Juoksukoulussa ekalla

Olen nyt nelisen vuotta opetellut juoksua kantapään kautta, koko lailla sananmukaisesti tibialis posterior -jännettäni kuunnellen. Matkan varrella olen hankkinut tietoa netistä, kirjoista ja lehdistä, ja saanut paljon hyviä neuvoja ystäviltä ja ammattilaisiltakin. Juoksukursseja ja juoksukouluja en kuitenkaan ole käynyt. Nyt osui viimein sopivasti kohdalle pienimuotoinen juoksukoulu, johon päätin osallistua. Juoksukoulun mainostettiin sopivan sekä pitempään harrastaneille että aloittelijoille.


Meitä oli juoksukoulussa pieni porukka, joista monella oli liikuntataustaa, mutta ei välttämättä kestävyysjuoksusta. Tai jos olikin, siitä oli kauan aikaa. Olin porukan ainoa, joka oli opetellut pitämään liikunnasta vasta keski-iässä. Silti olin kestävyysjuoksussa kokeneimpia osallistujia. Se oli aika mielenkiintoinen tunne.


Pystyin osallistumaan juoksukoulun kolmesta kerrasta vain kahdelle. Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi juoksun teoriaa, josta suurin osa oli minulle tuttua asiaa. Luento oli kuitenkin hyvä, ja käsitteli asioita monesta eri näkökulmasta. Erityisen hyvä oli, että asioita, joista on olemassa monta eri mielipidettä, pohdittiin eri puolilta. Luennon lisäksi opettelimme joitakin lihaskuntoliikkeitä.


Tuolta ensimmäiseltä kerralta minulle parasta antia olikin paperi, jossa oli joitakin minulle uusia liikkeitä lihaskunnon treenaukseen lajinomaisesti. Ensinnäkin rakastan listoja ja ohjelmia ja toisekseen on hirveän hyvä, että asiat ovat paperilla, josta niitä voi itse lukea ja muistella. Minulle oli uusi asia, etten olekaan ainoa, jonka on vaikea muistaa kerran näytettyjä liikkeitä. Ohjaajamme oli sitä mieltä, että on hyvinkin yleistä, että ihmisten on vaikea oppia uusia liikkeitä ensimmäisellä kerralla. Olen itse luullut oman muistamisvaikeuteni johtuvan lähinnä siitä, etten ole lapsuudesta asti treenannut hermojani ja lihaksiani liikkumaan. Tieto oli omalla tavallaan lohduttava.


Tuolta ensimmäiseltä kerralta luulin aluksi saaneeni irti melko vähän. Mutta ehkä onkin oikeastaan aika paljon, että sain hiukan uutta kipinää lihastreeniin. Olen ollut vallan tauolla siitä jo toista kuukautta, lukuun ottamatta Veteraanijuoksijan vinkkaamien koordinaatioharjoitusten sisältämää lihastreeniä. Nyt tein juoksukoulun jälkeisellä viikolla pitkästä aikaa oman lihastreenin juoksukoulun ohjeilla. Ehkäpä teen sen toistekin. Lisäksi olen yrittänyt erityisesti muistaa pohkeiden venyttelyn. Juoksukoulun ohjaaja nimittäin piti pohjevenytyksiä ehdottomana miniminä juoksun jälkeen. Minä en ollut muka koskaan kuullut sellaista, vaikka kyllähän oma fysioterapeuttinikin kehotti keskittymään pohkeisiin. Minusta pohkeiden venyttely on jotenkin hankalaa ja tylsää. Nyt kuitenkin uskon, että ne pitää venytellä ensin ja mielellään usein.  


Toinen juoksukoulukerta oli minulla kaksi viikkoa ensimmäisen jälkeen, sillä olin väliin jäävällä kerralla työmatkalla. Poissaolo ei erityisesti haitannut, koska juoksukoulun aiheena oli juoksutekniikka ja koordinaatioharjoitukset, joista olin juuri kuukautta aiemmin saanut yksityisopetusta Veteraanijuoksijalta. 


Koordinaatioharjoitusten kertaus ei ollut minulle ollenkaan pahitteeksi. Jotkut niistä olivat myös hiukan erilaisia kuin Veteraanijuoksijan opettamat, vaikka suurin osa olikin ihan samoja. Teimme myös harjoituksen, jossa ohjaajamme näytti erilaisia virheitä juoksutyyleissä, ja meidän piti tunnistaa ne. Voin kertoa, ettei se ollut helppoa. Monella kerralla en uskaltanut yrittää arvata mitään, ja tunnistaminen tuntui olevan monelle muullekin yhtä vaikeaa. Kerran kuitenkin tunnistin ohjaajan virheen mielestäni ihan selvästi: hän juoksi liian pitkällä askeleella. Tai kunpa olisinkin tunnistanut - sillä kertaa hän kuulemma juoksi ihan virheettömästi.


Teimme myös yhden loikkaharjoituksen, juoksuloikan. Siitä en saanut kiinni ollenkaan. Pyysin ohjaajaa näyttämään toisenkin kerran, mutta ei auttanut. Pitänee ehkä ottaa se haasteena, yrittää katsoa netistä mallia ja harjoitella. 


Lopuksi ohjaaja otti juoksustamme videokuvaa. Omalla videollani näkyi hiukan erilaisia ongelmia kuin Veteraanijuoksijan taannoin bongaamat. Uskon, että Veteraanijuoksijan syyni oli tarkempi kuin tämä useamman juoksijan pikakatsaus. Silti on hyvä kiinnittää huomiota myös sellaisiin asioihin, jotka näyttivät ensisilmäyksellä olevan kunnossa. Ensimmäisellä juoksukoulun jälkeisellä lenkillä pohdinkin taas käsiä ja polvien nousua, ja olin melko varma, etten ainakaan itse olisi huomannut niissä mitään ongelmaa, jos olisin katsonut ulkopuolelta. Väitän nimittäin, että jopa minä osaan välillä tunnistaa räikeitä tekniikkavirheitä.    

Yksin vai yhdessä?

Yksi mielenkiintoisimmista juoksukoulun anneista oli se, että pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni juoksemaan jonkun toisen kanssa. Verryttelyhölkkämme mennen tullen oli hidasta ja rauhallista, ja vauhti sopi minulle hyvin. Olen jännittänyt aika paljon toisten kanssa juoksemista. Eniten pelkään selvästikin sitä, etten pysy mukana. En tiedä, miten löytäisin sopivanvauhtista juoksuseuraa, enkä ole sellaista viitsinyt etsiä.

Seuraavana päivänä juoksukoulun jälkeen jalka oli pitkästä aikaa kipeä. Kun en ole muutamaan viikkoon tehnyt ohjatun kuntosalitreenin lämmittelypomppuja ja hydrobicin hypähtelyjä, on jalkani ollut kohtuullisen hyvässä kunnossa. Juoksutreenin jälkeen se on kyllä tuntunut olevan olemassa, mutta hermokipuilu on ollut muutaman viikon poissa. Juoksukoulun puolentoista tunnin hyppimisen jälkeen jalka hermokipuili. Sääri ja jänteen ympärystä kihelmöi. Hermokipu saattoi olla yhteydessä myös kaksi päivää aiemmin tekemääni lihastreeniin, joka ehkä jumitti lihaksia, vaikkei siihen kuulunutkaan hyppimistä.

Kehonhuolto on siis ensiarvoisen tärkeää. Opin juoksukoulussa myös pari lihasketjujen liikkuvuusliikettä. Tai toista en kyllä enää muista. Siitä toisesta en ole ihan varma, kumman jalan piti olla edessä ja kumman takana. Mutta aina näistä ohjatuista treeneistä jotain jää mieleen.