Kevyitä suorituksia

Puolimaratonin lähetessä jatkan tätä päiväkirjanomaista kerrontaa edeltävien viikkojen harjoituksista. Tämän blogin tarkoitushan oli alun perin kertoa matkastani puolimaratonille. Matka on pitkistynyt ja mutkistunut moneen kertaan. Katsotaan, kuinka rouvan tällä kertaa käy. 

Lumi sulaa kovaa vauhtia.

Kulunut viikko oli edellistä 40 kilometrin ennätysviikkoani kevyempi. Olin ennakoinut, että juoksisin noin 27 tai 28 kilometriä. Olen vuorotellut raskaampaa ja kevyempää viikkoa, koska  haluan ehkäistä rasitusvammoja.




Viikolla oli ohjelmassa jälleen kilometrin vetojen vuoro, ja päätin hoitaa ne pois päiväjärjestyksestä heti tiistaina maanantain lepopäivän jälkeen. Inhottavat jutut kun on parasta tehdä pois mahdollisimman nopeasti.  

Ennen lenkille lähtöä tuntuikin melkein siltä, kuin olisin menossa johonkin ikävään, kuten hammaslääkäriin tai leikkaukseen. Tavoitteenani oli lisätä vetojen määrää kahden viikon takaisesta neljästä viiteen. Ensimmäisen vedon juoksin luultavasti liian kovaa. Sitten muistutin itselleni, että ei ole pakko juosta liian kovaa, ja hidastin selvästi vauhtia. Toinen kilometri olikin hitain viidestä. Se sisälsi myös pari käännöstä, jotka nekin hidastivat vauhtia. Kolmas kilometri alkoi jo menetellä. Lihakset alkoivat selvästi aueta ja vauhti löytyä. Ihmettelin, kun neljäs tuntui jo oikeataan hyvältä, vaikka hengästytti. Jäi tunne, että  voisin oppia vaikka tykkäämään vedoista. Myös viidennessä jalat löysivät loistavan rytmin, ja siinä oli helppo kiristää vauhtia, kun tiesi sen olevan viimeinen. Tällä kertaa jaksoin tehdä myös palautukset joka välissä hölkäten. Olin lopulta todella tyytyväinen. 

Reippaita vetoja.

Viikon toinen juoksuharjoitus oli minipitkis, eli lenkki, joka oli pituudeltaan normaalin pitkän lenkin ja tavallisen kevyen lenkin välistä. Idea tarttui mieleeni jostain lehdestä tai netistä. Olin tehnyt pienen jalkapainotteisen lihastreenin edellisenä päivänä, ja kuinka ollakaan, jalat olivat jumissa, eikä juoksu alkanut oikein missään vaiheessa kulkea. Väsyttikin pitkähkön työpäivän jäljiltä. Juosta piti silti. Olin ennalta päättänyt lenkin pituudeksi enintään 1,5 tuntia. Mutta kun aika täyttyi, 12 kilometristä puuttui vielä hiukan. Pakko oli hölkätä puuttuvat pari minuuttia, jotta lenkin mitaksi tuli pyöreä 12 km. 

Loppuviikolla oli ohjelmaa, joten viikolle tuli käytännössä juoksusta kolme lepopäivää. Niistä yhtenä kävelin mieheni kanssa vajaan kuuden kilometrin hyvin hitaan ja usein pysähtelevän ulkoilulenkin. 

Sunnuntaina hölkkäsin vielä keveän lenkin. Ennen lähtöä muistin, että viikon koordinaatiotreenit olivat vielä kokonaan tekemättä. Lenkin alussa pompahtelin siis hiukan tasajalkahyppyä, pakarajuoksua, polvennostojuoksua, saksijuoksua ja kuopaisujuoksua, sekä tein muutamia askelkyykkyjä. Lenkin loppupuolella muistin, että pienet,  muutaman kymmenen sekunnin tai muutaman kymmenen metrin vauhtivedot voisivat myös olla hyviä harjoitteita. Ensin juoksin kaksi noin sadan metrin vetoa. Sitten äkkiä muistin, että 50 metrin pyrähdykset olisivat parempia, jottei jalkoja alkaisi liikaa hapottaa, ja vaihdoin niihin. Jalkani vähän muistutteli samaa virttä kuin viime aikoina kovemmilla ja pidemmillä lenkeillä. Päätin, että pitää pysyä sen kanssa tarkkana. Minulla oli tavoitteena juosta kuusi kilometriä, mutta se venyi kuitenkin kahdeksaksi. Ilmeisesti sisäinen suorittajani pyrkii venyttämään viikkoja ihan väkisin.

Viikon kilometrisaldo pyöristyi tasan 30 kilometriin. Ensi viikolla olisi taas 40 kilometrin vuoro. Vähän jo odottelen kevennettyjä viikkoja puolimaratonin alla.