Hiihtoloman jälkeen tiet olivat sulaneet sen verran, että oli mahdollista aloittaa pyöräkausi. Lisäksi minusta tuntui, että jotain kestävyysliikuntaa oli pakko päästä tekemään. Ja polkupyöräilyhän mainitaan aina, kun puhutaan juoksemisen korvaamisesta jollain muulla liikunnalla.
Niinpä vain pyörän selkään ja maanantaiaamuna töihin. Mustarastas lauloi, vaikka oli vielä pimeää.
Ennen aina työmatkapyöräilyn aloittaminen talven jälkeen oli merkkitapaus. Se otti myös voimille jopa niin paljon, että piti varautua aloittamaan pyöräily loppuviikosta, jotta pääsisi viikonlopuksi lepäämään.
Tällä kertaa en uskonut pienen pyörämatkan ottavan erityisemmin voimille. Kävin edellisenä päivänä testaamassa vähän työmatkaa lyhempää lenkkiä, ja kaikki meni hyvin. Olinkin hiukan hämmästynyt, kun tuttu jalkakipu hiipi esiin ensimmäisenä työmatkapyöräilypäivänä hiukan ennen lounastaukoa. Päätin kuitenkin, etten luovuta. Lopputulos neljän pyöräpäivän jälkeen oli, etten taaskaan tiedä, kestääkö jalkani pyöräilyä, ja minkä määrän. Iltaisin jalka oli yleensä melko hyvä, mutta kipuili ajoittain päiväsaikaan. Ehkä on myönnettävä, että pyöräily vaikutti kuitenkin siihen negatiivisesti. Koska nyt lauantaiaamuna jalka on melko hyvä yhden lepopäivän jälkeen, jään toivossa odottelemaan, että se kestäisi pari pyöräpäivää viikossa. Useimmiten nimittäin pyöräilen vain 1-3 päivänä viikossa, koska teen vähintään yhden päivän etätöitä ja palaveeraan välillä työpaikan ulkopuolella. Edustavampien ulkovaatteiden ja -kenkien raahaaminen pyöräpäivinä mukana olisi liian hankalaa.
Ennen aina työmatkapyöräilyn aloittaminen talven jälkeen oli merkkitapaus. Se otti myös voimille jopa niin paljon, että piti varautua aloittamaan pyöräily loppuviikosta, jotta pääsisi viikonlopuksi lepäämään.
Tällä kertaa en uskonut pienen pyörämatkan ottavan erityisemmin voimille. Kävin edellisenä päivänä testaamassa vähän työmatkaa lyhempää lenkkiä, ja kaikki meni hyvin. Olinkin hiukan hämmästynyt, kun tuttu jalkakipu hiipi esiin ensimmäisenä työmatkapyöräilypäivänä hiukan ennen lounastaukoa. Päätin kuitenkin, etten luovuta. Lopputulos neljän pyöräpäivän jälkeen oli, etten taaskaan tiedä, kestääkö jalkani pyöräilyä, ja minkä määrän. Iltaisin jalka oli yleensä melko hyvä, mutta kipuili ajoittain päiväsaikaan. Ehkä on myönnettävä, että pyöräily vaikutti kuitenkin siihen negatiivisesti. Koska nyt lauantaiaamuna jalka on melko hyvä yhden lepopäivän jälkeen, jään toivossa odottelemaan, että se kestäisi pari pyöräpäivää viikossa. Useimmiten nimittäin pyöräilen vain 1-3 päivänä viikossa, koska teen vähintään yhden päivän etätöitä ja palaveeraan välillä työpaikan ulkopuolella. Edustavampien ulkovaatteiden ja -kenkien raahaaminen pyöräpäivinä mukana olisi liian hankalaa.
Toisena pyöräpäivänä keksin, että minun kannattaa yrittää saavuttaa samanlainen jalan, säären ja reiden hallinta pyöräillessä kuin kyykkyharjoituksissa. Yritin siis varoa, ettei polvi kääntyisi liiaksi sisään päin. En tiedä, sainko asennon oikeaksi tai auttoiko se jotain, mutta toivon niin.
Kaiken kaikkiaan olin vähän yllättynyt, miten rankkaa pyöräilyn aloittaminen kuitenkin oli. Olen aavistellutkin, että kestävyysliikunnan rajoittuminen useimmiten vain yhteen vesijuoksukertaan viikossa ei tee kovin hyvää kunnolle. Tiistaina olin melko väsynyt. Unista ja riittävästä ravinnosta huolehtiminen auttoi kuitenkin jaksamaan viikon loppuun ja ylläpitämään iloa ensi viikon parista pyöräilypäivästä. Jospa jalka kestää ja mustarastas taas laulaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti