Pyörän selkään

"Äiti, kyllä näkee, että sä olet alkanut urheilla!" Lapset olivat katselleet viisi vuotta vanhoja valokuvia ja ilmoittivat kaunistelemattoman totuuden. Aiempi pelkkä verkkainen työmatkapyöräily ei ilmeisesti lasten mielestä pitänyt kroppaani kuosissa, vaan siihen tarvittiin lisäksi juoksua ja lihastreeniä.

Toivottavasti työmatkapyöräily ei kuitenkaan rumenna, koska aloitin sen tällä viikolla uudestaan. Olen pitänyt siitä taukoa yli kaksi vuotta, en ulkonäkösyistä, vaan koska vaivainen jalkani ei ole kestänyt  määrättömästi liikuntaa, ja olen priorisoinut juoksua. 

Pyörällä liikenteeseen.

Koko kevään kyllä jo mietin, joko alkaisin pyöräillä, mutta pyöräilemättä jäi. Pakolliset ylityöt ja jatkuvat kokoukset estivät pyöräilyhaaveitteni toteutumisen.  Vai mahtoiko pyöräilyä estää tehokkaimmin julkisen liikenteen kausikortti? Kesäloman jälkeen jätin taktisesti kausikortin hankkimatta ja hyppäsin pyörän selkään heti ensimmäisenä työpäivänä tavoitteena pyöräillä ainakin elokuun lopussa alkavaan matkaan saakka. 

Viimeisimpinä työmatkapyöräilyvuosinani pidin talvisin kolmisen kuukautta taukoa siihen aikaan, kun oli eniten lunta. Helsingissä kun ei oikein katujen auraaminen toiminut talviaamuisin. Aloittaminen talven jälkeen oli aina äärettömän raskasta, kun en kolmeen kuukauteen tehnyt yhtään mitään. Myös takapuoli oli kovilla ensimmäisinä pyöräilypäivinä. 

Tällä kertaa ensimmäinen pyöräily ei sentään hengästyttänyt. Totesin, että laskuri antoi yhdensuuntaiselle työmatkalleni kalorinkulutukseksi huikeat 173 kcal. Illalla mietin kuitenkin, lähtisinkö kevyelle peruskuntolenkille, vai siirtäisinkö sen seuraavaan päivään. Jalkakin oli vähän jumissa ja jännettä poltteli. Uuden teoriani mukaan jänteen polttelu saattaa kuitenkin johtua lihasjumista, joka joskus helpottaa juoksemisesta. Lähdin lenkille, ja niin kävi, että seuraavana aamuna jalka oli priimakunnossa. 

Työpaikan kuivauskaappi
kuivasi hyvin takin ja housut,
mutta alaosassa olleet lenkkarit
jäivät märiksi. 

Pidin kuitenkin tiistain pyöräilystä lepopäivänä jo ihan istumalihasten takia, ja tein sen sijaan pienen lihaskuntotreenin. Lähdin uudestaan polkemaan vasta keskiviikkona. Aamulla lähtiessä satoi onneksi vain vähän, mutta aika nopeasti ohuet verkkarini kastuivat läpi. Oli niin lämmin, etten viitsinyt ottaa päälleni huonosti hengittävää sadetakkiani.  Sade kuitenkin yltyi sopivasti niin, että pari kilometriä ennen työpaikkaa totesin sekä t-paidan että kenkienkin kastuneen läpi. Aamu-uinnin kruunasi lopulta bussi, joka roiskautti päälleni pari sangollista lämmintä kuravettä. Onneksi muistin heti sen jälkeen, että työpaikan kuntosalilla on lämpökaappi juuri tällaisia tilanteita varten. Mitä luksusta! 

Torstaina pyöräilin töihin vielä kolmannen kerran tällä viikolla. Oli kaunista ja aurinkoista ja ehdin nauttia säästä ja maisemista. Muistelin, miten yksi parhaista asioista työmatkapyöräilyssä on raikkaat aamut ja pirteän alun saaminen päivälle. Toinen minua kiehtova asia on jonkinlainen itsensä voittaminen: matkan taittaminen säässä kuin säässä ja perille pääsy. 

Torstai-iltana oli vuorossa viikon toinen juoksulenkki. Päätin siirtää suunnittelemani vetotreenin loppuviikkoon ja juosta sen sijaan peruskuntolenkin. Juoksu kulki kevyestä tahdista huolimatta aika tahmeasti ja oli kuumakin. Seuraavana aamuna oikea puoleni olikin - venyttelystä huolimatta - aika monesta kohtaa jumissa kantapäästä vyötärölle asti. 

Kun ryhdyin laskemaan, olin neljässä päivässä juossut kaksi lenkkiä, pyöräillyt kolme työmatkaa edestakaisin ja tehnyt yhden lihastreenin, ilman lepopäiviä. Vaikkei yhdensuuntainen työmatka polkupyörällä kovin montaa kaloria kulutakaan, menee kuuteen matkaan kuitenkin helposti saman verran energiaa kuin pariin juoksulenkkiin. Puhumattakaan siitä, että pyöräily on taas uudenlainen rasitus kropan lihaksille.     

Vuorossa on siis palautusta takaisin päiväjärjestykseen. Ensinnäkin taidan tyytyä kahteen työmatkapyöräilyyn viikossa, jos kerran haluan myös juosta kolme kertaa viikossa. Toisekseen en taida enää pyöräillä ja juosta samana päivänä. Katsotaan, miten viikossa päivät riittävät, kun muistan vielä venytellä ja pitää ne lepopäivätkin.