keskiviikko 26. elokuuta 2015

Syksyn sävelet

Syksyn liikuntapaketti alkaa muotoutua. Ei siinä kovin montaa kertaa viikossa ole, mutta pitää olla tyytyväinen siihenkin, mitä olen saanut kasaan ilman varsinaista kestävyysliikuntaa. 

Listalla on kaksi kertaa kuntosalia, maanantaina tai tiistaina sekä torstaina. Käyn työpaikan salilla aamuisin seitsemän maissa, ja maltan olla siellä 45 minuuttia, kunnes pitää kiirehtiä suihkun kautta päivän hommiin. Viime käynneillä olen taas sen verran päässyt kiinni treenaamiseen, että tulee mukavasti hiki. Seuraavana päivänä harmittaa, jos ei mikään lihas ole ärsyyntynyt sen vertaa, että olisi edes vähän DOMS

Perjantaina tai lauantaina minulla on suunnitteilla harrastaa jotain Youtube-pilatesta.Veteraanijuoksija oli sitä mieltä, että pilateksesta olisi minulle hyötyä, eikä se hullumpaa olekaan. Tottakai sen tiedän. Olenhan jo kaksi kertaa elämässäni jumpannut yhden pilatesvideon mukaan. Videoita on tietysti olemassa satamäärin, joten vaihtelua ainakin riittää. Eikä haittaisi, jos ehtisin jumppaamaan molempinakin päivinä, mutta varmaan muutakin tekemistä on. 

Viimeisenä muttei vähäisimpänä ilmoittauduin uuteen liikuntaryhmään. Kaveri houkutteli paikallisen voimisteluseuran hydrobiciin sunnuntai-iltana. Kyseessä on kuulemma varsinainen pyjamavuoro, joka alkaa klo 20.35 ja kestää 40 minuuttia. Sen jälkeen on mukava kömpiä saunan kautta nukkumaan. Ei ole vielä aavistustakaan, mitä se on. Jotain vesijumppaa tietysti, mutta musiikin tahdissa. Luotan siihen, ettei rytmissä pysymiseen tarvitse ponnistella kovasti, koska kaikki on vedessä hitaampaa. Ja ainakaan sekoilu ei veden alta näy. Parin viikon päästä selviää, miten siinä käy.  

Saanen siis kasaan neljä liikuntakertaa viikossa. Omituista, että kun pystyi juoksemaan ja pyöräilemään, liikuntakertoja kertyi viikkoon ihan itsestään. Nyt kun lähes kaikki riippuu siitä, että on jossain muualla johonkin aikaan, homma on selvästi vaikeampaa. Osittain liikuntakertojen puute tietysti johtuu myös yksipuolisuudesta: lihaskuntotreenin välillä on kuitenkin oltava edes joku lepopäivä. 

Oikeastaan olen vähän etuajassa tässä kehumassa. Tämän syksyn liikuntapaketin lopullisen muodonhan näkee vasta vuodenvaihteessa. 

Uusia alkuja ja uutta motivaatiota hakemassa.


PS. Ihan vain muistiinpanoksi: tämä oli sadas postaukseni tähän blogiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti