Aluksi ei tunnu miltään

Pururadalla oli juuria.

Ensimmäinen kolme kertaa viiden minuutin hölkän sisältänyt treeni ei tuntunut oikein miltään. Tai ei se ainakaan mikään ekstaattinen kokemus ollut, vaikka vähän jotain sen suuntaista odottelin. Mutta ehkä se on ekojen kertojen yleisongelma. 

Koska fysioterapeutti oli kehottanut olemaan juoksematta asfaltilla, sopivan juoksualustan löytäminen oli aluksi hiukan hankalaa. Kotoa tavallisille lenkkipoluilleni lähtiessä on ensin käytännössä pelkkää asfalttia. Piti oikein miettiä. Ensin hölkkäsin jonkin matkaa pyörätien reunassa, mutta ei se kovin turvalliselta ja tasaiselta vaikuttanut. Sitten muistin, että läheisen koulun pihallahan on pururata. Lähemmän tarkastelun jälkeen totesin, että siellä juokseminen olisi tällä jalalla silkkaa hulluutta: purusta ei ollut tietoakaan, ja radalla kasvoi paksuja juuria. Lopulta keksin, ettei tosiaankaan kannata lähteä merta edemmäs kalaan, vaan minulle määrättyjä viiden minuutin pätkiä voi hyvin kävellä ja hölkätä talomme takana olevassa metsässä, jossa on useampi muutaman kymmenen metrin pituinen hiekkapolku ristiin rastiin. Suloinen hiki siitäkin puolen tunnin hipsuttelusta loppujen lopuksi tuli. Jalka kipuili hiukan, mutta fysioterapeuttihan oli sanonut, että kuuluu tuntuakin. 

Paras polku oli lähellä.

Pientä kipuilua ja puutumista kesti seuraavat kaksi päivää, jänteessä ja ylempänäkin sääressä. Oikeastaan vähän hirvitti juosta uudestaan, mutta päätin, että yritän nyt seurata fysioterapeutin ohjetta. Kolmantena päivänä aloittamisesta tein saman treenin kuin ensimmäisellä kertaa. Juoksin ehkä vieläkin hitaammin kuin ensimmäisellä kerralla. Jalka tuntui jo juostessa ihan hyvältä, samoin hidas vauhti. 

Treenin jälkeen suihkussa muistelin lukioaikojen hevostallikäyntejä. Kaverilla oli ratsuhevonen ravitallilla, ja hengailimme siellä ajoittain iltapäivisin koulun jälkeen. Kun ravihevoset tuotiin lenkiltä, pääsimme niitä hoitelemaan. Niiden jalkoja suihkutettiin lenkin jälkeen kylmällä vedellä pitkän aikaa. Kokeilin samaa metodia, ja  jalka tuntui illalla oikein hyvältä, samoin seuraavanakin päivänä. Jonkinlainen pieni tuntemus jänteessä kuitenkin koko ajan on. Toivon, että se on vain hermojen yliherkkyyttä eikä alkavaa rasitusongelmaa. Siitä olen melkein varma, ettei jänne ole menossa poikki ainakaan vielä. 





Kolmannen treenin olin jo aikataulujani pohtiessa päättänyt juosta matolla kuntosalilla käynnin yhteydessä. Etukäteen hiukan mietitytti, kannattaako sellaista uutta kapinetta kuin juoksumattoa kokeilla tällaisessa tilanteessa, mutta aikataulujen ruuhkautuessa oli yritettävä. Eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Huolimatta siitä, että treenasin sisätiloissa, hölkkä-kävelyn ja kuntosalitreenin yhdistelmä sai endorfiinit liikkeelle ihan kunnolla. En ole pitkään aikaan sellaista pöllyä saanutkaan.  Alkoi tehdä mieli lisää. 

Tietä riittää.