Blogilista, jolle olen tämäkin blogin rekisteröinyt, ja jonka kautta on tullut jonkin verran seuraajia, lopettaa toimintansa 1.6.2015.
Jos siis haluat seurata blogiani jonkin muun palvelun kautta Blogilistan sijasta, voin ehdottaa seuraavia vaihtoehtoja:
- Kirjaudu sivustolle blogivirta.fi ja hae blogeista hakusanalla Sisäinen urheilija. Klikkaa jotain avautuvaa Sisäisen urheilijan linkkiä, jolloin tulee esiin toimintapalkki, josta voit valita "lisää suosikiksi".
Blogini täyttää tänään vuoden!
Ensimmäisessä blogikirjoituksessani pohdin urheilulle vierasta taustaani ja kutsuin ensimmäisen kisani kynnyksellä lukijoita seuraamaan, miten tästä mennään eteenpäin.
Olenkohan mennyt eteenpäin?
Fyysisesti voisi ajatella, että olen tullut kunnolla takapakkia. En edes kävele kunnolla, saati juokse. Jonkin verran lihaskuntoa ehdin hankkia vuoden aikana, mutta siitäkin olen menettänyt nyt suuren osan.
Toisaalta, näin syvältähän ei voi muuta kuin edetä. Viimeisten reilun kahden viikon aikana kävelemiseni kehittyminen on ollut hyvinkin nousujohteista, vaikka hidasta. Jalkaan ei enää satu astuessa, vaikka se vasenta jalkaa heikompi selvästi onkin. En käytä enää kipulääkkeitä. Kävelen päivä päivältä enemmän ja olen jo vähän pyöräillytkin. Jatkuvasti huomaan pieniä edistysaskeleita verrattuna edelliseen viikkoon. Lihaskuntotreeniä olen nyt jo parin viikon ajan tehnyt kotona nelisen kertaa viikossa 30-45 minuuttia kerrallaan, mikä on selvästi enemmän kuin se tunti, jonka kerran viikossa bodasin alkuvuodesta. Uskon, että loppuviikosta päivän askelkiintiö jo riittää oikealla kuntosalilla käyntiin työpäivän ohessa.
Vuodessa olen myös huomannut, miten hauskaa bloggaaminen on. Ihmeellistä kyllä, olen löytänyt itselleni sopivan luovan toiminnan. Toistaiseksi minusta on vain hyvin harvoin tuntunut siltä, etten haluaisi kirjoittaa. Ja niinäkin kertoina itse kirjoittaminen on temmannut mukaansa. Se on hauskaa ja siksi hyvin rentouttavaa. Myös saamani kommentit ovat joka kerta ilahduttaneet, kiitos niistä!
Mikä parasta, luulen, että en enää halua lopettaa urheilemista tai olla liikkumatta. Tavalla tai toisella haluan olla liikunnallisesti aktiivinen, vaikka en yhtään vielä tiedä, miten kuntoni tai juoksukykyni palautuu.
Sitä odotellessa köppäilen ontuen eteenpäin ja nautin pienistä edistysaskelista. Liikkumista se on tämäkin.
Marko Kantanevan Terveysliikkujan opas - Testaa, kehity ja onnistu (DocendoSport 2009) osui seuraavaksi luettavien urheilukirjojen listalle.
Kirjan kansi oli lupaava, koska siinä kehotettiin: "Vältä liikunnan katkaisevat karikot!". Kirjan alku tuntui kuitenkin jossain määrin lannistavalta. Kirjoittajalla vaikutti nimittäin olevan sellainen peruskäsitys, että kaikki kirjan aukaisseet ovat toivottomia laiskamatoja, jotka käyttävät suurimman osan valveillaoloajastaan liikunnan välttelyyn. Tai siltä minusta ainakin tuntui, kun kirjan ensimmäiset luvut keskittyivät listaamaan ja kumoamaan liikunnan välttelyn oikeuttavia tekosyitä. Mutta jos ihminen on ostanut tai lainannut 250 kookasta sivua käsittävän oppaan, kai hänellä voi olla jonkinlainen lähtökohtainen positiivinen ajatus liikuntaa kohtaan? Eikö sen voisi antaa kantaa eteenpäin ilman selittelyä ja tekokannustusta?
Eniten sain ehkä kirjan alussa olevista varoituksista aloittaa liikunta hyvin varovasti. Luulen, että minun pitää lainata tämä kirja niiden takia uudelleen, jos joskus pääsen aloittelemaan nykyistä reippaampaa liikkumista. Sellaisia lauseita kuin "Aloita liikunta lyhytkestoisilla ja kevyillä harjoituksilla, kuten esimerkiksi 30 minuutin kävelylenkeillä" tai "Älä vertaa itseäsi muihin" minun täytyy todennäköisesti liimata silmän korkeudelle kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.
Kirja kävi läpi monenlaisia kuntoliikkujan lajikohtaisia testejä, esimerkiksi kävelytestin, 12 minuutin uintitestin ja 12 minuutin juoksutestin sekä niiden tulosten tulkinnan. Kestävyyslajeista kirjassa käytiin lyhyesti läpi kävely, juoksu, sauvakävely, hiihto, uinti ja pyöräily. Lihaskuntoasioille oli varattu enemmän tilaa kuin kaikille kestävyyslajeille yhteensä. Perusideana kautta kirjan tuntui olevan eri lajien monipuolinen yhdistely, mikä lieneekin järkevää sekä rasitusvammojen ehkäisyn että kirjassa kovasti pelätyn kyllästymisen takia.
Myös kehon huollolle ja ravitsemukselle oli oma kappaleensa. Erityistä itselleni uutta asiaa en ravitsemusosiosta löytänyt. Jos ei sitten lasketa sitä, että totesin kirjan ravintoaineiden päivittäisiä annosmääriä esittelevän taulukon mukaan kaltaiseni kestävyyskuntoilua harrastavan naisen tarvitsevan paljon enemmän ruokaa kuin mitä nyt syön. Pitäisi ehkä kirjan kehotuksen mukaan pitää ruokapäiväkirjaa, jotta näkisin, saanko tarpeeksi ravintoa. Silti 17 annosta viljatuotteita (1 annos = 1 viipale leipää, 1,2 dl keitettyä pastaa tai 1 dl mysliä) päivässä kuulostaa minulle paljolta.
Kirjassa oli myös yhden vuoden harjoitusohjelma, joka vaikutti melko maltilliselta. Ohjelmassa edettiin niin rauhallisesti, että puolentoista tunnin harjoitus, joka oli ohjelman pisin, saavutettiin vasta vuoden loppupuolella. Ehkä olisin tarvinnut sellaista viime vuoden alussa.
