Malttia kehiin

Seitsemäs aamu ortoosin pois jättämisen jälkeen oli kivulias. Pelkäsin takapakkia ja otin sauvat mukaan ulos lähtiessä. Harjoittelin niillä varovasti astumista, vaikka jalka tuntui kipeältä. Iltaan mennessä kipu oli kuitenkin poissa. Se ei palannut, vaikka kipulääkkeen vaikutus lakkasi.

Aamullakin kipu pysyi poissa. Suunnittelin heti herättyäni, että etäpäivän jälkeen illalla lähden käymään naapurissa ilman keppejä. Edellisenä iltana se oli tuntunut suurelta uroteolta, mutta aamulla jo varsin mahdolliselta. 

Sitten kävikin niin, että innostuin vähän liikaa. Aikani sisällä käveltyäni päätin tehdä pienen happihyppelyn ja viedä roskat. Asumme kolmannessa kerroksessa ilman hissiä, mutta portaiden nousu tuntui sujuvan hyvin. Kipitin siis viemään roskat. Jonkin ajan kuluttua totesin, että voisin viedä koneellisen pyykkiä kuivumaan, ja kipitin portaat toiseen kertaan edestakaisin. Myöhemmin päivällä vein vielä kaksi koneellista pyykkiä kahteen eri otteeseen, sulatin pakastimen, aiheutin melkein vesivahingon ja lämmitin ruokaa.

Ensimmäisen roskienviennin jälkeen keksin ottaa käyttööni kaappiin käyttämättä jääneen aktiivisuusrannekkeeni. Aikanaan sen eräästä kilpailusta voitettuani käytin sitä jonkin aikaa. Totesin kuitenkin melko pian, että jos juoksen tunnin lenkin, aktiivisuustavoite täyttyy päivän aikana yli 200-prosenttisesti. Turha siis mitata aktiivisuutta, jos kerran tietää, että on aktiivinen. Toinen rannekkeen käyttömotivaatiota vähentävä asia oli, ettei se mitannut työmatkapyöräilyä eikä kuntosalilla käyntiä minua tyydyttävällä tavalla. Tunti kuntosalilla vastasi rannekkeen mielestä 5-10 minuutin kävelyä, mikä minusta oli törkeää. 

Nyt ranneke kuitenkin tuli hyvään käyttöön. Se mittaa nimittäin myös askeleita, ja niitähän minun juuri nyt pitää hankkia. Toisaalta tarvitsen askelmittaria myös sen seuraamiseen, etten kävele liikaa. Osoittautui nimittäin, että mittari näytti tuona yhtenä päivänä yli 4000 askelta. Olihan se tällä jalalla aivan liikaa. Jalka kävi uudelleen kipeäksi jo illalla, ja naapurissakäynti haaveeksi. Kipu jatkui koko seuraavan päivän.  

 Vuoristorataa siis mennään. Pitäisi malttaa rasittaa varovasti, mutta en taaskaan onnistunut siinä. Onneksi kipu rauhoittui reilussa vuorokaudessa ja astuminen tuntuu kivusta huolimatta hiukan kehittyvän päivä päivältä. Fysioterapeuttikin lupasi sähköpostitse, että voin tehdä vahvistavia liikkeitä sen mukaan kuin jalka kestää. Kylmäpakkauksiin olen ihan koukussa.

Kuopasta ylös

Fysioterapeuttini ihmetteli, kun kömmin vastaanotolle kepeillä. Miten olen kävelevästä voinut joutua apuvälineiden käyttäjäksi kahdessa kuukaudessa?



Se on aika hyvä kysymys. Minähän noudatin vain ohjeita. Ja myönnetään, totaalisesti repsahdin liikkumisessa, osittain kivun pelossa. Olen tyytyväinen, ettei immobilisaatiota kestänyt kuitenkaan kuutta viikkoa kauempaa. Se olisi raunioittanut jalan kokonaan.



Olin siis ortoosin poisjättämisen jälkeen tilanteessa, jossa pystyin kävelemään muutaman askelen melkoisin kivuin. Mieli oli niin maassa, ettei koskaan tämän ruljanssin aikana.

Ensimmäisenä päivänä ortoosin  jälkeen opin seisomaan kahdella jalalla, ja oikea jalka alkoi luontevasti nojata lattiaan istuessa. Illalla jalka oli julmetun kipeä kipulääkkeestä huolimatta, ja kipu tuntui myös jänteessä. Kävelin kepeillä varovasti oikeaan jalkaan varaten. Muutaman yksittäisen askelen pystyin ottamaan ilman keppejä. Pohkeessa oli ajoittain selvää treenin jälkeistä lihaskipua. Jalka oli kävely-yritysten jälkeen selvästi punaisempi kuin toinen jalka, mutta turvotus on poissa tai ainakin huomattavasti vähäisempää. Antikoagulanttilääkitystä ei enää tarvita.





Toisena päivänä totesin, että olen laihtunut kaksi kiloa ortoosin käytön aikana. Luin Terveyskirjastosta että 10 päivän vuodelepo saattaa surkastuttaa iäkkäiden lihaksia 1,5 kilolla. Kai minun 43-vuotiaana viettämäni kuusi viikkoa koko lailla liikkumatta vie helposti kaksi kiloa. Ainakin se jaloissa näkyy. Aloin taas tehdä kotona lihaskuntoliikkeitä, alkuun 5, 10 tai 15 minuuttia kerrallaan ja ihmettelin, miksen ollut tehnyt niitä koko ajan. Aika on vain mennyt ajalehtiessa sohvalla. Jalkaa särki illalla aika tavalla.



Kolmantena päivänä jalka kipuili aamusta ja turposikin, mutta päivän mittaan turvotus hellitti ja kipukin hiukan. Tuntui, että seisoin taas tukevammin kuin edellisenä päivänä ja otin muutamia askeleitakin.



Neljännen päivän aamuna jalka oli kuta kuinkin kivuton. Vaihdoin kyllä hiukan kipulääkitystäkin, mutta toivoa se joka tapauksessa antoi. Kävin ensimmäistä kertaa fysioterapeutilla, joka houkutteli minua liikkeelle ilman keppejä. Sain myös yhden vahvistavan liikkeen, jota minun tulee tehdä kuminauhan avulla seuraavat kaksi viikkoa useita kertoja päivässä koko ajan lisäten. Kotona illalla liikuin jo useita pätkiä omin jaloin. Jalka tuntui hiukan kipeytyvän, mutta jää auttoi.



Viidentenä päivänä jätin kepit makuuhuoneeseen jo aamusta. Tavoitteena on kävellä omin avuin kotona koko päivä. Astun vielä aivan väärin, mutta uskon senkin vahvistavan jalan lihaksia.



Päivä kerrallaan, minä kävelen!

Mars liikkeelle

Olen viimeksi kuluneen viikon aikana käynyt syvässä urheilunihilismissä ja jälleen alkanut sieltä nousta.

Blogin pitäminen ilman että lainkaan urheilee tuntuu täysin järjettömältä. Myös haaveet ja toiveet liikkumisesta olivat viime viikon lopulla vielä varsin nollilla. Viime viikolla olin yhteydessä ortopediini sähköpostitse ja kuvailin tilannettani. Hän vastasi, että lähettää minut tarvittaessa julkiseen terveydenhuoltoon leikkausarvioon. Siitäkös säikähdin ja aloin miettiä mielessäni vaikka millaisia skenaarioita. Jopa kuuden kuukauden odotus leikkaushoitoon tuntui aika lannistavalta. Toisaalta ajatus jonkinlaisesta avusta helpotti tavallaan.

Menin ortopedin vastaanotolle tänään melko ristiriitaisin tuntein. Hän tutki ja väänteli jalkaa, naputteli jännettä ja käski minun seistä jalalla ja nousta varpailleni. En ollut käyttäyt jalkaa kunnolla neljään viikkoon, ja astuminen tuntui ihan mahdottomalta. Ortopedin mielestä jalka ja jänne toimivat kuitenkin hyvin. Leikkauksesta hän oli sitä mieltä, että puhdistusleikkauksia jotkut tekevät liian herkästi, ja hän kuuluu näihin itsekin. Nyt hän kuitenkin päätyi siihen, ettei leikkausta kannata tehdä. Puhdistusleikkauksista ei kuulemma joidenkin mielestä ole mitään hyötyä.  

Voitte kuvitella, että olin ihmeissäni, kun tulin ulos vastaanotolta. Kuljin vielä kepeillä ja ortoosi jalassa, koska en usko niin paljon ihmeparanemiseen, että olisin ottanut oikean jalan kenkää mukaani.

Kotona sain huomata, ettei käveleminen ilman keppejä tosiaankaan ole kovin helppoa. Alle kymmenen askeltakin on vielä kova koitos, ja jalkaan sattuu. Onneksi ei kuitenkaan tibialis posterioriin ainakaan mitenkään erityisesti. Todennäköisesti kipu johtuu siitä, että jalan lihakset ovat poissa. Sääressä ei ainakaan ole muuta kuin luu ja löysää nahkaa, joten tuskin jalkaterän tilanne on sen parempi. Annoin itselleni luvan harjoitella kävelyä vielä vähän aikaa keppien kanssa ja varasin ajan fysioterapeutilleni.

Mitään tietoa ei nyt ole, oliko tästä jotain hyötyä muulle kuin kansantaloudelle. Ainakin on kevät.