Himourheilija

"Sä kun urheilet niin paljon, niin ootko sä juossut maratonin?" kysäisi tuttavani tällä viikolla. Jäin miettimään, että mistähän kukaan blogiani seuraamaton oikeastaan tietää, miten paljon tai vähän urheilen. Tai tietääkö blogiani seuraavakaan? 

Olen aiemminkin viitannut Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen -väestökyselyyn, jonka mukaan 35-44-vuotiaista naisista 10 % liikkuu vähintään puoli tuntia päivittäin ja 22 % 4-6 kertaa viikossa. Itse kuulun kai tuohon 22 prosenttiin, koska pyrin pitämään 1-2 lepopäivää viikossa.  Ei se tunnu kovin paljolta, kun lukee oikeiden urheilijoiden päivityksiä. 

Laatu on kuitenkin usein tärkeämpää kuin määrä. Tärkeintä minusta on liikkua niin kuin tuntuu parhaalta. Jos yrittää tehdä jotain itselle sopimantonta, voi käydä niin, ettei liiku ollenkaan. Tällä viikolla minulla oli niin sanottu hyvä liikuntaviikko. Aikaa riitti sopivasti, sain tehtyä sen, minkä olin suunnitellutkin, eikä jalka kipeytynyt. 

Tällaiselta viikkoni näytti.

Maanantaina aloitin viikon aamulenkillä Töölönlahdella heti seitsemältä. Hölköttelin hitaasti seitsemän kilometriä. Aamulenkki sopii mainiosti sellaiseen päivään, kun illalla on menoa. Tällä kertaa illaksi oli suunnitelma, joka peruuntui, mutta pidin silti kiinni aamulenkistä. Valo ei vielä ihan kajastanut, kun kömmin työpaikalle. Ehkä tulevien viikkojen aamulenkit tehdään jo auringon noustessa.  

Töölönlahti tammikuussa.

Tiistaina tein illalla kotona vähän keskivartalon lihastreeniä sekä vakituiset liikkuvuusharjoitukseni. Olen nyt sopinut itseni kanssa, että yritän jonain alkuviikon iltana tehdä edes vartin core-harjoituksia. Tällä kertaa treeni kesti 25 minuuttia. Ihan hyvä minusta. Core-treenissä varon yleensä rasittamasta jalkaa, jotta jänne saisi lepopäiviä. 

Keskiviikkona oli etätyöpäivä. Se tarkoitti tällä kertaa lenkkiä päivänvalossa, koska aloitin työt aikaisin. Tänä keskiviikkona ohjelmassa oli pitkästä aikaa intervallitreeni, joka oli parilla aiemmalla viikolla jäänyt väliin aikatauluongelmien ja jalan kipeytymisen takia. Kammosin sitä jo etukäteen, mutta sain sen kuitenkin tehdyksi. Säntilliset neljän minuutin intervallit neljän minuutin palautuksella ja alkuun ja loppuun vartin lämmittelyhölkät. Aiemmin lupaavasti kasvaneet vauhdit olivat romahtaneet jonnekin viiden viikon takaisiksi. Ei auta kuin jatkaa harjoittelua, vaikka en olekaan varma, opinko koskaan tykkäämään vedoista. Treenin jälkeen oli kuitenkin euforinen olo.

Vetoja päivänvalossa.

Torstaina oli vakituinen ohjattu kuntosalicircuit. Teimme kaksi kierrosta kahta eri neljän liikkeen sarjaa sekä lisäksi hiukan vatsalihasliikkeitä. Ohjaajamme on reipas nuori nainen, jonka mielestä salilla pitää olla hauskaa. Ihme kyllä hän onnistuu hiukan kultaamaan treeniäni asenteellaan. Salilla on melkein hauskaa. 

Perjantaina oli ihan oikea lepopäivä. En tehnyt mitään, tai ei ainakaan ollut tarkoitus. Päädyin kuitenkin illalla hoitamaan yhden asian pois alta, ja siinä yhteydessä taisi kertyä viitisen kilometriä kävelyä. Viiden minuutin jutustelutauko välissä teki iltakävelystä lepopäivään sopivan. Ehdin lisäksi maata vähän sohvallakin.   

Lauantaina juoksin viikon kolmannen lenkin, joka oli 16 kilometrin pitkis. Se oli jo toinen lenkki samalla viikolla päivänvalossa, vaikka sumuinen sää vähän latistikin tunnelmaa. Jalka ei kipeytynyt tällä kertaa. Palautukseksi paitsi söin hyvin, myös nukuin päiväunet. 

Sunnuntaina hydrobic oli peruttu. Sen tilalle oli tarjolla kehonhuoltotunti, johon osallistuin ilomielin, koska se sopii paremmin kuin hyvin pitkiksen jälkeiseen päivään. Kehonhuollon jälkeen olo oli taas euforinen ja raukea.  

Niin että tästä voi arvioida, liikunko minä paljon. Maratonia en ole vielä juossut.