Sorjempi, uljaampi hiihtää*

Mies kyseli, oliko minulla ollut hankaluuksia hiihtolenkilläni. Luistiko, pitikö, ja löytyivätkö vatsalihakset tasatyönnössä? Kyllä, kyllä ja kyllä, vastasin. Mutta ei fysiikka mitään, kun se psyyke on pahin. 

Tällä viikolla pääsin viimein hiihtämään. Olin jo vähän odotellut sitä. En ehkä sen takia, että hiihto olisi minusta erityisen hienoa, mutta pitäähän ihmisen vähän talviurheilla. Ja olihan sitä hirveästi kehuttu, Facebookissa ja kotisohvalla. Ja tietysti senkin takia, että flunssa esti kaiken ulkoliikunnan monen viikon ajan.

Hämärissä ladulla.

Mutta kun viimein pääsin ladulle, minun piti tosissaan tehdä töitä sisäisen urheilijani kanssa. Hiihtolihakseni olivat koko lailla käyttämättömät ja ensimmäinen kilometri tuntui huteralta. Meno oli sen verran hidasta, että tajusin myös heti kättelyssä pukeneeni päälleni liian vähän vaatetta.   

En tiedä, olenko kilpailuhenkinen vai mitä, mutta sitten vähän helpotti, kun huomasin, että edellä hiihtänyt nainen oli minua hitaampi. Ohi piti päästä, ja liukkaasti pääsinkin. Ehkä lihakseni sitten muistivat, miten hiidetään, koska sen jälkeen oli vähän helpompaa. Aloin myös lämmetä. 

Hiihtolenkki oli minulle tuttua maastoa, olin juossut samoilla poluilla Paloheinässä paljonkin. Eksymisen vaaraa ei siis ollut. Lenkin sopivan mitan tähden piti kuitenkin vähän suunnitella reittiä. Ajattelin, että palaisin Paloheinän stadionille noin viiden kilometrin jälkeen, ja jatkaisin halutessani hiihtoa siellä. En halunnut löytää itseäni loppuunväsyneenä jostain kymmenen kilometrin päästä autostamme. 

Oli ilta ja ladulla kuusten varjossa oli hämärää. Muita ihmisiä tuli vastaan hyvin harvakseltaan. Se oli minusta kyllä mukavaa. Tungos ladulla olisi varmaan ollut tylsempää kuin ajoittainen yksinäisyys. Lapsuuden hiihtokilpailukokemukset eivät sentään tunkeneet mieleen, mutta muistin nuoruudesta yhden mukavan hiihtolenkin, johon kuului aurinkoa ja makkaranpaistoa Kallaveden jäällä. Lenkki päättyi kuitenkin niin, että lähdin eroon muista luullen pääseväni nopeammin kotiin, mutta hiihdin yksin pimeässä metsässä kaksinkertaisen matkan. Turvallisessa Paloheinän metsässäkin tuo muisto värisytti. 

Toivoin ojaan jo rentukoita.

Monenlaista ehdin mietiskellä ladulla ja kaipailla kevättä ja juoksua. Pääasiassa mietin sitä, pidänkö siitä, mitä olen tekemässä ja onko hiihdolla minulle mitään annettavaa. Kummallisen negatiivisia viboja hiihto edelleen aiheuttaa minulle. Ihan hyvä kestävyysurheilulajihan se olisi, ja joskus olisi mukava käydä yhdessä miehen kanssa liikkumassa. Hän on innokas hiihtäjä, joten välinehuoltokin olisi taattu. Päätin, että hiihdolle pitää antaa mahdollisuus ja suhtautua siihen avoimin mielin. Pienellä harjoituksella varmaan lihakset oppisivat taas hiihdon ja parempi pukeutuminenkin voisi auttaa parempaan kokemukseen. Sukseni olivat ensiluokkaisesti voidellut, joten siitä minulla ei toden totta ollut valittamista. 

Pääsin takaisin Paloheinän keskukseen suunnittelemani kierroksen jälkeen. Koska ei vielä väsyttänyt, hiihdin kierroksen 1,8 kilometrin peltolatua. Sen jälkeen katsoin Sports Trackerista, miten pitkään olin hiihtänyt. Mittari näytti 8,45 kilometriä, mikä ehdottomasti vaati matkan täydentämistä kymppiin. Kilpailuhenkinenkö vai mitä, mutta sen tein.  


* Eino Leino: Hiihtäjän virsiä

Mutkia matkaan

Flunssan jälkeisestä liikunnasta annetaan paljon ohjeita syvällä rintaäänellä. Olen itsekin antanut. Yksi nyrkkisääntö on, että on oltava liikkumatta yhtä monta kuumeetonta päivää kuin oli kuumetta. Toisaalta kovan kuumeen, esimerkiksi influenssan, jälkeen kannattaa lepäillä pari-kolme viikkoakin. Mutta kun käytännössä alkaa miettiä, joko olen tarpeeksi terve juoksemaan, ei mikään enää olekaan yksinkertaista.



Minullakin oli kuume mennyt ohi jo monta päivää aikaisemmin, kun viime viikolla tein ensimmäisen lihaskuntotreenin ihan vain kotona. Kunto tuntui aika heiveröiseltä, joten
varovaisena jätin treenin vain 30 minuutin mittaiseksi, enkä yrittänyt mitään ennätyksiä. Kun lihastreeni meni hyvin, lähdin seuraavana päivänä 30 minuutin sauvakävelylenkille. En uskaltanut ensimmäisenä kestävyysliikuntana kokeilla juoksemista. Sauvakävely tuntui kuitenkin alusta asti jotenkin raskaalta ja inhottavalta. Kuvittelin sen johtuvan vain huonosta kunnosta, mutta seuraavana aamuna olo tuntui taas flunssaiselta. Ymmärsin tehneeni virheen, kun en ollut kuunnellut kroppaani. Mutta minkäs teet, kun se mumisee niin epäselvästi?


Onneksi tällä kertaa oireet helpottivat päivässä, eikä kuume noussut. Jäin vielä melkein pariksi päiväksi lepäilemään arkiliikkumista lukuun ottamatta, mutta kolmannen päivän iltana päätin lähteä hydrobiciin. Se tuntui hyvältä ajatukselta, koska koin, että sauvakävelyä edeltänyt sisäliikunta oli sujunut ihan kohtuullisesti. Hydrobic tuntuikin hyvältä, suorastaan paremmalta kuin tavallisesti. Toivoin koko 40 minuutin ajan, ettei se vain loppuisi.

Taito ulkoilla pakkasessa on päässyt unohtumaan.

Viime aikoina on ollut aika kova pakkanen, ja sohvailu ja ainainen sisälläolo tuntuu vieroittaneen minut kokonaan talviurheilusta. Hädin tuskin tarkenen villavaatteistani huolimatta kävellä aamulla bussille ja iltapäivällä sieltä takaisin. Kun värjöttelen taas kotona teemukin ääressä, tuntuu, että mikään ei saisi minua lähtemään suksille tai luistimille takaisin pakkaseen.

Onnistuneen hydrobicin jälkeen piti siis keksiä jotain näppärää sisätreeniä.  Alkuviikosta vaihtoehtoina olivat lähinnä firman kuntosalin juoksumatto ja lihastreeni tai jumppa kotona. Viime maanantaina en malttanut jäädä töihin juoksumatolle, joten pelastauduttuani pakkasesta takaisin kotiin päätin kokeilla Hannes Kolehmaisen paikallaanjuoksua toista kertaa elämässäni.

Paikallaanjuoksu ei ehkä välttämättä ole kaikkein hauskin urheilulaji, mutta onpahan kuitenkin edes hiukan juoksun kaltaista sisätreeniä. Niinpä hipsuttelin sukkasillani olohuoneen matolla ja juoksentelin ympyrää asunnossa, kun ketään ei ollut kotona häiriintymässä. En tiedä, mahtoiko töminä kuulua naapuriin. Loppujen lopuksi sain hien pintaan ja olin tyytyväinen. Mutta niin tylsää se oli, että tälläkin kertaa treeni jäi 30 minuutin mittaiseksi.

Seuraavana aamuna en enää ollutkaan yhtä tyytyväinen. Pohkeeni olivat totaalisen jumissa. Luin aamubussissa Hesarin jutun villasukkajuoksusta, ja sieltähän se syykin löytyi: ilman kenkiä tulee vaistomaisesti juostua päkiällä, ja siinä on suurina annoksina ja erityisesti aloitellessa vaarana pohjelihasten jumittuminen.

 

Pidin lepopäivän, vaikka menohaluja alkoi jo olla. Venyttelinkin joka välissä. Sitten keskiviikkoaamuna päätin, että jumi saa lähteä sillä, millä on tullutkin, ja lähdin työpaikan salille. Ensin kokeilin crosstraineria, ja koska se ei ollenkaan tuntunut pohkeissa, uskalsin vartin askelluksen jälkeen siirtyä toiseksi vartiksi juoksumatolle. Se kyllä jo jumitti jalkoja, ja vaihdoin vielä 10 minuutiksi takaisin crosstrainerille. Kuvittelin, että rento ja rauhallinen liikunta avaisi pohjejumia, mutta väärin luulin. Iltapäivällä jalat olivat jo niin jumissa, että kävely, etenkin portaiden laskeutuminen, oli tosi hankalaa.   

Ei auttanut muu kuin uskoa, että lepoa tarvitaan lisää, vaikka tällä kertaa ei flunssan takia. Lepopäiviä tulikin sitten viikonloppureissun takia riittävästi, koska päätin jättää liikuntakamat kotiin. Lauantaina aamupäivällä huomasin, etteivät pohkeet enää ole ollenkaan jumissa.

Onneksi liikunnan voi aloittaa uudelleen useammankin kerran elämässään. Jospa taas ensi viikolle kirjaisin toiveikkaana kalenteriin pari mattojuoksua ja sitä lihastreeniä. Tai mikäpä estäisi aloittamasta jo tänään.  

Juoksu ja alkoholi

Voiko lähteä illalla lenkille, jos on nauttinut kirjallisuuspiirissä lasillisen viiniä? Juoksemisen ja alkoholinkäytön suhde puhuttaa ajoittain keskustelupalstoilla. Vaikka käytän itse alkoholia varsin vähän ja harvoin, olen joskus pohtinut, miten alkoholi ja juoksu, tai liikunta yleensä, sopivat yhteen. 

Alkoholia ja urheilua käsittelevässä
tekstissä ei sovi olla alkoholia
mainostavia kuvia.



Parasta ja terveellisintä liikunnan kannalta olisi tietysti olla kokonaan ottamatta. Jonkin verran on esitetty tutkimuksiin perustuvaa uutisointia esimerkiksi siitä, että 1-2 annosta alkoholia päivässä ehkäisisi sairastumista sydän- ja verisuonisairauksiin. Alkoholin ja sydän- ja verisuonitautien syy-seuraussuhde on kuitenkin epävarma. Voi nimittäin olla, että pienellä annoksella alkoholia käyttävien terveystottumukset ovat parempia kuin niiden, jotka ovat kokonaan ilman. Sama koskee alkoholin ehkäisevää vaikutusta osteoporoosiin ja diabetekseen. Toisaalta sama 1-2 annoksen alkoholimäärä voi lisätä syöpäriskiä, ja muitakin haittoja alkoholilla on.

Urheilutreenin aikana alkoholin käyttö on selkeästi haitallista. Jo kaksi annosta alkoholia vaikuttaa treenaamiseen: koordinaatiokyky, tasapaino ja kehon hienomotoriikka heikkenevät ja reaktioajat hidastuvat, jolloin tapaturmariski kasvaa. Alkoholi laskee myös verensokeria kestävyysliikunnan aikana. Lisääntynyt virtsaneritys kasvattaa nestehukan riskiä ja laktaatin hajoaminen hidastuu, ja se laskee maitohappokynnystä. Nestehukka ja verensokerin lasku huonontavat kestävyyttä. Alkoholi myös huonontaa lihasten suorituskykyä.

Verensokeria laskeva ja virtsaneritystä lisäävät vaikutukset heikentävät palautumista urheilusta. Kosteiden illanviettojen vaikutukset elimistön kokonaisrasitukseen, johon kuuluu liikunta, uni, työ, ihmissuhteet ja vapaa-aika, unohdetaan monesti. Alkoholin tunnetusti rentouttavasta vaikutuksesta voi herkästi tullakin käänteinen, etenkin, jos haluaisi treenata reippaasti. Myös palautusjuomana alkoholi on huono, koska se muun muassa sekoittaa aineenvaihduntaa ja heikentää unen laatua. Alkoholin vaikutuksista palautumiseen tiedetään kuitenkin vielä vähän.  

Selvin päin liikkuneen oravan jäljet.

Krapulaisena liikkumisesta ei juuri ole hyötyä. Elimistö on rasitustilassa, syke ja verenpaine normaalia korkeammat ja hapenottokyky heikkoa. Liikunta krapulassa voi joissain tapauksissa olla jopa vaarallista. Rytmihäiriöiden riski voi lisääntyä, ja pitkäkestoisessa suorituksessa verensokeri laskea niin alas, että seuraa tajuttomuus. Elimistön glykogeenivarastot ovat tyhjillään, ja glykogeenia käyttävät aivot eivät toimi oikealla tavalla, mikä heikentää myös koordinaatio- ja keskittymiskykyä sekä harkintaa. 

Alkoholin pitkäaikaiskäytön haitat ovat kaikille tunnettuja. Liikkujan on  erityisesti hyvä muistaa, että pitkäaikaiskäytössä alkoholi vaikuttaa lihaksistoa heikentävästi ja lihottaa. Kumpikaan on harvoin hyväksi.  





Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ei suosittele urheilua alkoholin vaikutuksen alaisena tai krapulaisena. Jos käyttää enemmälti alkoholia, olisi hyvä pitää vähintään yksi tai kaksi lepopäivää ennen urheilusuoritusta.




Vaikka kuulemma Juha Väätäisen sanonnan mukaan on parempi juosta ja juoda kuin vain juoda, on alkoholista vaikea löytää selviä hyötyjä urheilulle. Absolutisti en ole itsekään, ja harva on. Jos ei halua olla ihan kokonaan juomatta, on hyvä muistaa kohtuus, kohtuus ja kohtuus. Onneksi liikunta ehkäisee alkoholinkin haitallisia vaikutuksia.