Mertaranta ja legendat

Mertaranta ja legendat -sarjan ensimmäinen osa oli pettymys kahdestakin syystä. Legendat eivät olleet niin legendoja kuin odotin, eikä Mertaranta ollut niin Mertaranta. 

Ensinnäkin ohjelma oli rakenteeltaan ja käsikirjoitukseltaan huonompi kuin odotin. Olin oikeasti toivonut, että ohjelmasta voisi oppia edes jotain Suomen urheiluhistoriasta. Odotin enemmän ja pidempiä nauhoituksia legendaarisista hetkistä. Odotin taustojen selittämistä systemaattisemmin. Legendat eivät saaneet elämää omasta tarinastaan. 

Ohjelmassa oli ensimmäisenä Marja-Liisa Kirvesniemen päivä. Hänestä olisi todellakin riittänyt monenlaista kertomista. Saattoikin johtua juuri asian paljoudesta, että ohjelmassa käsiteltiin monta asiaa todella lyhyesti. Toisaalta ohjelma käytti nykyisen tositeeveen tehokeinoja, jatkuvia toistoja samasta asiasta ja herkistelyä ennen ja jälkeen mainoskatkojen. Joihinkin kipeisiin muistoihin viitattiin vain epämääräisesti, mikä oli tietysti ymmärrettävää, mutta joko edellytti katsojalta aika hyvää muistia tai jätti katsojan epätietoisuuteen siitä, mistä oli kyse. 

Ohjelma ei myöskään toisaalta aiheuttanut sellaista myötähäpeää kuin pelkäsin ja odotin. Urheilijat ovat ilmeisesti jotenkin maanläheisempää väkeä kuin muusikot, mikä ei oikeastaan yllätä minua ollenkaan. Kukaan ei nimittäin itkenyt! Loistavaa! Edes helmikuun 2001 dopingskandaalin muisteleminen ei herkistänyt urheilijoita kyynelehtimään. Herkistyin itse melkein enemmän, jos nyt en itkemään, niin ainakin muistelemaan noita hetkiä. Odotin silloin viimeisilläni esikoistamme, ja seurasimme dopingtapahtumia tuoreella nettiyhteydellämme kotoa käsin. 

Sen enempää ohjelma ei kuitenkaan sykähdyttänyt. Siihen osallistuvista urheilijoista juuri kukaan ei edes urheilijana kiinnosta minua yhtä paljon kuin Marja-Liisa Kirvesniemi. Itse Mertarantakaan ei päässyt olemaan Mertaranta ja loistamaan lohkaisuillaan, vaan pitäytyi ihan tavallisen juontajan roolissa. Voin siis hyvillä mielin jättää jatkon katsomatta ilman, että sisäinen urheilijani menettää mitään.

Mukavuusalueen ulkopuolella

Olen aika huono telkkarin katsoja. Sosiaalisista syistä seuraan ajoittain yhtä tai kahta tv-sarjaa viikossa, ja se on ihan mukavaa, mutta periaatteessa pärjäisin myös kokonaan ilman televisiota.  

Nyt on alkamassa urheilumaailman merkkitapaus, selostaja Antero Mertarannan Vain elämää -formaatin mukainen urheilijoiden (ja katsojien) kidutusohjelma Mertaranta ja legendat. Ei Mertarannassa sinänsä mitään vikaa ole, arvostan tietysti hyvää verbaliikkaa. Vain elämää -formaatti on kuitenkin aina aiheuttanut minussa niin syvää myötähäpeää, että olen mieluummin ollut katsomatta kyseistä ohjelmaa. Uumoilen myös, että yhdistettynä Antero Mertarannan legendaarisimpiin lausahduksiin Vain elämää -tyyppisen ohjelman aiheuttaman myötähäpeän määrä saattaa kasvaa ennenkokemattomiin mittoihin.   

Mieheni, jolla ei ole mitään vaikeuksia katsoa Vain elämää, Wheelers' dealers'ia, ampumahiihtoa tai Marko Paanasen sisustusohjelmia, päätti, että minun on syytä katsoa Mertaranta ja legendat -ohjelmaa kehittääkseni sisäistä urheilijaani. En ole itse ihan yhtä varma, onko se tarpeen. Urheiluohjelmiin suhtaudun kyllä tätä nykyä ihan positiivisesti, välillä katson jonkun pätkän Urheiluruutuakin. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että joku muu katsoo urheilua, päin vastoin. Mutta miltä tuntuu Vain elämää -formaattiin sullottu ohjelma täynnä itkeskeleviä urheilutähtiä ja vielä ilman musiikkikappaleita, joita sentään jokusen olen alkuperäisestä Vain elämää -ohjelmasta pystynyt katsomaan? 

Olen kuitenkin luvannut katsoa ensimmäisen jakson. Pitänee ottaa se osallistuvan havainnoinnin kannalta. Tänään kello 21 se alkaa.   

Huono sohvaperuna

Olen kohta kolme viikkoa joutunut olemaan käytännössä täysin urheilematta. Se "flunssa", jota toissaviikolla sairastin, osoittautuikin influenssa A -virukseksi. Olin töistä poissa kokonaisen viikon.

Influenssan aikaan oli erittäin kauniit talvikelit, ja ulos olisi sen takia ollut mukava päästä. Muulla tavoin ei tosiaankaan ole tehnyt mieli liikkumaan. Influenssan kuumevaiheen mentyä ohi yskä ja nuha vain jatkui, eikä ollenkaan tehnyt mieli harrastaa mitään kunnon liikuntaa, varsinkaan ulkona. Ulkona liikkuminen kävellenkin tuntui lisäävän yskää. 

Kun yskä laantui ja kuumeen loppumisesta oli melkein viikko, kävin kerran hydrobicissa. Ei sillä, että olisi mitenkään ollut vielä pakko päästä liikkumaan, mutta mukavalta se tuntui. Olo ei ole kuitenkaan koskaan tuntunut niin rankalta hydrobicin jälkeen.


Sitten kuitenkin kävi niin huono säkä, että jokin uusi virus, ehkä ihan tavallinen nuhakuumetta aiheuttava rhinovirus, iski. Nyt on ensimmäisestä sairastumisesta pian kolme viikkoa, eikä vielä tietoakaan siitä, koska uskaltaisin harkita liikuntaa. Influenssan jälkeen jälkitaudit vaanivat, ja on järkevintä pitää hetki matalaa profiilia. Onneksi lämpö tuon toisen viruksen jälkeen tuntuu jo laskeneen. Odotan, että huomaan kyllä omasta olostani, kun liikkuminen alkaa taas kiinnostaa.


Tai eihän sitä tiedä, jos sohvaperunan elämä alkaakin taas kiinnostaa enemmän kuin liikkuminen. Henkisesti on ollut kohtalaisen helppo luiskahtaa lusmuiluun. Hiukan vain takaraivossa häiritsee, että lihaskunto romahtaa aika nopeasti, ja harmittaa, että hyvin alkanut uusi suunta kuntosalilla tyssäsi heti alkuunsa.  


Olen kuitenkin huomannut, että olen aika huono sohvaperuna. Henkisen puolen saan siis kyllä hyvin hanskaan, mutta fyysisessä kestokyvyssä onkin ilmennyt yllättäviä ongelmia. Influenssan aikaan makasin ensimmäiset neljä päivää. Luultavasti makaaminen ei sovi minulle ollenkaan, koska näin on käynyt ennenkin: selkääni iski noidannuoli. Olin menossa ottamaan iltapalaa katetusta pöydästä, kun sain äkillisen yskänpuuskan. Kumarruin nopeasti poispäin pöydästä, ja selkäni nitkahti niin ikävästi, että kirjaimellisesti taju meinasi lähteä. Onneksi selkä vertyi parissa päivässä, kun kuumeen laskettua pystyin palaamaan sisällä liikuskeluun. Nyt toisen viruksen myötä niskani on alkanut jumittaa, vaikka en ole vielä ehtinyt maata paria päivää enempää. Koko ruoto natisee. Pitäisi varmaan edes venytellä vähän.

Hassua kyllä, jalan kunto on parempi kuin aikapäiviin. Se on ollut suorastaan täysin kunnossa jo jonkin aikaa, kun en ole tehnyt sillä mitään.