Harjoittelun korvikkeita*

Koko juoksutauon ajan on takaraivossa kolkuttanut ohje, että niin sanottua korvaavaa harjoittelua pitää harrastaa, jos ei voi juosta. Kukahan on keksinyt niinkin tyhmän nimityksen kuin korvaava harjoittelu? Voisiko mikään korvata juoksemista?

Kilttinä tyttönä olen kuitenkin kokeillut kaikenlaista. Aika paljon olen joutunut pohdiskelemaan, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Harmillisesti vain huonolta tuntuvan treenin huomaa yleensä vasta jälkeenpäin.

Ihan alkupäivinä jalan kipeytymisen jälkeen huomasin, että pyöräillessä jalkaan sattuu vähemmän kuin kävellessä. Niinpä kokeilin hikiliikuntaa polkupyörällä jo vajaan viikon kuluttua. Virhe. Jalka kipeytyi. Reilua kahta viikkoa myöhemmin työt alkoivat, ja ensimmäisellä työviikolla pääsin jo hiukan työmatkapyöräilyn makuun, eli pyöräilin kahtena päivänä. Sen jalka tuntui vielä kestävän.

Arkista kävelemistä paikasta toiseen olen harrastanut alusta asti. Välillä se on tuntunut niin mukavalta, että uskaltauduin viime torstaina oikein urheiluvaatteet päällä kävelylenkille, vaikkakin varovaiselle. Siitäkös jalka kipeytyi, ja palasin taas kiltisti tulehduskipulääkekuurille, kylmäpakkauksen käyttöön ja melkein täydelliseen lepoon. Kävelylenkkiä ennen olin pyöräillyt kahtena päivänä yhteensä 30 kilometriä, millä saattoi olla osuutta asiaan.

Nyt on ollut ihan hyvä uida luonnonvesissä. Uimista tai vesijuoksua onkin melkein jokainen vastaantulija minulle suositellut. Uidessa jalka kuitenkin välittömästi muistuttelee olemassaolostaan. En ole ihan varma, onko uintikaan hyvä laji, mutta voi olla, että tämänkertaisen kipuilun rauhoituttua kokeilen sitä ensimmäisenä. 

Kuntosali ja muukin lihaskuntotreeni olisi tietysti hyväksi, vaikka huonosti sekin juoksemista korvaa. Töiden alkaminen toi onneksi taas ulottuvilleni työpaikan mainion kuntosalin. Mieheni myös muistutteli, ettei minun nyt oikeastaan tarvitse varoa muita jalkalihaksia kuin ihan niitä alimpia. Treenattavaa kyllä riittää ilman, että akillesjänteitä tarvitsee rasittaa. Höh, olisin mieluusti tehnyt pelkkiä hauiskääntöjä.

Sain kuitenkin itseni kuntosalille, ja koin yllätyksen: salillakin voi saada endorfiinipöllyt. Eikä lihaskuntoni ollenkaan vielä tuntunut romahtaneen. Voisiko tosiaan sisäinen urheilija löytyä muistakin lajeista kuin juoksemisesta?

PS. Olen mielestäni jo aika lahjakkaasti pitänyt juoksublogia pian kuukauden kirjoittamalla juoksemattomuudesta. Tauko voisi ehkä tässäkin olla paikallaan, mutta kun aiheita tuntuu pulpahtelevan mieleen, niin onko sitä kaikista elämän hauskuuksista pakko luopua? Juoksutauko ja kipuileva jalka harmittaa ilmankin. Onneksi en ole depressiivisyyteen taipuvainen.  

* Kielitoimiston sanakirja: Korvike = esine t. asia, joka korvaa jnk alkuperäisen t. paremman, tällaisen asemesta käytettävä esine t. asia, vastike.