keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Aerobicia vedessä?

Tietysti luin uuden hydrobic-harrastukseni tuntikuvauksen vasta jälkeenpäin. Ehkä onneksi, koska en varmaan olisi hyppyjen ja askelsarjojen pelossa uskaltanut ilmoittautua koko tunnille. 

Tuntikuvauksessa lukee "Hydrobic-tunti on rankempi ja haastavampi versio vesijumpasta (kts. vesijumpan tuntiseloste). Hydrobic sisältää enemmän hyppyjä ja sykkeenkohotusta sekä vaativampia lihaskuntoliikkeitä." Hydrobicin vaativuustaso on kuulemma B/C2. Rasittavuustaso B tarkoittaa keskitasoista ja C raskasta. Vaikeustaso 2 tarkoittaa "keskitasoinen, jonkin verran askelsarjoja". 

Kyllä minä pystyn raskastakin jumppaa tekemään, niin ainakin uskon, mutta askelsarjoissa olen varsinainen nolla. Yksinkertaisemmatkin ovat minulle vaikeita, saati sitten, kun pitäisi ottaa kädet mukaan. Pelotti vähän, että 1990-luvun aerobic-traumat nousisivat pintaan. 

Minut hydrobiciin houkutellut kaveri tarjosi kyydin uimahallille ensimmäiselle hydrobic-tunnille. Kuka nyt urheilemaan polkupyörällä menisi? Sovimmekin heti kimppakyydeistä vuoroviikoin koko syksyksi. Matkalla uimahallille muistelin nuoruuttani: olen todellakin harrastanut vesjumppaa aikaisemminkin. Lukioaikana kävin naapurin tädin kyydillä vesijumpassa kotikyläni ainoalla hotellilla, joka tosiasiassa sijaitsi keskellä ei-mitään kymmenen kilometrin päässä kylän keskustasta. Muistan tykänneeni vesijumpasta, ja käyneeni siellä useampana talvena. Tosiaan, minulla on kuin onkin siis ollut melko säännöllinen liikuntaharrastus melkein kolmekymmentä vuotta sitten! 

Hydrobiciin solahtaminen oli helppoa, kun mukana oli vertaistuki, joka tiesi, miten menetellä: minne merkitään osallistuminen, millaista musiikkia on odotettavissa ja mistä otetaan muutaman viikon välein vaihtuva jumppaväline. Nyt alussa meillä on uimakäsineet, jonkinlaiset pehmeät hanskat, joilla voi meloa vettä. 

Altaan reunalla seisova jumppaohjaaja osasi esittää melko havainnollisesti, kuinka meidän pitäisi vedessä toimia. Lisäksi asia oli juuri niin kuin arvelinkin: vedessä oli joka tapauksessa melko mahdotonta pysyä minkään musiikin tahdissa, eikä epätahti näkynyt kenellekään veden alta. Huomasin jo aivan tunnin alussa, että hydrobic on mahdottoman hauskaa. Vedessä voi huitoa ja tanssia koko vartaloa hyödyntäen. Suorastaan huomasin, että vanha aerobic-ahdistus alkoi hellittää. Puolessa välissä tuntia vilkaisin kelloa huolestuneena: Ei kai tämä vielä lopu? Tasapaino löytyi sentään siitä, että lopputunnin pelkäsin jalkani puolesta, jonka kuvittelin alkaneen lievästi aristaa. 

Vesiliikunta on siitä kummallista, että siinä ei tule hiki, eikä vedessä huomaa väsymystä. Ei tuo 40 minuutin sessio väsyttänyt ihmeemmin jälkeenpäinkään. Silti huomasin liikkuneeni. Ja seuraavana aamuna kyllä väsytti, koska tunti on niin myöhään, että rauhoittuminen sen jälkeen otti aikansa. Jalka tuntuu nyt kahden ensimmäisen hydrobic-tunnin kokemuksella kestävän kohtuullisen hyvin. 

Kaikkein hauskinta on kuitenkin se, että pääsin pitkästä aikaa harrastamaan jotain kunnon aerobista liikuntaa. Vai pitäisikö kuitenkin sanoa hydrobista.  





lauantai 12. syyskuuta 2015

Maltti on valttia

Nyt olen kesätauon jälkeen käynyt taas säännöllisesti kuntosalilla kuusi viikkoa. Kirjoitin ensin "aktiivisesti", mutta ei sitä kyllä kovin henkisesti aktiiviseksi voi kutsua. Kuntosalilla on minusta edelleen hiukan tylsää, vaikka en haluakaan antaa sen vaikuttaa siellä käymiseen. 

Olen treenannut lihaksiani kahtena päivänä 45 minuuttia kerrallaan, muutamalla viimeisimmällä kerralla jopa 50-60 minuuttia. Olen siis vähitellen palannut siihen, että yksittäinen treeni on samanlainen kuin viime keväänä ennen jalkaongelman kärjistymistä. Nyt sillä erolla, että treenejä on viikossa kaksi aiemman yhden sijasta. Olen palannut myös kutakuinkin samoihin painoihin. 

Liikerepertuaarini on ollut hiukan viime kevättä laajempi, koska treeniaikaakin on ollut viikossa enemmän. Itselleni tuttuja liikkeitä olen siis lähinnä tehnyt, muutamin pienin muutoksin. 

Kuusi viikkoa on nyt antanut viitteitä kahdesta muistettavasta asiasta. Ensimmäinen asia on se, että treenaamiseni, josta puuttuu kestävyysliikunta, on varsin yksipuolista ja lihaksiin keskittyvää. Hyvää voi siis helposti tulla liikaa. Toinen asia on se, että kestävyysjuoksuun kuuluva ajoittainen "kevyt viikko" voisi olla hyvä myös tässä lihastreenipainotteisessa ohjelmassa. 

Viimeistä edellinen viikko oli lihasteni kannalta melko reipas. Kuntosalitreenit kestivät molemmat tunnin, lisäsin hiukan painoja, ja lisäksi viikonloppuna mökillä tekemäni hyötyliikunta, risusavotta, perunankaivuu ja trampoliinin kantaminen yhdessä poikani kanssa lisäsivät viikkoon pari tuntia lihastreeniä. Kuntosalilla testasin myös yhden treenin päätteeksi, miten monta kiloa jaksan nostaa penkistä. Ensimmäinen hydrobic-kerta, josta kerron lisää tuonnempana, toi sekin oman lisänsä viikon liikuntapalettiin. Alkoi väsyttää ja nälättää ja yläselän lihakset vetivät jumiin.    

Kerrankin huomasin ihan itse, että rauhallisempi viikko olisi nyt paikallaan. Siis ennen kuin ehdin rikkoa itseäni mitenkään. Ehkä vähitellen opin tuntemaan kroppani tässä suhteessa. Nyt viimeksi kuluneella viikolla lihastreenit olivat lyhyemmät, palasin edellisviikon painoihin ja hyötyliikunta on ollut minimissä. Ruoka-aikaankin olen yrittänyt olla kotona tai ehkä paremminkin työpaikalla ja muissa kotia paremmissa herkkupöydissä.   

Olen myös lisännyt viikkoon entistä keskittyneempiä venyttelysessioita, jolloin olen noin puolessa tunnissa venytellyt kaikki lihasryhmät läpi. Tai tämä on ehkä hiukan liian hienosti sanottu. Olen tehnyt kaikki venytykset, jotka osaan, on täsmällisempi ilmaisu. 

Olen ihan tyytyväinen, että liikuntaviikko hakee ja ehkä löytääkin muotoaan, enkä vielä ole liiemmin kipeytynyt. Rauhallisempi viikko näyttää tehneen tehtävänsä. Olisinkohan oppimassa jo malttia?





  



perjantai 4. syyskuuta 2015

Kirjausfriikki

Olen urheilukirjausfriikki. Tai ei minulla vertailukohtaa ole, ehkä tämä on vain keskitasoista ja normaalia. Joka tapauksessa suoritukset on hauska kirjata johonkin, ja niiden pituuksia, lukumääriä, jopa askeleita ja kilometrejäkin, on hauska tarkastella jälkeenpäin. Friikkiyttä epäilen muun muassa sen takia, että eri metodeja on alkanut kertyä.

Käyttämieni tallennusmetodien tärkeys vaihtelee selvästi hiukan kausittain. Joskus on jokin toinen enemmän in kuin toinen. Jotakin olen kokeillut vain jonkin aikaa, ja luopunut sitten. Jotain olen käyttänyt enemmän silloin kun juoksin ja jotain toista muun liikunnan kirjaamiseen. Ehkä juuri siksikin tulee käytettyä useampaa kuin yhtä, että yksi metodi on hyvä yhdessä ja toinen toisessa. 

Tällä hetkellä eniten käytän Itsevalmennus.fi-sovellusta. Työnantajani on hankkinut sen käyttöoikeuden työntekijöilleen. Sovellus ei ehkä ole maailman notkein, mutta se on systemaattinen. Siihen voi tallentaa urheilusuorituksia pitkältä ajalta, ja se osaa laskea kilometrejä ja minuutteja yhteen ja verrata suorituksiin kulunutta aikaa, suoritusten lukumäärää ja summittaisesti laskettuja kulutettuja kaloreita UKK-instituutin terveyssuosituksiin (3-4 kertaa viikossa yhteensä 150 minuuttia). Hauskinta minusta on katsoa aikaa tai vaikka kilometrejä haluamieni viikkojen ajalta. Tiedot voi myös kätevästi lähettää sähköpostitse, jos haluaa esitellä niitä jollekulle. Joskus tiedoista näkee kehityksen tai taantuman, jos osaa katsoa. Ohjelman heikko puoli on se, että se tarjoaa kirjausruudulla valittavaksi vain kaksikymmentä eri lajia ja vaihtoehdon "joku muu". Minun kapea repertuaarini löytyy listasta melkein kokonaan, mutta vesijuoksu siitä puuttuu. Vaikkapa erilaisia jumppia tai muita ryhmäliikuntatunteja harrastava olisi Itsevalmennuksen kanssa ihan pulassa.   
    
Vihkoihinkin on hauska kirjata urheilua.
Kunnon perinteinen ruutuvihko on kuulemma oikein hyvä kirjausmetodi. Siinäkin riittää tilaa vuosiksi, kun ottaa aina uuden vihkon käyttöön. Variaatiot kirjattavissa asioissa ovat loputtomat. Minä en oikein ehtinyt vielä päästä ruutuvihkon makuun, vaikka sitä kerran kokeilinkin. Kokemattomana minulla oli horjuntaa siinä, mitä asioita kirjaisin, ja vihkon käyttö jäi kesken. Juoksuaikoinani käytin jonkin aikaa Juoksija-lehden Harjoituspäiväkirjaa, jossa oli joka päivälle tila matkan pituudelle, ajalle, sykkeelle, harjoittelun laadulle tai harjoitteluun liittyville tunteille sekä olosuhteille. Se antoi hyvää struktuuria kirjaamiselle, vaikka tilaa ei oikein tuntunut olevan tarpeeksi. Juoksemiseen liittyvien tunteiden kirjaamiseen en myöskään oikein päässyt kiinni. Ehkä niitä oli jalkaongelmani kanssa silloin ihan liikaa. Voisin kuitenkin kuvitella, että vihkometodi sopisi minullekin. Jostain syystä minulla on paha tapa tuherrella kalenterin kulmaan ajoittain kaikenlaisia liikuntafaktoja. Nytkin laitoin ylös kuntosalilla käyttämiäni painoja.  
 
Kännykkäsovelluksista olen käyttänyt enimmäkseen SportsTrackeria ja tänä kesänä askelten mittaamiseen MSN Terveys ja fitness -sovellusta, joka on poistumassa käytöstä. SportsTracker on kätevä matkan ja ajan mittaamisessa, vaikkei sekään täysin luotettava ole. En kuitenkaan ole käyttänyt sitä niin, että siirtäisin tiedot koneelle, vaan sovellukseen kirjautuva tieto on pääasiassa väliaikaista. Juuri nyt se on ollut pitkään käyttämättä, koska matkan mittailuun ei kuntosalilla kävijällä ole tarvetta.
 
Itsevalmennuksen lisäksi minulla on aktiivikäytössä toinen nettisovellus, joka tuo liikunnan kirjaamiseen ertyistä iloa. Se on ystäväni koodaama, yksityinen sivusto, jonne on käyttöoikeus erittäin rajatulle porukalle. Sivuston monien muiden avujen lisäksi siinä on liikuntakirjaustoiminto, jossa kerätään porkkanoita. Porkkanoiden kerääminen on lapsellisen helppoa, jos on terve. Viime aikoina on kuitenkin ollut viikkoja, jolloin olen jäänyt ilman porkkanaa, kun en ole pystynyt liikkumaan sovelluksessa säädetyllä tavalla. Porkkanan saa nimittäin silloin, jos liikkuu vähintään kerran viikossa vähintään puoli tuntia kolmella viikolla peräkkäin. Kerran viikossa liikkunut saa pronssiporkkanan, kaksi kertaa viikossa liikkunut hopeaporkkanan ja kolme kertaa viikossa liikkunut kultaporkkanan. Lisäksi eri liikuntarepertuaarien määrä on edustava sisältäen esimerkiksi kuntomusisoinnin, marjastuksen ja uudisraivauksen, ja lisää voi itse keksiä. Hassu systeemi on motivoinut pinnistämään kohti kultaporkkanaa silloinkin, kun liikunta on ollut rajoittunutta. Sitä paitsi minua hivelee, että olen ajoittain ollut sovelluksen käyttäjien pienen piirin sporttitähti, jolla komeilee kultaporkkana joka viikko, kun muilla on tyhjää tai pelkkä pronssiporkkana. Se antaa perspektiiviä siihen suuntaan, etten olekaan ihan surkea liikkuja. Tosin ajoittain epäilen, että ylivertaisuuteni muihin verrattuna johtuu ylen innokkaasta kirjaamisesta ja mieltymisestä porkkanoihin, siis ilmeisestä friikkiydestä.