Lankkuhaasteen neljäminuuttinen täyttyi toissapäivänä. Maltoin hädin tuskin olla whatsappailematta sitä joka suuntaan.
En tiedä, mistä se lankkuinnostuskin viimein tuli. Sata kertaahan minä sen olen nähnyt ja jättänyt siihen liittymättä. Omia polkujani kuljin tälläkin kertaa, kertomatta kenellekään muulle kuin muutama päivä aloittamisen jälkeen perheelle.
Päätin lankkuhaastetta aloittaessa, että teen kaikki lankut tunnollisesti ohjeen mukaan. Sittenkin, vaikka tiesin pystyväni jo alussa lankuttamaan 1,5 minuuttia. Jälkeenpäin luin, että olisin hyvin voinut aloittaa vaikka minuutista, mutta mikäs kiire minulla olisi? Tämä haaste (kuva löytyy esimerkiksi täältä) alkoi 20 sekunnista, joten alkuun pääsin tosi helpolla. Lisäksi päätin, että jos ja kun vastaan tulisi sellainen lankutusaika, jota en pysyisi tekemään, tekisin joka päivä niin paljon kuin jaksan kunnes pääsisin aina seuraavalle tasolle. Olin siis valmis tarvittaessa pidentämään haasteen kestoaikaa.
Haaste tuntuu onnistuneen yli odotusten. Olen siitä tosi innostunut ja iloinen! Kerrankin etenen jossain! Jäljellä on enää kaksi päivää, joista molempina lankutusaikaa pitää pidentää puolella minuutilla, jotta pääsisin lopulliseen tavoitteeseen, viiteen minuuttiin. Suhtaudun siihen aika luottavaisesti: saatan onnistuakin. Kyse on paljolti korvien välistä ja uskosta siihen, että pystyn. Ja jos en pysty, voin ottaa muutaman lisäpäivän. Aion joka tapauksessa jatkaa tätä jonkinlaisena ylläpitävänä treeninä, mahdollisesti joka toinen päivä.
Sain taas muistutuksen asiasta, jonka jossain määrin itsestäni jo tiesinkin: seuraan mielelläni ohjeita ja pidän kiinni sopimuksista. Löydän sisäisen urheilijani ja taistelutahtoni helpommin, jos minulle on kirjoitettu ohje paperille tai nettiin.
Muistan, kun aloitin juoksemisen Couch to 5k -ohjelmalla. Silloin printtasin ohjelman paperille ja seurasin sitä tunnollisesti. Helpottavaa oli, että se lähti todella pienistä minuutin juoksupätkistä. Ensimmäisten neljän viikon ajan viikon kolme harjoitusta olivat keskenään samanlaiset, jolloin edistymisen huomasi helposti. Viikon kolmas harjoitus tuntui jo paljon ensimmäistä kevyemmältä. Joka viikko meno vähän kiristyi. Ja minähän tein, kun ohjelmassa niin luki. Ohjelman suoritettuani pystyin juoksemaan puoli tuntia yhteen menoon, kuten ohjelmassa luvattiin.
Ette ehkä tämän kuultuanne ihmettele, että olen viimeiset kaksi vuotta haaveillut omasta juoksuohjelmasta. Sellaisesta, josta voisin aina viikon alussa katsoa, mitä uutta ja jännää ja haastavaa minäkin päivänä pitäisi tehdä. Juoksuharrastuksen alussa en keksinyt, millainen ohjelma netistä löytyvistä sadoista ehdotuksista minulle sopisi. Ja sitten menikin jalka, ja jokainen aloittamani "juoksuohjelma" on toistaiseksi ollut lähinnä juoksuminuuttien lisäämistä viikkoon.
Tällä viikolla tunnen hiukan edenneeni myös juoksemisessa. Uskalsin nimittäin ensimmäistä kertaa sitten pääsiäisviikon yrittää lisätä viikkoon kolmannen juoksukerran. Onnistumisesta en vielä tiedä, mutta ainakin hölkkäsin tänään ihanan aurinkoisen kahdeksan kilometrin lenkin, joka täydensi viikon juoksusaldoksi pyöreät 20 kilometriä. Katsotaan nyt, kärvistelenkö taas takapakin kourissa seuraavat viikot. Jos en, pitäisi todella miettiä, miten nuo kolme juoksukertaa käyttäisi. Sitä ennen palaudun juomalla simaa ja syömällä munkkeja.
Niin, ja voisi kai sitä lihaspuolella ottaa ylläpitävän lankutuksen lisäksi toisenkin haasteen. Olen pitkään harmitellut, että punnertamiseni on surkeaa. Viikolla löysin kuitenkin tämän punnerrushaasteen, jossa voi tarvittaessa lähteä ihan nollasta. En välttämättä edes halua tehdä sataa punnerrusta, mutta olisihan kolmekymmentäkin jotain...
 |
| HAUSKAA VAPPUA! |
Olen viime kuukausina löytänyt itsestäni uuden puolen: kiinnostuksen kokeilla uusia urheilulajeja. Ainakin, jos tarjolla on neuvontaa ja ohjausta. Olen jopa huomannut harkitsevani osallistumista aikoinaan koululiikuntatraumoja aiheuttaneeseen yleisurheiluun tai suunnistukseen.
Mikään erikoinen uusi kokeilu ei nyt toistaiseksi ole realisoitunut, vaikka olen vähän selannut kalenteria ja miettinyt, ilmoittautuisinko johonkin.
Onneksi pääsin ihan omassa kuntosalicircuit-ryhmässäni mielenkiintoiseen ihmiskokeeseen: ohjaajamme kertoi, että tunnilla harjoiteltaisiin käsilläseisontaa.
En ole ihan varma, miten siihen ajatukseen oli päädytty neljän keski-ikäisen toimistotyöntekijän light-tunnilla, mutta niin vain oli. Ei tunnilta oikein poiskaan viitsinyt lähteä, joten ei auttanut kuin kuunnella ohjeita. Aluksi lämmiteltiin huolellisesti. Ranteiden lämmittely oli kuulemma tärkeintä, koska kyseessä olivat melko herkät nivelet, joille kohdistuu paljon painoa.
Ihmettelin jo siinä vaiheessa, miksi ihmisen pitäisi seisoa käsillään, jos ihminen on kerran luotu seisomaan jaloillaan. Tietysti minä jos kuka tiedän, ettei aina voi seisoa jaloillaan, ja voisi olla hyödyllistä keksiä sille vaihtoehtoja. Mutta tämän perustelun keksin vain ihan itse omassa päässäni.
Lämmittelimme myös erilaisin venytyksin, aluksi onneksi pelkästään vaakatasossa. Venytykset sujuivakin kohtuullisesti. Itse mietin, että harjoittelisin kuitenkin mieluummin vaikka spagaatia. Siinä ei ainakaan romahtaisi äkillisesti niskoilleen tai halvaantuisi.
Vilkuilin huolissani hitaasti etenevää kelloa kuntosalin seinällä, ja mietin, miten pahasti 25 minuutissa ehtisi vammautua. Totesin, että kyllä siinäkin ehtisi, koska niskoilleen romahtaminen käy nopeasti.
Ensin treenasimme penkin avulla. Olimme lankkuasennossa jalat penkillä, ja jalkoja nostettiin varovasti yksi kerrallaan. Onneksi ohjaaja ei kamalasti keskittynyt minuun. Meistä kolmesta paikalla olleesta yksi lopetti harjoittelun siihen, koska hänellä oli olkapää kipeänä. Minä tein kyllä niin kuin käskettiin, vaikka en vielä yrittänytkään nostaa molempia jalkojani. Ahdisti.
Lopulta aikaa oli vielä hyvin vammautua loppuiäkseen, mutta meidän piti siirtyä seinälle harjoittelemaan. Siinä oli vaihtoehtona nousta käsilleen kahdella eri tavalla, selkä seinää vasten ponkaisemalla, tai wall climb -tyyliin nostamalla jalat seinälle pikkuhiljaa. Wall climbia olen kokeillut aikaisemmilla tunneilla, ja teen sitä jokseenkin suuressa kulmassa, mutta teen vähän kuitenkin. Saan siitä joka kerta käsieni nivelet kipeiksi. Toinen meistä jäljellä olevista harjoittelijoista nosteli jo reippaasti jalkojaan seinälle ja ohjaaja siirtyi auttamaan häntä. Minun olisi pitänyt yksin kehittäytyä jotenkin sinne seinälle.
Siinä vaiheessa minulla tuli sekä psyykkinen että fyysinen raja vastaan. Ei kai ihmisen oikeasti tarvitse seistä käsillään, jos ei edes halua? Ilmoitin, että menen tekemään lopuksi aikaa vatsalihaksia. Mukavuusaluetta voi kuulemma siirtää, mutta nyt se ei kyllä siirtynyt milliäkään.
Tunsin taas itseni pieneksi, araksi, surkeaksi ja hyvin vähän urheilua harrastaneeksi tukevasti keski-ikäiseksi naiseksi. Mutta miksi pitäisi olla jotain muuta kuin on?
 |
| Jänistin. |
Uusi fysioterapeuttini, jolle pääsemistä odotin yli kuukauden, herätti heti luottamukseni. Hän löysi samat ongelmat jalastani kuin aikaisemmatkin tutkijat. Hän kuitenkin tutki jalan ihan eri tavalla kuin muut: laittoi minut juoksemaan juoksumatolle ja kuvasi askeleeni.
Tutkimme askellusta yhdessä hidastetusta videosta. Vasen jalka kulkee kauniissa linjassa. Oikea jalkaterä painuu sisäänpäin, ja se kääntää myös polven sisään ja säären asennon vääräksi. Kyykistyessä puolestaan näkyi edelleen jo niin tutuksi tullut heikko isovarpaan tyvinivelen kontakti. Kuulemma myös vastakkaisen reunan, eli pikkuvarpaan kulman päkiäkontakti on heikko.
Tätä oikaisemaan kokeillaan nyt uudenlaista pohjallista, joka tukee jalkaa ihan eri tavalla kuin aikaisempi pohjalliseni. Uudessa pohjallisessa on paljon tukea jalkapöydän kaarelle ja vähän korotusta myös iso- ja pikkuvarpaan kohdalla päkiässä.
Pohjallisten teon lisäksi fysioterapeutti ehti käsitellä jalkaani. Hän puhui nilkan mobilisoinnista ja teki nilkan kanssa jotain, joka tuntui vähän omituiselta, mutta ei kovin pahalta. Hän pyrki sen lisäksi "avaamaan" jännettä liikuttelemalla sitä edes takaisin pitkittäissuunnassa. Kuulemma käsittely sai jalan jo parempaan asentoon, vaikka ei siitä pitkäaikaista apua ehkä olisikaan. En tiedä, oliko kyseessä lumevaikutus vai mikä, mutta jalka tuntui ihmeen keveältä poislähtiessä.
 |
| Tuliterät pohjalliset. |
Paitsi käyttää pohjallisia, minun pitäisi tehdä edellisen fysioterapeutin opastamaa jumppaa vanhan ohjeen mukaan hiukan kevennettynä. Ihan viimeisimmän ohjeen mukaan tehty jumppa tuntui nimittäin minusta kipeyttävän jalkaa aika tavalla. Sitä ei pitäisi nyt tehdä. Toukokuun lopulle sain uuden ajan ja silloin katsotaan, onko pohjallisesta ollut jotain hyötyä ja miten jumppaa kannattaisi jatkaa.
Fysioterapeutti antoi myös vinkkejä juoksukenkien valintaan. Kengän pitäisi edelleen olla neutraali, mutta kunnolla kiertojäykkä. Lisäksi kantapäässä saisi olla ainakin sentin droppi eli korotus. Vanhat New Balanceni kelpaavat kuulemma edelleen, enkä todellisuudessa olekaan vielä juossut niillä kuin korkeintaan 200 kilometriä. Mutta voisihan sitä joskus toisiakin kenkiä harkita.
Tosin päätin siirtää kenkien ostoa vielä hiukan sen jälkeen, kun sain pohjallisista ja käynnistä 224 euron laskun. Niiden lisäksi fysioterapeutti suositteli sijoittamaan uusiin kävelykenkiin. Entiset kesäkenkäni ovat liian löysät ja niiden pohjat liian tasaiset. Ja jos naista kehotetaan ostamaan uudet korkokengät, niin voiko sitä vastustaa?
