tiistai 19. elokuuta 2014

Sisäinen huippu-urheilija


Tajusin taannoin, etten ole aivan yksin sisäisen urheilijani kanssa. Siellähän ne huippu-urheilijat mediassa painivat saman asian parissa. Erityisesti silloin, kun menee huonosti, sisäinen urheilija on kateissa tai aiheuttaa ikäviä tunteita.
”Ensimmäinen tunne on pettymys.” Matti Saukko, pesäpalloilija

”Se oli niin hullua aikaa, että en pystynyt rauhoittumaan ollenkaan.” Richard Kilty, pikajuoksija

”Jännitti tosi paljon muiden tyttöjen kanssa.” Hanna-Maria Seppälä, uimari

”Vaikea sanoa mikä - jos kroppa ei jaksanut vai pää hajosi.” Sandra Eriksson, estejuoksija

 Sisäinen urheilija voi olla myös tiiviisti menossa mukana ja urheilijan omassa hallinnassa.

Pekkala kertoo, että ajajana hänen vahvuuksiaan ovat keskittyminen ja vahvat hermot. Kilpailutilanteet vaativat kylmää päätä. ”Huomaan, että pojat alkavat usein hermostua ja ajolinjat heittelevät. He käyvät nurtsilla.”
Formula Ford -kuljettaja Netta Pekkala 15 v.

 ”Etunamme on, että meillä on tällä hetkellä parempi itseluottamus ja draivi jengissä.” Erfan Zeneli, jalkapalloilija

”En tule enää puremaan ketään.” Luis Suarez, jalkapalloilija

Menestyksenkin huumassa voi sisäinen urheilija herkistyä.
”Vähän tuli paha mieli, kun vein melkein kaikki pokaalit.” Eila Mikola, 80-vuotias moukarimummo

Tärkeintä on kuitenkin pitää sisäinen urheilija positiivisella mielellä vastoinkäymisistä huolimatta.

”Oma halukkuus menestyä ja kahtoo etteenpäin, vaikka on vastoinkäymisiä. Minä oon huomannu että ne kuuluu huippu-urheiluun. On niin hyvä tiimi ympärillä, hieroja, lääkäri ja fysioterapeutti, että niistä toivutaan ja vältetään sudenkuopat.” Antti Ruuskanen, keihäänheittäjä
 

Tekstit on lainattu Yle Urheilun nettisivuilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti