Katsele ympärillesi

Yksi mainio saamani juoksuneuvo on ”juokse niin, että voit katsella ympärillesi”.

Kuten niin monen hyvänkin neuvon kanssa käy, ensin en ollenkaan pannut sitä käytäntöön. Osittain se johtui siitä, että alkuvaiheessa suuntasin usein lenkille iltapimeällä, jolloin katseltavana oli vain katulamppujen valonauha ja sumu. Kerran sitten juoksin aamupäivällä, jolloin oli juuri satanut uutta lunta, ja tajusin ympärille katselemisen koko nautinnon yhdessä rysäyksessä. Aurinko paistoi, puissa oli lunta ja joka paikka hohti.

Kevään herätessä katseltavaa on ollut aina vain enemmän. Tietysti mustikanvarpujen ja vaahteran hiirenkorvien värit tai lenkkipolun varressa päätään nostavat lupiinit ovat olleet mainiota silmänruokaa. Viime aikoina olen alkanut bongata myös lintuja ja muita eläimiä. Kerran ilmielävä peura ylitti lenkkipolkuni parinkymmenen metrin päässä minusta. Olin tyytyväinen, etten sillä lenkillä tuijotellut pelkästään omia varpaitani.

Jokin aika sitten keksin, että alan bongata paikkoja. Lähiseudun atsaleapuistoon päästyä syke laski heti viisi pykälää kukkien tuoksussa ja linnunlaulussa. Siellä olisikin voinut juosta vaikka kymmenen kilometriä, mutta tyydyin kahteen kierrokseen puiston ympäri, jotta eivät toiset kukkien ihailijat luulisi minua ihan pöhköksi. Erään hikisen etätyöiltapäivän lenkillä bongasin mieheni rauhaisan työhuoneen, jossa sain lasillisen vettä. Ja yksi aikaisen lauantaiaamun pitkä lenkki suuntautui kosken rantaan suurten puiden alle ja veden solinaan.

Olen näistä visuaalisista nautinnoista hiukan innoissani. Monethan kuuntelevat lenkillä musiikkia, mutta se ei ole minua toistaiseksi kiinnostanut. On ollut vain mukava hölkätä rauhassa omissa ajatuksissaan. Näköaistin hyödyntäminen on kuitenkin oivallus, joka avaa kaikenlaisia mahdollisuuksia siltä varalta, että juokseminen joskus kävisi tylsäksi. Ja sittenhän on muitakin aisteja, joille kannattaa antaa mahdollisuus.