Konservatiivista hoitoa

Jalassa vain tuntuu tulehdus jylläävän huolimatta konservatiivisesta hoidosta, eli  ahkerasta sohvalla makaamisesta. Turvotus pysyy poissa vain, jos itse pysyn kotona. Syön edelleen säännöllisesti tulehduskipulääkettä, jo viidettä viikkoa. Yhtenä päivänä jätin lääkkeen pois, mutta jalka oli iltaa kohti melkoisen kipeä. Melkeinpä kipeämpi kuin silloin, kun vielä liikuin. 

Alkuviikosta keksin, että voisin käyttää tulehduskipulääkegeeliä säännöllisesti. Sitä minulle oli määrännyt ensimmäinen lääkäri, jonka vastaanotolla jalan takia heinäkuussa kävin. Tarkistin, että geeliä voi käyttää neljäkin kertaa päivässä, ja niin olen viimeiset kolme päivää tehnytkin. Geeliä levittäessä hieron aina jalkaa hiukan, ja se tuntuu aika hyvältä. Tukisukkaa pidin pois yhden päivän, mutta paremmalta tuntuu pitää se jalassa. Myös kylmäpakkausta käytän muutaman kerran päivässä. Viimeisen reilun vuorokauden ajan on jopa tuntunut siltä, että jalka on vähän parempi kuin edellisenä päivänä.

Tosin ei ole ollenkaan varmaa, että kipu jalassani johtuu nimenomaan tulehduksesta. Luin juuri eräästä jo kymmenen vuotta vanhasta Lääkärilehden artikkelista (Kannus P, Järvinen T, Järvinen T, Parkkari J, Järvinen M. Jänteiden rasitusvammojen konservatiivinen hoito. Suomen Lääkäril 2004:59(45):4369-4372) seuraavaa: "kroonisissa, kivuliaissa jänteissä ei useimmiten ole klassisia inflammaation merkkejä, vain degeneraatiota" eli rappeumaa. Kroonisen jännekivun esitetään johtuvan mekaanisesta tai biokemiallisesta ärsytyksestä, eli että jänteen kipureseptorit ovat yliherkistyneet puristukselle, venytykselle, paineelle, tärinälle tai kivun välittäjäaineille. En ihmettelisi ollenkaan, jos tässä olisi käynyt niin. Tosin näkyihän siinä magneettikuvassa tulehdusreaktiokin silloin neljä viikkoa sitten.

Toisaalta artikkelin mukaan pitkän aikavälin ennuste on ihan hyvä: "rasitustyyppiset jänneongelmat useimmiten lievittyvät tai häviävät kokonaan riippumatta siitä, mitä hoitoa oli aikanaan annettu". Olenkin jo tottunut hoitamaan tätä vaivaa odottelemalla. Eihän tässä tarvitse odottaa kuin muutama vuosi lisää. Kymmenen kuukautta täyttyy jo ensi kuussa.  

Mieheni on suhtautunut konservatiiviseen hoitooni kärsivällisesti. Hän on ottanut hallintaansa huushollin pidon käytännössä kokonaan. Laitan kuitenkin jonkin verran ruokaa, mutta siivoaminen, kaupassa käynti, pyykinpesu ja tiskaus on miehen vastuulla. Olen ruuanlaiton lisäksi myös yrittänyt suunnitella, mitä syömme, koska se on normaalistikin minun hommani. Mutta kun käy itse kaupassa, saa helpommin kaikenlaisia ruokaideoita. Kotoa käsin ruokalistoista tulee välillä vähän yksipuolisia. Kerran sanoin miehelleni, että tämä voisi katsella kaupassa vähän itse ympärilleen ja yrittää keksiä jotain ruoaksi. Mies huokasi: "Se on ihan mahdotonta. Yritäpä itse kuunnella autolla ajaessa, kuuluuko siitä jotain omituisia ääniä!"

Koti on kuitenkin ajoittain paljon siistimpi kuin terveenä ollessani. Miehen ei kuulemma koko ajan tarvitse pohtia, miten kotityöt jaetaan oikeudemukaisesti, vaan hän voi rauhassa tehdä, miten itse haluaa.