maanantai 20. huhtikuuta 2015

Keppielämää

Kun sain kepit, luulin, että urheilu loppui siihen. Mutta ei sentään, kepeillä pomppiminen käy kyllä urheilusta jos mikä. 

Työpaikalla minun ei ole onneksi paljoa tarvinnut käydä, mutta joka kerta herätän siellä huomiota ja myötätuntoa. Ensimmäisen työkokouksen mukavin anti oli se, että jätettyäni sauvani nojalleen pöytää vasten, lääkärityökaverini ryntäsi kääntämään ne niin, että ne pysyivät tukevasti paikallaan. Opin siis heti uuden asian kyynärsauvojen käsittelystä. 

Ruokalassa on tietysti helppoa, jos työkaverit ovat mukana. Olen kuitenkin pari kertaa joutunut käymään syömässä yksin. Molemmilla kerroilla jännitti vähän, miten saisin ruoat pöytään. Ruokalassa kävi kuitenkin niin, että auttamishaluiset henkilöt joutuivat melkein kinastelemaan siitä, kuka saa kantaa tarjottimeni. 

Töihin pääsy tai sieltä pois pääsy ei vielä ole minulle ihan itsestään selvää. Olen pari kertaa saanut itseni täysin piippuun bussipysäkille könytessäni. Kaikkien kolmen työpaikalla vietetyn päivän jälkeen on olo ollut kuin pitkän lenkin tai reippaan salitreenin jäljiltä. Onneksi olen pääasiassa tehnyt etätöitä.  

Hirvittää, millaista nyt olisi, jos lihaskuntoni olisi sama kuin pari vuotta sitten. Ihan tarpeeksi hankalaa on nytkin, vaikka varmasti olen paremmassa kunnossa kuin silloin. Tai ainakin olin ennen tämän liikkumattomuuden alkamista.

Liikkuminen helpotti hiukan, kun sain lisäkoulutusta keppien käyttöön sairaanhoitajalta, joka neuvoi tukoksenestolääkkeen pistämistä. Myös lääkärin antama lupa varata kipeään jalkaan puolella painolla helpotti liikkumista.  

Yleensäkin kokemukseni on ollut, että saan valtavasti myötätuntoa ja kannustusta sekä tutuilta että tuntemattomilta. Joku kommentoi, miten nykyaikainen härveli jalassani on. Joku toinen taas totesi: "Jaha, laskettelumono jalassa!" 

Sen verran hankalaa tämä kyllä on, että mieluummin olisin ilman nykyaikaista härveliäni. Enkä ole koskaan edes lasketellut.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Nykynaisen kuntokirja

Lepäilyjaksolla pitää yrittää urheilla virtuaalisesti. Sitäpaitsi on hyvä varautua siihen, että jatkossa on keksittävä muutakin liikuntaa kuin juoksemista. Kirjastosta tarttui taannoin mukaani Sam Murphyn Nykynaisen kuntokirja. 

Nykynaisen kuntokirja on kirjoitettu aivan aloittelijoille, sellaisille, jotka vasta miettivät kuntoilun aloitusta. Itse huomasin lukiessani oppineeni jo jotain liikuntaurani aikana. Kirjassa kannustetaan ja annetaan vinkkejä arkiliikunnan lisäämiseen sellaisille, joiden liikkuminen on lähes nollassa. Kirjassa on aika itsevarma sävy, ja siinä jaellaan reippaasti yksityiskohtaisia ohjeita.  

Kirjassa oli yhdeksän lukua, joissa käsiteltiin liikkumisen lähtökohtia, suunnittelemista, energiankulutusta, lihaksia, ryhtiä, syömistä, liikunnan pitkäjänteistä jatkamista, naisen elämänvaiheita ja urheiluvälineitä.

Yhteen kirjan ideaan en muista selkeänä ohjeena törmänneeni ennen. Jonkinlainen kehonhallinnan kehittäminen on keskeinen asia liikuntaa aloittaessa. Kirjassa oli paljon ohjeita liikkeistä ja siinä kerrottiin, että kuntoilijan pitää kehittää selän, vyötärön ja vatsan lihaksia, yleistä tasapainoa ja kehon hallintaa. Näin liikuntasuoritus on paljon tehokkaampi ja miellyttävämpi. Itsekin olen huomannut, että kuntosalitreenistä ja kehonhallintajumpasta on oikeasti hyötyä. Onneksi olen matkan varrella saanut hyviä ohjeita ja sattumalta löytänyt kehonhallintajumpan. Mutta vasta nyt luin selkeän kuvauksen siitä, mitä aloittelevan kuntoilijan olisi liikkumisessaan hyvä ensinnä kehittää.


Painonhallinta on monelle ongelma, ja se muodostikin ison osan kirjasta. Itse yritän aina lukea painonpudotusohjeita käänteisesti, jotta saisin vähänkin painoni pidettyä. En oikein osaa arvioida, olisiko kirjan laihdutus- ja rasvanpoltto-ohjeista hyötyä. 


Mikä kirjassa sitten oli pelkästään naiselle suunnattua? Siinä oli yksi luku naisen hormonitoimintaan liittyvistä asioista, kuukautisista, raskaudesta ja synnytyksestä sekä hormonitoiminnan vähenemisestä ja vaihdevuosista. Kirjan tiedoista voi hyvinkin olla hyötyä kyseisissä elämänvaiheissa. Itseäni kiinnostavat näistä eniten jo ikääntymiseen liittyvät asiat. Niistä käsiteltiin laajasti lähinnä vain osteoporoosia ja painonnousua vaihdevuosissa sekä kehotettiin muistamaan riittävä palautumisaika. 
Lisäksi kirjassa oli yksittäisiä esimerkkejä naisten ja miesten liikuntaan liittyvistä eroista ja sykekaava pelkästään naisille. Olenkin ajatellut, että kunhan oikea kaava löytyy, saan sykkeeni kohdalleen. Tämän kirjan kaavalla sain 70 %:n sykerajakseni viisi pykälää korkeamman lukeman kuin aiemmin. Sillä kelpaa juosta, sitten jos taas... 

Kirjan ohjeet juomisesta harjoittelun lomassa olivat minusta omituiset. Ohjeen mukaan ennen harjoittelua tulisi juoda 2,5-5 desilitraa ja harjoittelun aikana 1-2 dl vartin välein. Harjoittelun jälkeen tulee juoda vähintään 5 dl, paitsi jos harjoittelee tunnin tai enemmän, niin pitää juoda vähintään litra. Yli tunnin treenin aikana suositeltiin myös käytettävän urheilujuomia. Minä saan tästä yhteenlaskulla tunnin treenin juomiksi jopa 5 dl + 8 dl + 10 dl = 2,3 l. Huhhuh. Järki kai tässäkin saa olla mukana. En minä ainakaan tunnin lenkin aikana ehdi juoda, enkä varmasti lipitä kokonaista litraa myöskään lenkin jälkeen. Ja silti väitän ymmärtäväni, että riittävä juominen on tärkeää. 

Kirjassa viitattiin usein tutkimuksiin, mikä on aina hyvä. Parissa asiassa, joita tunnen, huomasin virheitä. Siitä jää aina epäilys, mahtaako virheitä olla muissakin tutkimusviittauksissa. Kaikkiaan kirja oli kuitenkin hyvä kokonaisuus, ja uskon, että se kannustaa yrittämään liikunnallista elämänmuutosta.    

Kirjan nimi oli käännetty huonosti. Englanniksi se on "Real womans personal trainer". Olisi kai tuosta tosinaisen PT:stä saanut keksittyä jonkin osuvammankin nimen kirjalle.




sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Turbomummo tukisukissa

Jalkatuen eli ortoosin, kuten härveliä oikeaoppisesti nimitetään, käyttöön oton jälkeen jalkani alkoi turvota enemmän kuin ennen. Turvotus lisääntyi iltaa kohti, mutta laski aamuksi. En ollut ihan varma, onko se normaalia. 

Kirjoitin sähköpostia ortopedilleni, jolla tiesin olevan tapana lukea ja vastata nopeasti. Sain viestin keskelle työpäivääni: "Tule käymään vastaanotolla klo 9-14 välillä." 

Vapaita aikoja ei ollut, mutta menin silti käymään vastaanotolla, joka oli taas minulle uudessa paikassa.  Ortopedini on liikkuvaista sorttia. 

Ortopedi otti minut vastaan potilaiden välissä. Kuorin jalkani esiin ortoosista. Ortopedi silmäili jalkaani, ja pyysi sitten ottamaan esiin myös toisen jalan. Vasta sitten hän näki selvästi, että oikea jalka oli turvoksissa. Painellessa ihoon jäi jälki.  

"Mieluiten lähettäisin sut ultraan. Jalassa voi olla tukos. Olet kuitenkin nainen, ja se on riskitekijä. Maksaako sun työterveys?" En ollut varma. Ortopedi otti puhelimen ja soitti heti työterveyslääkärilleni. Sain lähetteen ultraan, joka pystyttiin tekemään saman tien samalla lääkäriasemalla. 

Ultrassa näkyi, että suoneni olivat auki ja veri virtasi hyvin. Ortopedi halusi kuitenkin määrätä minulle veren hyytymistä ehkäisevää lääkettä varmuuden vuoksi. Sen annosteluun sain ohjausta sairaanhoitajalta. Lääke pitää pistää itse ihon alle mahan alueelle. Inhottavaa, mutta selviän siitä. 

Lisäksi sain ohjeeksi heilutella varpaita ahkerasti. Itse luulen, että turvotuksen suurin syy lienee passiivisuus ja mahdollisesti kuumuus ortoosin sisällä. Nyt ortopedi antoi luvan varata puolella painolla kipeälle jalalle. Elän toivossa, että varpaiden heiluttelu ja jalan osittainen käyttäminen vie turvotuksen pois. 

Ortopedi kehotti myös käyttämään jotain sidosta ortoosin sisällä. Kun soitin äidilleni, ja kerroin turvotusongelmasta, hän kysyi heti, käytänkö tukisukkia. Eipä ollut sellainen mummojen konsti ennen tullut mieleen, mutta ideahan oli oikeastaan hyvä: ortopedin suositteleman sidoksen voisi korvata tukisukalla. Minulla sattui nimittäin lojumaan käyttämättömänä olleet tukisukat kaapissa. 

Lueskelin netistä Terveyskirjaston artikkelia turvotuksesta ja minusta alkoi entistä enemmän tuntua, että oman jalkani turvotus johtuu liikkumattomuudesta. Artikkelissa nimittäin sanottiin, että laskimoperäiselle turvotukselle tunnusomaista on sen väheneminen yön aikana. Artikkelissa suositeltiin myös tukisukkia. Myös vaaka- tai kohoasento on suositeltava. 

Nyt alkaa tukisukka jalassa tuntua aika mummomaiselta. Turvotus näyttäisi kuitenkin olevan laskemaan päin.