Laiskat ja tylsät viikot

Edellisviikon piti olla se niin sanottu kevyt viikko, ja tällä viikolla oli taas tarkoitus juosta 30 kilometriä, joka sisältäisi 14 kilometrin pitkiksen.

Ei hullumpi lenkkisää.

Mutta ei elämää oikein aina voi suunnitella. Edellisviikolla jo alkoi tuntua, että vanha tuttu tibialis posterior -jänne on saanut vähän liikaa juoksunautintoa liian tiheästi. Juoksin sillä viikolla yhden kivan aamulenkin, joka oli viisi kilometriä pitkä, ja päätin ottaa loppuviikon rauhallisemmin. Se tarkoitti paria todella hidasta kävelylenkkiä ja yhtä kunnon venyttelysessiota. Viikosta tuli tosi laiska. Mutta vielä laiskempaa seurasi. 

Minun ei heti alkuviikosta tarvinnut itse päättää, koska alkaisin rasittaa jalkaa uudelleen, sillä minuun iski koululaisilta saatu flunssa. Johan se koulu kaksi viikkoa sitten alkoi. Siten tämän viikon liikkumiset uhkasivat supistua yhteen puolen tunnin venyttelyyn ja pieneen kävelyyn. Tänä aamuna olin kuitenkin jo sen verran kunnossa, että pääsin oikealle lenkille.

Optimistisesti odottelin, että yhdeksän päivän juoksutauko vain parantaisi kuntoa, kuten joskus kuulemma saattaa käydä. No, minulla ei todellakaan ollut käynyt niin.

Auringosta nauttimassa.

Vire oli ihan kateissa, juoksu hidasta tervanjuontia ja sykkeet mitä sattuu. Enkä tosiaan edes yrittänyt lenkille liian nopeasti flunssan jälkeen, vaan pidin ihan oikeaoppisen tauon.

Jalka kesti jotenkuten. Jonkinlainen, jopa päivittäinen, hermokipu on taas vaihteeksi palannut, vaikka toki jalka on paremmassa kunnossa kuin keväällä. Satunnainen kipuilu kuitenkin saa miettimään, miten sitä tulisi kuunnella.

Ensi viikolle en nyt vielä ole suunnitellut 30 kilometrin juoksuja. Sen sijaan olen miettinyt, voisinko taas jollain tavalla monipuolistaa liikkumistani. Josko vaikka pyöräilisin jonain päivänä töihin? Onneksi vesijumppani, sunnuntai-illan hydrobic, alkaa ensi viikolla.  Sitä paitsi olen ikävä kyllä pitänyt kunnon flunssataukoa myös fyssarin määräämistä jumpista. Ne pitää välttämättä saada takaisin ohjelmaan.


Miten tämä kuulostaakin niin tylsältä? Mitään raflaavia uusia liikuntaideoita minulla ei kertakaikkiaan ole, koska haluaisin pääasiassa juosta. Ehkä tähän yksitoikkoisuuteen pitää vain suostua. Ensi viikolla siis ohjelmassa tylsä viikko.

Lenkillä Paavo Nurmen kanssa

En ole vielä koskaan kokeillut työmatkajuoksua. Vaatteiden roudaaminen töihin sopivaa juoksupäivää edeltävänä päivänä on toistaiseksi ylittänyt koordinaatiokykyni. On myös ollut siinä ja siinä, olisiko 7,5 kilometrin työmatkani liian pitkä kertamatkakseni. Nyt olen parilla viikolla juossut normaalit lenkit kahdeksan kilometrin mittaisina, joten sen puolesta voisin kokeilla työmatkajuoksuakin. Minun pitäisi vain  löytää päivä 1) jota edeltävänä päivänä menen normaalisti työpaikalle, jotta voin viedä sinne sisävaatteet, 2) jolloin ei ole kokouksia, etten tarvitse erikseen ulkovaatteita sekä 3) on juoksulenkin aika.

En kyllä ole ihan varma, olenko työaamujen liikkuja muutenkaan. Joskus se vain sopii aikatauluun parhaiten, ja kun on jo aamusta liikkeellä, niin voi iltapäivällä laiskotella. Työaamuina kuitenkin unet tahtovat toisinaan jäädä liian lyhyiksi, eikä vire liikkumiseen ole paras mahdollinen, niin aamuvirkku kuin olenkin.

  



Seurasaaren silta.

Tänä kesänä olen muutamia kertoja käynyt lenkillä aamulla ennen töitä. Menen bussilla työpaikalle, käyn lenkillä ja sitten lenkin jälkeen kuntosalilla suihkussa. Melkein sama siis kuin kävisi salilla, mutta sen sijaan pääsen tutustumaan työpaikan lähialueisiin vähän uudesta näkökulmasta.

 

Laila Pullinen: Itämeren tytär,
linkki kuvaan

Olen tähän mennessä käynyt juoksemassa Seurasaaressa, Töölönlahdella ja Hietarannassa. Kuuluisia juoksupaikkoja kuulemma, ja aika paljon niissä tulikin vastaan muita juoksijoita huolimatta varhaisesta ajankohdasta. Kaikista löytyy hiekkapolkua, vaikka ei olla kaukana pääkaupungin keskustasta.



Seurasaari oli sen verran kaukana, ettei lenkkini yltänyt varsinaisesti saaren ympäri. Tyydyin juoksemaan vain sillan yli, hiukan kohti saaren sisäosia ja takaisin. Olin vähän yllättynyt, miten kumpuilevaa maasto oli. Saaren nähtävyydet jäivät sillä kertaa näkemättä. Matkalla hölkkäsin kuitenkin Maila Talvion puiston läpi, ja ihastelin Laila Pullisen Itämeren tytär -patsasta, kirjailija Maila Talvion muistomerkkiä.

Hietsussa lenkki kulkee lähellä meren rantaa. Välillä jouduin asfalttiteille, mutta löysin uudestaan hiekkaa, kun palasin mahdollisimman lähelle rantaa. Merinäköalaa hallitsevat Antti Nurmesniemen suunnittelemat siniset voimajohtopylväät, joita kutsutaan Antin askeliksi. Lenkkipolku oli sen verran rauhallinen, että sen varressa vilisi tiklejä syömässä takiaisten siemeniä.  

Antin askeleet sumussa. Ne ovat oikeasti siníset.
Täällä on parempi kuva.

Töölönlahdella eksymisvaara oli pienin, koska lenkki lahden ympäri on aika suoraviivainen. Lahden takana pääsee hiekkapolun lisäksi juoksemaan myös puusiltaa pitkin. Paavo Nurmikin suosii Töölönlahtea, hänet näkee siellä usein lenkillä Kisahallin takana. Tietenkään Paavo ei ujona miehenä minun kanssani suostunut lähtemään lenkille, kunhan haaveilin.  

Olen kyllä onnekas, kun juokseminen on tänä kesänä sujunut ihmeen hyvin. Kolmenkymmenen kilometrin viikko on onnistunut jo pari kertaa, vaikka hiukan nyt mietinkin, onko se sittenkin liikaa. Tällä viikolla on kevyt viikko, ja olen päätynyt yhden lenkin jälkeen lepuuttelemaan jalkaa ja tyytymään loppuviikosta kevyeen turistikävelyyn ja venyttelyyn. Toivottavasti taas ensi viikolla pääsen kunnolla baanalle ilman ongelmia, vaikka sitten lyhemmänkin matkan.





Nälkämoka

Juoksuharrastuksen yhteydessä muistutellaan aina kunnollisesta ravitsemuksesta. Oikeanlainen ruokavalio ja riittävä syöminen varmistaa juoksun sujumisen ja hyvän palautumisen juoksemisen aiheuttamasta rasituksesta. 

Uskon mielelläni, että syön terveellisesti ja riittävästi. Ei minun perusruokavaliossani varmaan mitään suurempaa vikaa olekaan. Välillä tulee syötyä liikaa sokeria ja välillä enemmän lihaa kuin mitä oikeastaan haluaisin syödä. Ylipaino-ongelmaa minulla ei ole, mutta rasvaprosenttini on siitä huolimatta mielestäni urheilijalle hiukan liian korkea, vaikka vastaakin ikäiseni naisen suosituksia.

Tomaateista keittoa.

Lomaoloissa ruokailu on joskus vähän satunnaista ja kasvisten syönnistä pitää itseään tämän tästä muistuttaa. Tällä lomalla huomasin kuitenkin ilokseni, että sokeria kotona tulee normaalipäivänä syötyä vähän, jos ei erikseen hairahdu ostamaan herkkuja.

Pyrin yleensä lähtemään juoksemaan oikeaoppisesti: sopivasti syöneenä, mutta vasta silloin, kun ateriasta on kulunut riittävä aika. Joskus olen kokeillut myös syömättä juoksemista aamutuimaan, mutta silloin jaksan vain kevyen lenkin, eikä syömättä juokseminen ole minusta aamupalafanista erityisen mukavaa. Ihan heti juoksun jälkeen minulla ei juuri koskaan ole nälkä, mutta pyrin silti syömään jotain terveellistä ja hiilihydraattivarastoja täydentävää. 

Eilen tein kuitenkin oikein oppikirjaesimerkin arvoisen juoksijan ravitsemusmokan. 

Söin aamulla kevyen aamupalan, pari vaaleaa leipää päällystettynä avocadolla, teetä, ja muutaman luumun. Luettuani Hesarin loppuun lähdin lenkille ja juoksin kahdeksan kilometriä. Kevyt lenkki, mukavasti pk-sykkeellä koko ajan. Lenkin jälkeen, vähän ennen kello kymmentä, söin melkein heti maustamatonta jugurttia, pakastevadelmia ja auringonkukansiemeniä. Tähän asti meni ihan hyvin, eikö vain? 

Hiilareita lenkin jälkeen?

Sitten tuli se moka. Muu perhe oli poissa, joten söin kotona touhujeni lomassa kovassa kiireessä pienen kupillisen tomaattikeittoa lounaaksi noin kahden aikoihin. Aikaa säästääkseni en juonut sen kanssa edes maitoa. Kun sain hommani valmiiksi, hyppäsin sohvalle löhöilemään karkkipussin ja seuraavan kirjapiirikirjan, Sinuhe Egyptiläisen, kanssa. Karkki siirsi mukavasti nälkää pitkälle iltapäivään, ja unohdin syödä mitään järkevää. Illan suussa lähdimme mieheni kanssa parille kirpputorille tsekkaamaan niiden tarjontaa. Jossain vaiheessa autossa istuessa alkoi tuntua, että kahdeksan kilometrin lenkki on minulle jo aika pitkä, ja että sen jälkeen olisi kannattanut panostaa kunnon ateriaan ja illan suussa terveelliseen välipalaan. Kun joskus kello kahdeksan jälkeen olimme kotona, minulla oli niin nälkä, että jaksoin tuskin voileipää tehdä. Iltapalasta tuli sitten aika massiivinen. Silti minulla oli vielä aamullakin hurja nälkä, jota kutsun yleensä urheilunäläksi. Siitä huomaa, että on tullut tehtyä jotain energiaa kuluttavaa.

Länsimaisessa ravitsemustilanteessa nälkä onneksi lähtee syömällä. Ja se hyöty tällaisista mokista on, että motivaatio kunnon ravitsemukseen panostamiseen lenkin jälkeen kasvaa uudelle tasolle.