Juoksukateutta

Olen vilpittömän kateellinen ihmisille, jotka pystyvät harrastamaan juoksua täysipainoisesti. Oikeastaan olen ajoittain kateellinen jopa yksittäisistä juoksulenkeistä. Välillä jokainen juoksuasuinen vastaantulija tai työpaikan liikuntaseuran ilmoitukset erilaisista juoksutapahtumista kadehdituttavat. Minulla on välillä vaikeuksia myös lukea juoksua käsitteleviä blogitekstejä, lehtijuttuja tai kirjoja, kun harmittaa, etten itse voi tehdä samaa.

Kateus ei yleisesti ole kovin kivana pidetty tunne. Sehän on yksi seitsemästä kuolemansynnistä, joista muut ovat ylpeys, viha, ahneus, laiskuus, ylensyönti ja himo. Löysin netistä kateutta käsittelevän tekstin, jonka oli kirjoittanut Paavalin seurakunnan pastori Elina Koivisto. Tekstissä oli muutamia hyviä pätkiä, joita lainaan alla. 

"Aristoteleen mukaan kateus vaivaa erityisesti niitä, joilta puuttuu vain vähän siitä, että omistaisivat kaiken. Kateuteen kuuluu myös se, että se kohdistuu lähellä oleviin tai jollain lailla samassa elämäntilanteessa oleviin. Tavallinen ihminen kadehtii niitä, jotka ovat saavuttaneet jotakin sellaista, mikä olisi ollut kaiken järjen ja varsinkin tunteen mukaan hänellekin mahdollista. "

Tämä sopii minun juoksukateuteeni täsmälleen. Kadehdin juuri niitä, jotka ovat saavuttaneet yhdenkin juoksulenkin, koska se olisi kaiken järjen mukaan minullekin ihan mahdollista ja toivottavaa. 


"Kateuden taustalla voi olla myös täyttymättömiä haaveita ja unelmia"

Saattaapa olla, että olen erehtynyt haaveilemaan jostain täyttymättömästä. Ainakin hämärästi muistelen haaveilleeni joskus puolimaratonista. Nyt se tuntuu hyvin kaukaiselta unelmalta. Silti ihmiset juoksevat niitä ihan joka päivä, minä vain en.


"Kateudesta kärsivälle olisi tervehdyttävää tunnustaa oma ongelmansa - - - Oman likaisen sisimmän avaaminen voi tuntua vaikealta, mutta monesti se on tarpeen, jotta ihminen voisi vapautua kateudesta. "

En tiedä, vapauttaako tämä avautuminen nyt yhtään mistään, mutta kirjoittaminen on hauskaa. En onneksi tunnistanut itseäni ihan kaikista Elina Koiviston tekstin osista. Pahimmillaanhan kateus voi johtaa kiusaamiseen tai jopa väkivaltaan.

"Kateuden tunne on hyvin inhimillinen ja ymmärrettävä, mutta sen ruokkiminen ei ole viisasta."


Pitäisikö minun ehkä sulkea silmäni joka kerta, kun vastaan tulee juoksija? Tai kieltää ystäviäni puhumasta juoksuharrastuksestaan? Ei tilanne sentään niin paha ole. Pystyn kyllä iloitsemaan ystävieni juoksemisesta. Ilo vähentää kateutta.  

Joskus kateuskin hellittää. Kerran, kun edellisen kerran pystyin juoksemaan, juoksin jotain tosi hidasta lenkkiä ja minua harmitti kovasti, koska jalkaa oli taas alkanut vihloa. Ja sitten nostin katseeni omista jaloistani, ja näin vanhan miehen ja naisen, jotka peräkkäin taapersivat pitkin pururataa. Rouva käveli kyynärsauvoilla ja herra kulki hitaasti pari askelta edellä, kuin reittiä varmistaen. Oma kateiluni hävetti. Tuolle pariskunnalle en ollutkaan kateellinen. Tai ehkä olisi ollutkin syytä: jos neljänkymmenen vuoden päästä olen yhtä ahkera pururadan käyttäjä, on syytä olla ylpeä!