lauantai 25. helmikuuta 2017

Jalkavaiva jarruttaa

Tibialis posterior -jänteen tulehdus voi lopulta johtaa jalkaholvin romahtamiseen ja lattajalkaan. Kyllähän ortopedi sen sanoi jo kauan sitten. Ja varmaan sen ymmärsinkin. Mutta sama juttu vain kauhistavuudessaan pysäytti, kun viime viikolla etureisi jumitti, hermokipu palasi ja lopulta kipu paikallistui tuttuun kohtaan oikean kantapään sisäsivulle tibialis posterior -jänteeseen.

Googletin asiaa pitkästä aikaa, ja pohdiskelin omaa tilannettani erään RunnersConnect-sivuston artikkelin äärellä.

Tibialis posterior -jänne on suorastaan harmillisen tärkeä jalan toiminnan ja tasapainon kannalta. Sen tarkoitus on pitää nilkkaa paikallaan juoksu- ja kävelyaskelen aikana siten, että jalka pysyy jäntevästi koossa ja voi ponnistaa maasta vauhtia.

Tibialis posterior -jänteen vajaatoiminnalla on ikävä taipumus pahentua ajan myötä. Minulla vaiva on vielä lievä, ja jalka toimii koko lailla kuten ennenkin. Pääsen esimerkiksi vielä kyykkyyn kipeän jalan varpailla seistessäni. Ortopedikin kielsi vuosi sitten lopettamasta juoksemista. Joka kerta jalan oireillessa mietin kuitenkin, mikä olisi sopiva määrä liikuntaa, jotta en aiheuttaisi jalalleni peruuttamatonta vahinkoa.

Vaikka kuinka haluaisi tietää, mistä tällainen vaiva johtuu, ei tibialis posterior -jänteen vajaatoiminnan syitä erityisesti juoksijoilla oikein tunneta. Väestössä vaiva tulee keskimääräistä herkemmin ylipainoisille keski-ikäisille naisille, mutta juoksijoilla naissukupuoli ei erityisemmin liity tibialis posterior -jänteen ongelmiin. Vaiva on juoksijoilla harvinainen, 26. yleisin juoksuvamma. Ilmanko minäkin kohtasin monta yleislääkäriä, joilla ei oikein ollut hajuakaan, mikä ongelma jalassani voi olla.

Minun on useimmiten mahdotonta tietää, mikä yksittäinen asia saa oireet esiin. En voi kuin epäillä liiallista treenaamista tai liian vähäistä kehonhuoltoa tai molempia yhdessä. Kuormituksen vähentäminen on hoidossa a ja o. Luulin jo, että 16 kilometrin pitkikset ja kahden kolmen juoksun viikon ja yhden kahden juoksun viikon vaihtelu olisivat minulle sopiva treenimäärä. Saattaa kuitenkin olla, että joudun palaamaan 14-15 kilometrin pitkiksiin ja yhden raskaamman viikon ja yhden kevyemmän viikon vaihteluun. Kunhan tästä nykyisestä lepotauosta ensin selviän takaisin juoksemaan.

Pohjallinen auttaa usein, ainakin jänteen vajaatoiminnan etenemisen ja jalkaholvin romahduksen ehkäisyssä. Tutkimustieto ei anna selvää varmuutta siitä, onko välttämättä käytettävä itselle räätälöityä pohjallista, vai ajaako kaupasta ostettava pohjallinen saman asian. Minä olen nyt käyttänyt omia pohjallisiani jatkuvasti aina, kun minulla on kengät jalassa. Ilman tuntuisi varmaan alastomalta.

Pohkeiden venyttelystä fysioterapeuttini antoi hyviä ohjeita. Olen ollut erittäin laiska niitä toteuttamaan, huolimatta siitä, että venyttely on lempipuuhiani. Saamani pohjevenytykset eivät ole oikein tuntuneet minulle sopivilta, ja olen vähän innottomasti pohtinut, pitäisikö kysellä jostain toisenlaisia liikkeitä. Tällä löytämälläni sivulla neuvotaan venyttelemään molempia pohkeita yksinkertaisesti seinää vasten 3x30 sekuntia kahdesti päivässä. Viime aikoina pohkeiden venyttely on ollut heikohkoa. Tähän pitäisi kaivaa jostain tsemppiä. Mielenkiintoista on, että venytykset kannattaisi jonkun tutkimuksen mukaan tehdä lenkkarit jalassa pohjallisten kanssa. Tätä voisi kokeilla, sikäli kuin se ei vähennä motivaatiota. Parempi nimittäin venytellä ilman kenkiä kuin olla kokonaan venyttelemättä.

Lihaksia vahvistavat liikkeet ovat neljäs tapa ehkäistä tilan huononemista. Niitä tuntuu olevan paljon erilaisia, ja aika montaa settiä olen jo testannutkin. Nyt olen tehnyt omaa jumppaani suunnilleen ohjeen mukaan kahdesti viikossa. Ei ehkä haittaisi, jos vähän tsemppaisin siinäkin.

Lääkärin puoleen tulee kääntyä, jos usean kuukauden omatoiminen treeni ei tehoa. Sen jälkeen voidaan harkita leikkaushoitoa. Tämä on minulla jo ortopedin kanssa pohdittu juttu, leikkausta ei nyt harkita.

Huolimatta tibialisaiheisista pohdinnoistani uskon, että tämä tauko on ohimenevä ja pääsen taas lähiaikoina palaamaan tavalliseen 2-3 juoksukertaan viikossa. Aurinko pilkistää ehkä piankin pilven raosta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti