Sietämätön keveys

Hidastin askeleeni hölkästä kävelyksi, ja tunsin endorfiinien hyökyvän verenkierrossa. En voinut uskoa onneani. Olin taas käynyt lenkillä!

Jaloissa ja koko kropassa tuntui hyvältä. Juostessa pää selkeni ja asiat loksahtelivat paikoilleen. Ymmärsin yhden asian syvällisesti, sain uusia ideoita toisesta. Blogiteksti alkoi muotoutua ja maailma oli marraskuun pimeydessäkin ihana paikka elää.

Heti kotona suihkussa käytyä tuntui siltä, että halusin vain juosta lisää. Vasta edellisellä viikolla olin ensimmäistä kertaa jalan kipeytymisen jälkeen juossut kolmena päivänä viikossa. Nyt olin saanut ohjeen, että pitää muistaa vuorotella kevyttä ja reipasta viikkoa. Minun olisi siis syytä pitää nyt rauhallisempi viikko, eikä heti kasvattaa lenkkien pituutta, juoksukertojen määrästä puhumattakaan.

Koko alkuviikon sain jatkuvia juoksuimpulsseja. Pitäisikö sittenkin juosta uudestaan heti seuraavana päivänä? Tai ehkä voisin kuitenkin juosta toisenkin tunnin lenkin viikossa? Selaan firman juoksukilpailukalenteria: mistä kisoista saammekaan alennusta ja koska niihin pitää ilmoittautua? Tai olisiko tulossa jokin muu kisa, johon osallistua?

Työpalaverissa naapurilähiössä asuva kollega kyseli kuulumisia, ja ehdotti, että menisimme joskus yhdessä juoksemaan. Suostuin kevyen viikon auliudella. Totta kai. Ei haittaa, etten ole koskaan juossut kenenkään kanssa. Selvä kevyen viikon oire. Aloin myös pohtia, olisiko kuntosaliohjelmassani terästettävää, kun lihakset eivät olleetkaan kipeät edellispäivän treenauksen jälkeen. Entistä pahempi oire.

Onneksi työ ja harrastukset pelastavat minut pahimmalta irrottelulta. En yksinkertaisesti ehdi millekään ylimääräiselle lenkille iltamenojen takia. Kevyt viikko melkein selätetty! Totuuden nimissä on sanottava, että tuskin jalkani enempää kestäisikään. 

Kuntosali ja minä

Jo ennen juoksuharrastuksen aloittamista olin päättänyt, että hyvissä ajoin ennen viittäkymmentä ikävuotta minun on jotenkin alettava hankkia itselleni lihaksia. Muuten minua vaanisi hauraan mummelin kohtalo jäädä ennenaikaisesti sängynpohjalle. Olin siis jo jonkin verran orientoitunut aiheeseen, kun juoksutiedon lisääntyessä ymmärsin, että lihaksiahan sitä juoksuunkin tarvitaan.

Sain ensimmäisen lihaskunto-ohjelman työpaikan liikuntaprojektissa reilut puolitoista vuotta sitten. Silloin projekti jäi minulta lähes kokonaan hyödyntämättä yläselän vaivojen takia. Tein treeniä kyllä muutaman viikon. Se oli suunniteltu kotona käsipainoilla tehtäväksi. Muistan, että alussa se tuntui aika raskaalta. En voinut ymmärtää, että treeniä olisi pitänyt jaksaa tehdä kolme kierrosta. Kaksikin oli ihan tarpeeksi.

Hankin työpaikan kuntosalin käyttöoikeuden joskus tämän vuoden alussa, kun olin juossut pari kuukautta. Alkuvuoden ja alkukesän kävin kuntosalilla tekemässä useimmiten 30–35 minuutin pätkiä. Toisinaan hyödynsin liikuntapuistojen ulkovälineitä. Nettipalvelu, jonne liikkumiseni merkitsen, paljastaa armotta, että välillä lusmuilin useamman viikonkin peräkkäin.

Jalan loukkaantumisesta oli se hyöty, että kuntosaliharjoittelu sekä lisääntyi että tehostui. Elo-syyskuussa treenit pitenivät jopa 45 minuuttiin. Kuntosalikäynti Veteraanijuoksijan neuvomana sai lihastreenit paitsi kohdentumaan entistä paremmin, myös vahvisti yliminääni. Treenit nimittäin pitenivät sen jälkeen 55–65 minuuttiin.

En voi väittää, että minusta olisi tullut mitenkään lihaksikas tai että pystyisin nostelemaan painavia esineitä. Olen kuitenkin aika yllättynyt, miten olen parantanut treeniäni vuoden kuluessa. Vaikka en johonkuhun toiseen verrattuna mikään himolihastreenaaja olekaan, olen kaksin- tai kolminkertaistanut oman lihasharjoitteluni määrän ja siitä on tullut säännöllistä. Jaksan harjoitella paljon paremmin kuin alussa.

Ja vaikka muut eivät huomaakaan, huomaan kyllä itse lihasta siellä, missä sitä ei aiemmin ollut.

Lisää kenkiä

Yksi paljon juoksuneuvoja antanut ystäväni on jalkaongelmieni alkamisen jälkeen huomauttanut pari kertaa, että minun olisi syytä hankkia uudet juoksukengät. Ihan vain sen takia, jos huonot kengät olisivat olleet osasyy ongelmani syntyyn.

Mutta mistä sitten voisi tietää, olivatko kengät huonot? Selvää on, että jalkavaivani alkoivat, kun minulla oli juoksukengät jalassa. Mutta niillä kengillä olin siinä vaiheessa juossut jo kaksi kuukautta ilman mitään ongelmia. Fysioterapeuttini on toisaalta todistanut, että myös jalassani on jotain vikaa. Hän taas ei ole maininnut juoksukengistä yhtään mitään.

Koska en millään voi olla varma, että kenkäni ovat oikeanlaiset, päätin tilipäivän tullen käydä hakemassa toisenkinlaiset, ihan vain vaihtoehdoksi. Sekin minulle nimittäin on kerrottu, että juoksukenkiä pitää omistaa noin sadat.

Edellisellä kerralla lenkkarikaupassa juttelin pitkään myyjän kanssa ja useita kenkiä sovitettuani päädyimme melko tukeviin neutraaleihin kenkiin. Muistan, että eräät toiset tuntuivat jalassa paremmilta, mutta myyjä piti niitä aivan liian heppoisina minulle.
 
Kaikissa ohjeissa, joissa neuvotaan aloittelevaa juoksijaa, neuvotaan harkitsemaan kenkien ostoa huolellisesti ja ostamaan varmasti sopivat kengät. Minulle ei kuitenkaan ole selvinnyt, mistä kenkien sopivuuden muka kaupassa voisi tietää. Totta kai on hyvä tietää, onko oma jalka neutraali vai yli- vai alipronatoiva. Lisäksi on syytä huomata, ettei osta liian pieniä kenkiä. Ja sitten tietysti vaikutusta on juoksunopeudella ja olosuhteilla, mutta nehän vaihtelevat jatkuvasti. Jossain kohtaa kuitenkin pitäisi kenkäkaupassa osata ihan itse päättää, mikä on hyvä.

Edelliset juoksukenkäni ovat melko tukevat. Ajattelin siis, että voisin nyt rauhassa valita juuri ne heppoiset, hyvältä tuntuvat kengät. Otin jokseenkin löysin rantein ja etsin hyllystä pari tarjouksessa olevaa kenkäparia, jotka vaikuttivat taipuisilta. Toiset niistä tuntuivat välittömästi hyviltä. Kokeilin sopivan koon, ja varmistin vielä myyjältä, että ne ovat minulle sopivat neutraalit. Se enempää hyödyllistä tietoa en kengistä kaupassa mielestäni olisi pystynyt hankkimaan. Harvinaisen nopeaa ja kätevää.  

Ulkoilutin kenkiäni tänään ensimmäisen kierroksen. Ne tuntuivat yhtä hyviltä juostessa kuin kaupassakin. Sitä paitsi niistä löytyi heti pk-vaihde: ensimmäinen lenkki niillä oli myös ensimmäinen kutakuinkin pk-sykkeellä juostu lenkki neljään kuukauteen.

Lenkkaristressini helpotti vähän. Ei kai se ihan niin tarkkaa olekaan. Muistelen lukeneeni jostain, että Paavo Nurmikin juoksi jonkin kisan Hannes Kolehmaisen kengillä.