Pyörällä liikkeelle

Hiihtoloman jälkeen tiet olivat sulaneet sen verran, että oli mahdollista aloittaa pyöräkausi. Lisäksi minusta tuntui, että jotain kestävyysliikuntaa oli pakko päästä tekemään. Ja polkupyöräilyhän mainitaan aina, kun puhutaan juoksemisen korvaamisesta jollain muulla liikunnalla. 

Niinpä vain pyörän selkään ja maanantaiaamuna töihin. Mustarastas lauloi, vaikka oli vielä pimeää. 

Ennen aina työmatkapyöräilyn aloittaminen talven jälkeen oli merkkitapaus. Se otti myös voimille jopa niin paljon, että piti varautua aloittamaan pyöräily loppuviikosta, jotta pääsisi viikonlopuksi lepäämään. 



Tällä kertaa en uskonut pienen pyörämatkan ottavan erityisemmin voimille. Kävin edellisenä päivänä testaamassa vähän työmatkaa lyhempää lenkkiä, ja kaikki meni hyvin. Olinkin hiukan hämmästynyt, kun tuttu jalkakipu hiipi esiin ensimmäisenä työmatkapyöräilypäivänä hiukan ennen lounastaukoa. Päätin kuitenkin, etten luovuta. Lopputulos neljän pyöräpäivän jälkeen oli, etten taaskaan tiedä, kestääkö jalkani pyöräilyä, ja minkä määrän. Iltaisin jalka oli yleensä melko hyvä, mutta kipuili ajoittain päiväsaikaan. Ehkä on myönnettävä, että pyöräily vaikutti kuitenkin siihen negatiivisesti. Koska nyt lauantaiaamuna jalka on melko hyvä yhden lepopäivän jälkeen, jään toivossa odottelemaan, että se kestäisi pari pyöräpäivää viikossa. Useimmiten nimittäin pyöräilen vain 1-3 päivänä viikossa, koska teen vähintään yhden päivän etätöitä ja palaveeraan välillä työpaikan ulkopuolella. Edustavampien ulkovaatteiden ja -kenkien raahaaminen pyöräpäivinä mukana  olisi liian hankalaa. 

Toisena pyöräpäivänä keksin, että minun kannattaa yrittää saavuttaa samanlainen jalan, säären ja reiden hallinta pyöräillessä kuin kyykkyharjoituksissa. Yritin siis varoa, ettei polvi kääntyisi liiaksi sisään päin. En tiedä, sainko asennon oikeaksi tai auttoiko se jotain, mutta toivon niin. 




Kaiken kaikkiaan olin vähän yllättynyt, miten rankkaa pyöräilyn aloittaminen kuitenkin oli. Olen aavistellutkin, että kestävyysliikunnan rajoittuminen useimmiten vain yhteen vesijuoksukertaan viikossa ei tee kovin hyvää kunnolle. Tiistaina olin melko väsynyt. Unista ja riittävästä ravinnosta huolehtiminen auttoi kuitenkin jaksamaan viikon loppuun ja ylläpitämään iloa ensi viikon parista pyöräilypäivästä. Jospa jalka kestää ja mustarastas taas laulaa. 

Skorpioni

Body control -jumpassa yksi vakioliikkeistämme on skorpioni. Tämäkin on kuulemma skorpioni, mutta onneksi meidän liikkeemme on helpompi.

Skorpionissa ollaan makuulla mahallaan ja kädet ovat suunnilleen hartioiden kohdalla kämmenet lattiaa vasten. Sitten koukistetaan toinen polvi, jolloin jalka ilmeisesti kuvaa skorpionin pistintä. Koukistetun jalan varpaita viedään vartalon yli kohti vastakkaisen käden sormia, jolloin ollaan varsin hankalassa asennossa, mutta liike avaa selkää ja lantiota.

Skorpioniasennossa muistan joka kerta ensimmäisen ja ainoan matkani Afrikkaan Ambomaalle. Olin siellä kolme kuukautta opiskelujeni loppuvaiheessa oman alani harjoittelussa. Torakat, liskot, tuhatjalkaiset ja kookkaat hämähäkit olivat tuttuja asuinkumppaneita.

Skorpioneista meitä harjoittelijoita varoiteltiin ahkerasti, mutta emme olleet nähneet ainuttakaan. Kengät piti muistaa tarkistaa aina aamuisin, ettei niihin vain olisi kömpinyt skorpioni, joka pistäisi pahaa-aavistamatonta kenkijen pukijaa. Kerran metsästimme skorpioneja yhden illan erään talon pihamaalla ihan vain nähdäksemme niitä, mutta emme löytäneet yhtään.

Kunnes sitten eräänä iltana kämppäkaverini huusi nimeäni. "Täällä työhuoneen lattialla on SKORPIONI!" Ryntäsin työhuoneeseen. Kämppikseni istui työtuolilla jalat ylhäällä ja osoitti skorpionia. Se oli vain vajaan neljän sentin mittainen ja tuskin erottui lattian muovimatosta. "Tapa se", kämppikseni kehotti käheästi. Ryntäsin pois työhuoneesta hokien mielessäni "miten skorpioni tapetaan, miten skorpioni tapetaan". Ensimmäinen ase, jonka keksin, oli pullollinen Doom-merkkistä hyönteismyrkkyä, ja pullo kädessäni juoksin takaisin työhuoneeseen. Skorpioni oli paikoillaan, häntä pystyssä kuin konsanaan jumppaajan jalka. "Älä ruiskuta sitä, se voi mennä piiloon" neuvoi kämppikseni, yhä jalat tuolilla. Adrenaliini virtasi aivoissani ja terävöitti älykkyyteni äärimmilleen: koska myrkkyä ei voinut käyttää, ainoa ase oli kädessäni oleva pullo. Skorpionin tuomioksi koitui Doom-hyönteismyrkkupullo, jolla mojautin sen kuoliaaksi. Episodi päättyi uhrin liimaamiseen tuolloin ahkerassa käytössä olleen päiväkirjan lehdelle.

Nykyinen skorpionijumppa ei ole yhtä jännää.

  

Ulkoilua vailla jalkoja

Otsikkoni on tällä kertaa hiukan harhaan johtava. Tottakai minulla on jalat, ja pystyn niitä käyttämäänkin. En siis anna vinkkejä pyörätuolin käyttäjille. 

Pari postausta sitten pohdin, miten hiihtolomaa voisi viettää ulkoillen, jos ei pysty hiihtämään, kävelemään tai juoksemaan. Hiihtolomani oli oikein mukava, vaikka minun pitikin käyttää mielikuvitusta, jotta pääsin nauttimaan ulkoilmasta.  

Seuraavassa on lista keksimistäni ulkoaktiviteeteista.

1. Makkaranpaistoretki Luukin ulkoilualueelle. 


Tavoitteena oli kävellä mahdollisimman vähän ja paistaa makkaroita ja vaahtokarkkeja. Pääsimme autolla Vihdintietä pitkin puolen kilometrin päähän Halkolammen nuotiopaikasta. Puoli kilometriä oli jalalleni riittävä kävelymatka. Aurinko paistoi ja kaksi setää oli juuri lopettelemassa makkaranpaistoaan nuotiopaikalla, joten pääsimme valmiille tulille. Lapset (oma ja lainalapsi) pitivät hyvin huolen omasta liikunnastaan laskemalla mäkeä ja  
juoksentelemalla järven jäällä. He laittoivat myös itse ruokansa, ei tarvinnut kuin antaa käteen makkaratikku. Mainio hiihtoloma-aktiviteetti. 

2. Rollaattoritreeni

Säästä toista jalkaa ja käytä toista, oli periaatteeni tässä treenissä. Lainasin tyttäreni kanssa äitini ulkorollaattoria, jota äitini on käyttänyt kauppakassinaan jo monta vuotta, vaikkei hänellä olekaan liikkumisongelmia. Otimme rollaattoriretkeilyn ihan liikunnan kannalta. Se olikin hyvä asenne, sillä rollaattori oli yllättävän raskas 26,5 kg:n lisäpainolla varustettuna lumikelissä. Meillä meni 3,5 kilometrin lenkkiin 45 minuuttia ja silti olin yltä päältä hiessä. Erinomainen liikuntamuoto. 


3. Potkukelkkailu

Potkukelkkailussa periaate oli sama kuin rollaattorissa. Minun tapauksessani seisoin kipeällä jalalla ja potkin terveellä. Kelkalla teimme vain lyhyen lepopäivälenkin, nimen omaan ulkoilun takia. Jalka kesti samana päivänä vielä toisenkin pienen sukulaisvierailun potkurilla. Takaisin potkuria piti tosin kantaa suurin osa matkasta, koska oli alkanut sataa ja hiekoitushiekka oli tullut näkyviin.  

4. Lumiukon rakennus

Lapsuuden touhut on joskus hyvä palauttaa mieleen. Lumiukkoa rakentaessa sai mukavasti raitista ilmaa, mutta joutui liikkumaan minimaalisen vähän. Lumiukon rakentaminen ei ole välineurheilua: maksullisista tarvikkeista tarvitaan ainoastaan porkkana, muut välineet on talvisaikaan löydettävissä ulkoa. 


Tämän kaltaisissa ulkoaktiviteeteissa on tietysti hyötyä, jos lähipiirissä on tietyn ikäisiä lapsia tai vanhuksia. Lapsista saa hyvän alibin erityisesti lumiveistoharrastukseen. Vanhuksilta puolestaan saa lainaan välineistöä, jota ei välttämättä itse ole tullut hankkineeksi. Lapsia tai vanhuksia ei kuitenkaan tarvitse olla omasta takaa. Eräs minulle tärkeä ihminen sanoi kerran, että silloin huomaa kotiutuneensa uudelle paikkakunnalle, kun on saanut lapsikavereita ja mummokavereita. Kannattaa siis aina pitää huolta, että omaa molempia. ("Jos ei sulla omaa mummoa ois, sulle mummo naapurista löytyä vois.")