautunut opettelemaan mittarin toimintoja sykkeen mittausta pitemmälle. 

Kyselyn mukaan sykemittaria voisi käyttää esimerkiksi harjoituspäiväkirjana, suorituskyvyn mittaukseen, kellona, palautumisen seurannassa, kalorien mittaukseen, aktiivisuusmittarina, palautteen saamiseen harjoittelusta, kuormittavuuden arviointiin ja lajikohtaisen dynamiikan arviointiin. 

Sykettä laskeva maisema.

Oma mittarini tuskin oikeasti osaisi montaakaan näistä asioista, mutta joitain mielenkiintoisia toimintoja se saattaisi sykkeen mittaamisen lisäksi sisältää. Lenkin maksimisykkeen ja keskisykkeen olenkin viime aikoina oppinut lenkin jälkeen tarkistamaan mittarista. En väitä, että niiden tietäminen mitenkään lisäisi mielenrauhaa, mutta ehkä ne palauttavat terveellisesti maan pinnalle. 

Ja ehkä minun kannattaisi luopua hetkeksi henkisestä laiskuudesta, kaivaa mittarini ohjekirja esiin, ja selata sen toiminnot kertaalleen läpi. Voisin vaikka taas oppia jotain uutta. Tai saattaisin alkaa haluta uutta sykemittaria, mikä olisi tietysti huonompi juttu. 

Kelpo tavalla mittarini kyllä osoitti osaavuutensa edellisenä syntymäpäivänäni: se vilkutteli minulle onnitteluksi kakkua ja kynttilöitä. Olin otettu.  

Kesän suunta?

Kevät tuli ja ohjatut jumppani, hydrobic ja kuntosalicircuit, loppuivat vappuviikolla. Heti ensimmäisellä viikolla ilman jumppia minun tulikin juostua ja käveltyä tavallista enemmän, ja seuraavalla viikolla sitten taas otettua vähän rauhallisemmin ja pakkolepuuteltua. 

Ainakin selvisi, että jos aion juosta kolme kertaa viikossa, parina lepopäivänä ei ehkä kannata kävellä yhteensä viittätoista kilometriä vaikka kuinka hitaasti kävelisi. Mutta sää on ollut ihana, eikä kerrostaloasukilla oikein ole muuta mielekästä syytä ulkoiluun kuin lähteä kävelylle. 

Juoksemisesta on kuitenkin realistisinta odottaa, että jalkani kestää sen kaksi juoksukertaa viikossa, sekin rauhallista hölkkää. Kahden juoksukerran lisäksi tarvitsisin jotain aerobista liikuntaa ainakin kerran viikossa. 

Pyöräilystä jalkani ei viime aikoina ole suuremmin tykännyt, vaikka varmaan sitäkin jossain välissä pitää taas testailla. 

Kaikkein järkevin laji olisi varmaan vesijuoksu, joka kävisi ihan oikeasta juoksutreenistä. Vedessä voisin tehdä vaikka intervallitreeniä pahasti jalkaa rasittamatta. Vesijuoksua rajoittaa hiukan laiskuus lähteä uimahalliin, koska onhan se ihan eri juttu kuin lähteä kotiportaalta lenkille. Aikaakin menee paljon enemmän. Pitää tutkiskella, löytyisikö minusta ainakin alkukesäksi vesijuoksija. 

Olen myös miettinyt, että viikon kolmas treeni voisi olla ihan kävelemistä. Jotenkin en kuitenkaan malta olla juoksematta, jos lähden lenkkivarusteissa baanalle. Toki tämäkin voisi onnistua pienellä terästäytymisellä. Toisaalta en kuitenkaan ole ihan varma, kestääkö jalkani yhtään sen paremmin reipasta kävelyä kuin juoksua. Aiempi fysioterapeuttini oli sitä mieltä, että kävelyssä on pidempi askel kuin juoksussa, ja juuri kävelyaskel voi rasittaa tibialis posterior  -jännettä enemmän kuin juoksuaskel.

Koska jalka ei kestä kestävyysliikuntaa niin montaa kertaa viikossa kuin haluaisin liikkua, on lihaskuntotreeniäkin tehtävä. Tai tarvitaanhan sitä joka tapauksessa. Onneksi piskuinen kuntosalicircuit-ryhmäni päätti yksissä naisin jatkaa treenaamista torstaiaamuisin ohjatun treenin loputtuakin. Ohjaajamme teki meille ohjelmankin, joten jatkaminen on helppoa. Harmillisesti helatorstai jäi väliin, ja seuraavakin torstai uhkaa jäädä etäpäivän takia. Näillä viikoilla tekemäni lankutukset saavat nyt kuitata lihastreenin. 

Eihän tämä nyt näytä yhtään sen hullummalta kuin netistä löytyvät "puolimaraton läpi" -ohjelmat. Sillä erotuksella tietysti, etten pysty juoksemaan kovin kovaa, enkä varsinkaan pitkää matkaa. Mutta katsotaan, jospa tästäkin jotain tulisi. Jos ei muuta, niin liikunnan iloa ja nautintoa. 

Kaunista kävelylenkillä.

Juoksun tasapaino

Polut ovat jo sulat.

Olen viime aikoina saanut pidennettyä juoksulenkkiäni ja hiukan jopa lisättyä viikottaisten lenkkien määrää. Olen viimeisen kuukauden aikana onnistunut kahdella viikolla juoksemaan kolmesti viikossa, jälkimmäisellä näistä viikoista jo kuuden kilometrin lenkkejä. 

Välittömästi olen taas päässyt miettimään, mikä on sopiva määrä liikuntaa, jotta jalka ei kipeydy. Ja millaista tuon liikunnan tulisi olla? 

Pääsiäisviikko sisälsi paitsi nuo kolme kuuden kilometrin juoksulenkkiä, myös kolme 45-60 minuutin kävelylenkkiä, kuntosalia ja kehonhuoltoa. Laskin liikkuneeni  tuolla viikolla yli seitsemän tuntia. Se taisi olla jalalle hiukan liikaa, koska se oli pääsiäisen jälkeisellä viikolla taas hiukan kipuileva. Testasin vielä, helpottaisiko kipu juoksemalla, mutta sillä kertaa se ei helpottanut vaan paheni. Don't try this at home. Tämä ei  ole mikään yleispätevä kivunhoitokonsti, mutta oma kokemukseni on, että välillä jalkani kipeytyy juoksematta ja välillä kipu saattaa helpottaa juoksemalla. Ehkä tämä johtuu siitä, että jalassa on jonkinlainen ajoittainen hermopinne. Näin ortopedikin sanoi. Varsinainen jänteen repeämähän siitä on jo parantunut aikaa sitten, näin ainakin toivon.  

Iltaisin on valoa juosta.

Olen nyt pitänyt periaatteessa lepopäivän aina juoksun jälkeen. Pääsiäisviikolla se ei ihan toteutunut, vaikken toki juossut kahtena päivänä peräkkäin. Lisäksi olen tosissani kiinnittänyt huomiota lämmittelyyn. Se on kyllä joskus meinannut unohtua, mutta olen pakottanut itseni lämmittelemään vaikka lenkkarit jalassa ja takki päällä ennen uloslähtöä. Kyykkyjä, jalkojen heilautuksia, pakarakävelyä ja polvennostokävelyä, vähän vaihdellen. Ja sitten ainakin kymmenen minuuttia kävelyä ennen ensimmäistä juoksuaskelta.  Olen myös tavallisten juoksun tai kuntosalin jälkeisten venyttelyjen lisäksi tehnyt liikkuvuusharjoituksia ja venyttelyä 30-45 minuuttia ainakin kerran viikossa. 

Pyöräilykin olisi kivaa.

Jos tästä jänne-episodista pitää etsiä jotain positiivista, niin yksi positiivinen asia on, että olen joutunut pakosta kokeilemaan muitakin liikuntalajeja kuin juoksua. Jotain niistä jalka kestää ehkä paremmin kuin juoksua. Tai sitten tasapainoa pitää hakea viikottaisen liikunnan kokonaismäärästä. 

Juoksun, hydrobicin ja kuntosalin yhdistelmä on viime aikoina pitänyt minut liikkeellä 5-6 kertaa viikossa. Juoksun ja kävelyn lisääntyminen lisäsi liikuntakertoja parilla kerralla viikossa, ja johan jalka kipeytyi. Taidan taas hetken etsiä tasapainoa sekä liikunnan määrään että laatuun. Työmatkapyöräilyäkin ehdin jo kertaalleen kokeilla, mutta voi olla, että joudun priorisoimaan juoksua sen kustannuksella.