Pahempi polvi

Onko urheilija ennalta määrätty kärsimään kipua ja vammoja? "Urheilija ei tervettä päivää nää", sanotaan. Ja "no pain, no gain". 

Kaupungin kuvatuin
näsiä.

Lausahdukset helpottavat ehkä jossain määrin henkistä tuskaa vamman ja kivun sattuessa. Tai sitten eivät. Kyllä minä ainakin joka kerta mietin, olenko normaali, kun johonkin kohtaan sattuu ja koskee. 

Nyt kipeytyi yllättäen vasen polvi. Se jo tutuksi tullut jännekipu on oikeassa jalassa, joten kai sitä elimistö hakeutuu tasapainoon tässäkin asiassa. Joskus ennen, kun pyöräilin enemmän, polveni kipeytyi samalla tavalla äkillisesti. Kipu kesti muutaman päivän ja meni sitten pienellä levolla pois. 

Niinpä lepuutin nytkin heti pari päivää. Mietin, olisiko kyseessä niin sanottu juoksijan polvi  tai jokin vastaava lihaksiston jumista johtuva juttu, ja googlettelin sopivia venytyksiä. Venyttelystä tuskin on haittaakaan, joten ensimmäinen liikuntaan viittaava toiminta viikolla oli puolen tunnin venyttelysessio. Muutenkin yritin venytellä huolella iltaisin. 

Juoksemista en uskaltanut kokeilla, vaikka ei minulla ole mitään todisteita siitä, että polvikipu johtui juuri juoksemisesta. Olen Tibialis posterior -vaivan kanssa ehkä vähän liiankin herkästi oppinut olemaan liikkumatta kokonaan, kun jokin paikka tulee kipeäksi. Välillä on ollut työ ja tuska löytää jotain edes sinnepäin sopivaa liikuntaa, kun kaikki kipeyttää jalkaa.

Keskiviikkoaamuna tuli mieleeni, ettei polvi ehkä ihan kaikesta liikunnasta välttämättä ota nokkiinsa.  Olin parhaillaan matkalla töihin, ja harmittelin mielessäni, että olisin oikeastaan voinut mennä kuntosalille. Sitten tajusin, että minua ei kyllä mikään estä menemästä salille, koska kello oli vasta 6.45. Paitsi oma saamattomuus tietysti. Sen kanssa taistelin hetken, mutta voitin sen, ja menin kuin meninkin salille puoleksi tunniksi. Polvi ei ollut moksiskaan. 

Sammakoilla on notkeat
polvet.

Loppuviikosta tulikin lihaskuntopainotteinen, koska juoksemaan en kuitenkaan uskaltanut. Keskiviikon salikäynnillä keskityin tietysti keskivartaloon. Samana iltana roudasin autonrenkaita renkaita vaihtavalle miehelleni. Ihan mukava kolmen vartin lihastreeni tuli siitäkin, kun sen kombinoi varastokomeron tavaroiden nosteluun edestakaisin. Seuraavana aamuna kehosta tuskin löytyi kivutonta paikkaa, mutta oli kuntosalicircuitin vuoro. Meillä oli ohjaajana sijainen, joka vetikin hiukan tavallista tiukemman treenin keskittymättä turhaan liikeratojen hienosäätöön. Perjantaina oli pakko pitää lihaksille lepopäivä. 

Ei liikkumisesta muuten mitään haittaa ollut. Etenkin kun oli firman liikuntaviikot, joilla pitää saada kokoon tietty määrä minuutteja viikossa, jotta saa osallistua arvontaan. Oli myös hyvä huomata, että polvikipu salliikin muuta liikuntaa, kunhan polvea ei taivuta liikoja.

Tänään uskaltauduin kävelylle, ja se tuntui niin mukavalta, että enköhän ensi viikolla uskalla jo juosta. Loistosää, aurinko, sammakot, leskenlehdet, näsiä, sinivuokot, mustarastaat ja peipposet kruunasivat kävelyn. 

Edistymisen ahneus

Työssäni olen hyvin tottunut saamaan palautetta tekemisistäni. Ei se aina helppoa ole, mutta kuuluu asiaan. Itse muistutan kuulemma palautteen antajana entistä hiukan legendaarista esimiestäni, joka keskittyy yleensä enemmän korjaamaan kuin turhaan kehumaan jo kunnossa olevia asioita. 

Liikunnassa olen totisesti oppinut arvostamaan sitä, että joku auttaa, neuvoo ja ohjaa ihan kädestä pitäen.  Erityisesti olen saanut nauttia tällaisesta ohjatusta liikunnasta kuntosalilla. Pari-kolme ensimmäistä ohjattua kertaa ovat tietysti olleet monen asian oppimisen kannalta tärkeimpiä, mutta oppimista on edelleen paljon. 

Tämän kevään ajan olen osallistunut työpaikan salilla torstaiaamuiseen gym circuitiin, jota ohjaa pirteä ja pätevä opiskelijaneitonen. Meitä on ollut circuitissa vain neljä naista, ja välillä osa on ollut poissa. Olemme siis saaneet todellista yksilöohjausta. 

Ohjaajamme on hurjan mukava, mutta hän tuntuu olevan myös tuon minulle niin tutun korjaavan ja muokkaavan palautteen edustaja. Olen käynyt hänen tunneillaan nyt kolme kuukautta, ja välillä mietin, olenko oppinut yhtään mitään. Aina saan jotain palautetta käsien tai vartalon asennosta. Toki säännöllisesti tulee myös kehuja, mutta yleensä vasta siinä vaiheessa, kun asennon korjaus menee perille. 

Viimeisimmällä tunnilla penkkipunnerruksessa käsieni liikerata ei ollut oikealla kohdalla rinnan sivussa. Ojentajapumppauksessa käteni olivat liian ylhäällä ja unohdin kumartua tarpeeksi. Alavatsalihasten liikkeessä en keskittynyt oikein. Ylätaljassa en saanut kunnon tuntumaa lapojen väliin. Muutenkin joka kerta erityisesti lapatuki meinasi unohtua. Ja kyykky, sen sain lopulta onnistumaan jotenkuten, mutta alemmaskin olisi voinut päästä. 

Tunnin lopulla oli jo aika lannistunut olo. Mietin suorastaan, pitäisikö jo kokonaan lopettaa mokoma lihaskuntotreenaus. Kun en kerran opi yhtään. Painotkin ohjaajamme on minulta minimoinut, kun asennot ja liikeradat eivät ole kohdallaan. Siinäkään en siis näe kehitystä, vaikka syksyllä luulin jo päässeeni käsiksi vähän aiempaa isompiin painoihin. 

On oikeastaan vähän pelottavaa, että saatan hyvässä uskossa käydä salilla viikosta toiseen, mutta mikään ei ehkä kehity mihinkään suuntaan. 

Juuri nyt en näe kehitystä oikein missään. Olen liian laiska salitreenaajaksi, en jaksa innostua siitä riittävän montaa kertaa viikossa. Olisin ihan tunnollinen ja hyvä juoksua tukevan kuntosalitreenin tekijä. Mutta kehityksestä ei oikein voi juoksussakaan haaveilla näin vähillä juoksuilla viikossa. 

Ahneus, kuolemansynti sekin. Ja minä kun luulin, että erityisalaani olisivat kateus, himo ja laiskuus. Jospa se taas tästä. 
  

Jossain varmasti kajastaa.

Juoksun tasapaino

Polut ovat jo sulat.

Olen viime aikoina saanut pidennettyä juoksulenkkiäni ja hiukan jopa lisättyä viikottaisten lenkkien määrää. Olen viimeisen kuukauden aikana onnistunut kahdella viikolla juoksemaan kolmesti viikossa, jälkimmäisellä näistä viikoista jo kuuden kilometrin lenkkejä. 

Välittömästi olen taas päässyt miettimään, mikä on sopiva määrä liikuntaa, jotta jalka ei kipeydy. Ja millaista tuon liikunnan tulisi olla? 

Pääsiäisviikko sisälsi paitsi nuo kolme kuuden kilometrin juoksulenkkiä, myös kolme 45-60 minuutin kävelylenkkiä, kuntosalia ja kehonhuoltoa. Laskin liikkuneeni  tuolla viikolla yli seitsemän tuntia. Se taisi olla jalalle hiukan liikaa, koska se oli pääsiäisen jälkeisellä viikolla taas hiukan kipuileva. Testasin vielä, helpottaisiko kipu juoksemalla, mutta sillä kertaa se ei helpottanut vaan paheni. Don't try this at home. Tämä ei  ole mikään yleispätevä kivunhoitokonsti, mutta oma kokemukseni on, että välillä jalkani kipeytyy juoksematta ja välillä kipu saattaa helpottaa juoksemalla. Ehkä tämä johtuu siitä, että jalassa on jonkinlainen ajoittainen hermopinne. Näin ortopedikin sanoi. Varsinainen jänteen repeämähän siitä on jo parantunut aikaa sitten, näin ainakin toivon.  

Iltaisin on valoa juosta.

Olen nyt pitänyt periaatteessa lepopäivän aina juoksun jälkeen. Pääsiäisviikolla se ei ihan toteutunut, vaikken toki juossut kahtena päivänä peräkkäin. Lisäksi olen tosissani kiinnittänyt huomiota lämmittelyyn. Se on kyllä joskus meinannut unohtua, mutta olen pakottanut itseni lämmittelemään vaikka lenkkarit jalassa ja takki päällä ennen uloslähtöä. Kyykkyjä, jalkojen heilautuksia, pakarakävelyä ja polvennostokävelyä, vähän vaihdellen. Ja sitten ainakin kymmenen minuuttia kävelyä ennen ensimmäistä juoksuaskelta.  Olen myös tavallisten juoksun tai kuntosalin jälkeisten venyttelyjen lisäksi tehnyt liikkuvuusharjoituksia ja venyttelyä 30-45 minuuttia ainakin kerran viikossa. 

Pyöräilykin olisi kivaa.

Jos tästä jänne-episodista pitää etsiä jotain positiivista, niin yksi positiivinen asia on, että olen joutunut pakosta kokeilemaan muitakin liikuntalajeja kuin juoksua. Jotain niistä jalka kestää ehkä paremmin kuin juoksua. Tai sitten tasapainoa pitää hakea viikottaisen liikunnan kokonaismäärästä. 

Juoksun, hydrobicin ja kuntosalin yhdistelmä on viime aikoina pitänyt minut liikkeellä 5-6 kertaa viikossa. Juoksun ja kävelyn lisääntyminen lisäsi liikuntakertoja parilla kerralla viikossa, ja johan jalka kipeytyi. Taidan taas hetken etsiä tasapainoa sekä liikunnan määrään että laatuun. Työmatkapyöräilyäkin ehdin jo kertaalleen kokeilla, mutta voi olla, että joudun priorisoimaan juoksua sen kustannuksella.