Kuinka työmatkajuoksua koordinoidaan?

Olen jo pitkään suunnitellut ja toivonut, että voisin joskus kulkea työmatkan juosten. Tällä viikolla se viimein toteutui, peräti kahdesti. 

Suurin este työmatkajuoksulleni on ollut koordinaation vaikeus. Siis sen suunnitteleminen, että on mukana oikeat vaatteet ja välineet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mahtaakohan tunnollisesti tekemilläni koordinaatiotreeneillä olla osuutta siihen asiaan, että viimeinkin uskalsin yrittää? 

Voi olla, että osasyy koordinaatio-optimismiini lienee kuitenkin kokousten vähäisyys näin syyskauden alussa, sekä työmatkapyöräily, jonka yhteydessä olen jo joutunut kuljettelemaan sisävaatteita ja liikuntavaatteita edestakaisin. Lisäksi koordinoinnin onnistumista edistää se, etteivät paksut päällysvaatteet ole tällä säällä tarpeen. 

Myrskytuhoja Keskuspuistossa.

Viime viikon tiistaina menin töihin bussilla ja juoksin kotiin. Vaikka en koskaan käytä työmatkalla junaa, työmatkajuoksu sopi hyvin tiistain teemaan. Oli nimittäin veturinkuljettajien lakko, ja tiedotusvälineet täynnä sitä, miten ihmiset korvaavat junamatkat bussilla. Minusta myös työmatkapyöräilijöitä oli liikkeellä huomiotaherättävän paljon, mutta ainakaan Ylen uutiset eivät sitä noteeranneet, saati meitä työmatkajuoksijoita.


Kuuman sään takia lenkistä tulikin aika rasittava, tai siis kunnolla kuntoa kohottava, jos kuumassa treenaaminen on maineensa veroista. Juoksin hieman eri reittiä kuin mitä tavallisesti pyöräilen, jotta sain pari lisäkilometriä matkaan ja viikon kilometritavoitteet hyvälle alulle. Matkalla katselin lauantain Kiira-myrskyn tuhoja Keskuspuistossa, ja mietin, millaista olisi ollut juosta Helsinki City Maratonia puiden kaatuillessa ympärillä. Vähän sain kiertääkin kaatuneiden puiden raivauksen takia.

Myrskytuhojen raivausta
Keskuspuistossa.

Varusteiden koordinaation onnistumisesta suorastaan onnittelin itseäni: minulla oli asianmukaiset vaatteet sekä töihin että iltapäivän juoksuun. Vasta kotiin saapuessani tajusin, että olin unohtanut kotiavaimeni työpaikalle repun taskuun. Sattumalta tytär tuli kotiin samaan aikaan, joten siitä ei ollut suurempaa haittaa. Vasta illalla muistin, että avainnipussa oli myös pyöräni avaimet, eikä minulla ole vara-avainta. Yön yli nukuttuani onneksi keksin, että olihan meillä varapyörä, jonka voisin ottaa seuraavana aamuna. 

Keskiviikkona pyöräilin siis varapyörällä. Harmillisesti siinä oli satula laskettu jonkun tyttären kaverin mitoille, joten sain pyöräillä hankalasti epäergonomisessa asennossa. Mutta heikosti koordinoivasta päästä kärsii koko ruumis, joten minkäpä sillekään voi. 

Torstaiaamuna söin normaalin aamupalan ja vedin juoksuvaatteet päälle. Samalla pengoin edellispäiväistä työmatkareppuani, ja totesin, että olin vahingossa kuljettanut seuraavaksi päiväksi töihin tarkoitetut rintaliivini kotiin. Onneksi muut vaatteeni työpäivää varten olivat edelleen työpaikalla. Tungin rintsikat avainten, bussikortin, pankkikortin ja kännykän seuraksi vyölaukkuun.

Tällä kertaa juoksin normaalia pyöräreittiäni. Taas oli kuumaa ja hiostavaa, vaikka kello ei vielä ollut seitsemää. Periaatteessa olen ehdottomasti aamuihminen, mutta ihan mieluiten treenaan aamupäivällä, enkä ihan ensimmäiseksi varhain aamulla. Taas huomasin saman. Työmatkajuoksu imaisi tehokkaasti mehut, vaikka mielestäni söin ja join hyvin. Sain onneksi suihkussa käytyäni pukeuduttua asianmukaisesti, koska olin muistanut ne rintsikat. Sen sijaan huomasin, että ripsiväri puuttui, mikä oli tietysti sietämättömän rajamailla. Useita kertoja peilailtuani päätin, että ei auta muu kuin kestää. 

Perjantai oli lepopäivä ja etäpäivä, ja molemmat tulivat tarpeeseen. Perjantai-iltana ruokakaupassa huomasin neljännen koordinaatio-ongelman: olin unohtanut pankkikortin vyölaukkuun, enkä voinut maksaa ruokaostoksia, vaikka lompakko oli mukana. Onneksi olin kaupassa mieheni kanssa, joka ei (melkein) koskaan unohda lompakkoa, kännykkää tai avaimia.  

Työmatkajuoksija saa varautua yllätyksiin.

Olen monesti todennut, että aamujuoksu on tehokas tapa saada aikaa lenkille kiireisellä kaudella. Nyt tuli todettua, että aamujuoksun voi korvata kohtuullisesti työmatkajuoksulla. Aikaa siinä säästyy vielä enemmän. Olen kuitenkin sen verran epäsystemaattinen, että joudun varautumaan varusteiden koordinaatiovaikeuksista johtuviin yllätyksiin. Mutta mikäs olisi sen mukavampaa kuin yllätykset?