Uudenlaista liikuntaa

Ensimmäiset päivät totaalilevostani sujuivat siis flunssan kourissa, ja sitä seuraavat päivät selkäkivussa. Selkäkivun alettua ymmärsin, että jollakin tavalla olisi hyvä pysyä liikkeessä, etteivät paikat kokonaan jumittaisi. Yritin siis liikuskella sisätiloissa kahdella jalalla. 

Mutta sitten kävi niin, että jalassa alkoi taas tuntua ikävältä, kun piipertelin kotona ympäriinsä. Pääsiäisvalmistelut saivat lopulta jalan lähes yhtä kipeäksi kuin juoksulenkki. Päätin, että lepo on nyt aivan välttämätöntä, ja kävin päivystyksessä pyytämässä itselleni kyynärsauvat. Olin yhteydessä myös ortopediini sähköpostitse, ja hän suositteli jalkatuen käyttöä seuraavat kuusi viikkoa. 


 Mieheni kyyti minut sauvoja hakemaan lääkäriin autolla. Hän naureskeli seuratessaan yrityksiäni liikkua uusilla sauvoilla. "Sä taidat tarvita personal traineria." 


Personal trainerhan minulla jo on, mutta keppikoulutusta varten mieheni oli paremmin saapuvilla ja osoittautui erittäin päteväksi. 

"Älä hypi sillä terveellä jalalla. Saat sen kipeäksi. Kepeillä liikkuminen perustuu heiluriliikkeeseen." Niinpä niin. Sauvat eteen, ja jalkojen heilautus niiden varassa eteenpäin. Varaus terveellä vasemmalla jalalla, joka kyllä mukavasti ensimmäisenä päivänä kipeytyi. Ja taas sauvat eteen ja heilautus. 

Olin aivan hikinen, kun ensimmäisen kerran selvitin itseni sauvoilla autolle. Olisihan mies toki voinut ajaa auton oven eteenkin, mutta halusin harjoitella. "Liikuntaahan sä kai halusitkin?" Sitä liikuntaa tässä nyt tuntuu olevan tiedossa näiden keppien kanssa ponnistellessa. On tämä ainakin ihan mukavaa vaihtelua  sohvalla makailulle. 

Ihmettelin, missä  mies oikein oli oppinut noin päteväksi kyynärsauvojen käyttäjäksi, kun en yhdessäoloaikanamme muistanut hänen kertaakaan käyttäneen sellaisia. Hän alkoikin muistella armeija-aikoja. Hän oli vähän ennen palvelusajan päättymistä käynyt jalkaleikkauksessa, mutta ei saanut sairauslomaa sen takia kuin viikon. Hänen piti siis käyttää kyynärsauvoja kasarmilla. Ruokalaan selviytyminen oli kuulemma ensin tuntunut aivan mahdottomalta, koska matka oli pitkähkö. Lopulta hän oppi niin taitavaksi sauvojen käyttäjäksi, että kiiti niillä kaikkien muiden edelle. 

Sellaista taitoa minäkin tässä nyt vähän odottelen. 

Hyvää pääsiäistä!

Oikein ihanaa ja hyvää pääsiäistä kaikille lukijoilleni, niin tutuille kuin tuntemattomillekin! Hiljentykää, rauhoittukaa ja syökää paljon suklaata - ja urheilkaa minunkin puolestani!

Itsetutkistelua ja (l)epäilyä

Huh, huh. 

Luin vanhaa postaustani vamman alkuajoilta heinäkuulta: "Olen kuntouttanut sitä viimeksi kuluneina tiivisohjelmaisina päivinä useilla eri tavoilla: ryntäämällä pelastamaan liian hyvän kiipeilytaidon omaavaa kolmivuotiasta korkeasta liukumäestä, talsimalla vanhan Porvoon mukulakivikatuja, kiipeämällä rappusia Imatrankoskea katsomaan Imatran Valtionhotellin kohdalta, uiskentelemalla ainakin kolmessa eteläkarjalaisessa järvessä sekä harjoittamalla tasapainoa Olavinlinnan tornien hämärissä portaissa." 

Muistan, miltä jalkani tuolloin ensimmäisinä päivinä tuntui. Se oli paljon kipeämpi kuin nyt. En näköjään silloin ymmärtänyt levätä kipua pois. Luulin ehkä, että pelkkä juoksemattomuus parantaa jalan. Muistan myös, että tuo kuvaamani kesäreissu ystäviemme kanssa oli sellainen, etten millään voinut enkä halunnut jäädä autoon istumaan muiden lähtiessä katselemaan nähtävyyksiä. 

Silloin ainakin tein virheen. Sitten muistan lepuutelleeni jalkaa muutamankin kerran ainakin parin viikon jaksoja. Kuusi viikkoa olisi tuntunut ihan omituisen pitkältä. Mieheni huomautti, että kuuden viikon lepo on urheilussa ihan tavallinen. Mistä minä senkin olisin voinut tietää? Ensimmäinen reaktio oli klassisesti syyttää muita. Valitin miehelleni: "Eihän mun ympärillä olevat ihmiset edes tajua, kuinka vähän mä näistä ymmärrän." Mietin hetken. "Mutta niin, pahahan se on kenenkään mennä sanomaan, että tee näin tai noin." Johon mies, muka kaiken kokeneena: "Niin, etkä sä tee niin, vaikka joku sanoiskin."

En kommentoi. Mutta nyt täytyy saada toinen ääni kelloon ja tosissaan uskoa, mitä ortopedini sanoi.  Lepuuttelemaan siis.  

Ensimmäisenä iltana diagnoosin jälkeen yritin hyppiä yhdellä jalalla kipeää oikeaa jalkaani säästääkseni. Sillä seurauksella tietenkin, että sain vasemman jalkani kipeäksi. Ymmärsin, että on ehkä järkevää käyttää molempia jalkoja, mutta mahdollisimman vähän. Makailin paljon sohvalla ja juoksutin miestä ja lapsia. Muutaman päivän jälkeen pahin kipu jalassa hellitti. Samalla iski flunssa, joka piti minut tehokkaasti paikoillani jonkin aikaa. - Liiankin tehokkaasti, sillä noin viikon liikkumattomuuden jälkeen alaselkäni  kipeytyi aivan ennenkuulumattomalla tavalla. Köppäilin kotona ympäriinsä ja yritin saada jumiutuneen selän auki varovaisilla liikkeillä ja kolmenlaisilla lääkkeillä. Kun selkä alkoi helpottaa, jalka ryhtyi taas ilmoittelemaan itsestään.

Tällä hetkellä tuntuu vähän absurdilta. Kaikki, mitä teen, tuntuu menevän vikaan. Ei kai auta kuin pitää pää matalalla, eikä tehdä enää uusia äkillisiä muutoksia.