Hoitotiimi kasvaa

Varasin viimein uuden lääkäriajan jalkavaivani takia. Alkoi tuntua, ettei jalka salli enää juuri minkäänlaista liikuntaa, vaan kipeytyy jokaisesta pienestäkin yrityksestä. Lisäksi jalka alkoi kipeytyä iltaa kohti jo ihan tavallisenakin työpäivänä, jolloin kävelen vain alakerran ruokalaan ja takaisin kahdesti päivässä. Lopulta vakituisen työterveyslääkärin aikaa odotellessa toinenkin jalka alkoi oireilla, selkä meni jumiin ja vanha rintarankavaiva alkoi ilmoitella itsestään.

Oli siis viimein onni päästä lääkärille, joka kuunteli tarkasti ja selvästikin halusi auttaa. Lääkäri epäili, ettei kyse ole luulotaudista, vaikka välillä sellainenkin ajatus on tullut mieleen. Otettiin röntgenkuvat, joiden tuloksia piti odottaa seuraavaan päivään.

Röntgenkuvissapa ei kuitenkaan näkynytkään mitään. Lääkäri määräsi pyynnöstäni lisää tulehduskipulääkettä ja kehotti varaamaan ajan alaraajoihin erikoistuneelle fysioterapeutille.

Vähän minua ihmetytti, kun rasitusmurtumaa ei täysin luotettavasti suljettu pois. Kas, kun ne näkyvät röntgenkuvissa aikaisintaan kahden viikon kuluttua murtumasta, ja saattaa kestää kolme kuukauttakin, ennen kuin niistä saa röntgenkuvan. Minulla vauriosta oli kuvaa ottaessa vajaat kuusi viikkoa. Magneettikuvalla olisi saatettu saada aikaan jonkinlainen diagnoosi.

Varasin kuitenkin ajan fysioterapeutille, ja viisi päivää ennen tuota aikaa oireet tuntuivat pikkuhiljaa hellittävän. Pystyin hiukan liikuskelemaan kävellen, ajamaan autolla ja tekemään kotitöitä ilman, että olin illalla aivan rampa. Neljän hyvin menneen päivän jälkeen jalka kuitenkin taas kipeytyi viidentenä, ja olin enemmän kuin valmis fysioterapiaan.

Edellisessä postauksessani siteeraamani Antti Ruuskasen kommentti alkoi käydä toteen: ”On niin hyvä tiimi ympärillä, hieroja, lääkäri ja fysioterapeutti, että niistä [vastoinkäymisistä] toivutaan ja vältetään sudenkuopat.”