Kuntosali ja minä

Jo ennen juoksuharrastuksen aloittamista olin päättänyt, että hyvissä ajoin ennen viittäkymmentä ikävuotta minun on jotenkin alettava hankkia itselleni lihaksia. Muuten minua vaanisi hauraan mummelin kohtalo jäädä ennenaikaisesti sängynpohjalle. Olin siis jo jonkin verran orientoitunut aiheeseen, kun juoksutiedon lisääntyessä ymmärsin, että lihaksiahan sitä juoksuunkin tarvitaan.

Sain ensimmäisen lihaskunto-ohjelman työpaikan liikuntaprojektissa reilut puolitoista vuotta sitten. Silloin projekti jäi minulta lähes kokonaan hyödyntämättä yläselän vaivojen takia. Tein treeniä kyllä muutaman viikon. Se oli suunniteltu kotona käsipainoilla tehtäväksi. Muistan, että alussa se tuntui aika raskaalta. En voinut ymmärtää, että treeniä olisi pitänyt jaksaa tehdä kolme kierrosta. Kaksikin oli ihan tarpeeksi.

Hankin työpaikan kuntosalin käyttöoikeuden joskus tämän vuoden alussa, kun olin juossut pari kuukautta. Alkuvuoden ja alkukesän kävin kuntosalilla tekemässä useimmiten 30–35 minuutin pätkiä. Toisinaan hyödynsin liikuntapuistojen ulkovälineitä. Nettipalvelu, jonne liikkumiseni merkitsen, paljastaa armotta, että välillä lusmuilin useamman viikonkin peräkkäin.

Jalan loukkaantumisesta oli se hyöty, että kuntosaliharjoittelu sekä lisääntyi että tehostui. Elo-syyskuussa treenit pitenivät jopa 45 minuuttiin. Kuntosalikäynti Veteraanijuoksijan neuvomana sai lihastreenit paitsi kohdentumaan entistä paremmin, myös vahvisti yliminääni. Treenit nimittäin pitenivät sen jälkeen 55–65 minuuttiin.

En voi väittää, että minusta olisi tullut mitenkään lihaksikas tai että pystyisin nostelemaan painavia esineitä. Olen kuitenkin aika yllättynyt, miten olen parantanut treeniäni vuoden kuluessa. Vaikka en johonkuhun toiseen verrattuna mikään himolihastreenaaja olekaan, olen kaksin- tai kolminkertaistanut oman lihasharjoitteluni määrän ja siitä on tullut säännöllistä. Jaksan harjoitella paljon paremmin kuin alussa.

Ja vaikka muut eivät huomaakaan, huomaan kyllä itse lihasta siellä, missä sitä ei aiemmin ollut.

Lisää kenkiä

Yksi paljon juoksuneuvoja antanut ystäväni on jalkaongelmieni alkamisen jälkeen huomauttanut pari kertaa, että minun olisi syytä hankkia uudet juoksukengät. Ihan vain sen takia, jos huonot kengät olisivat olleet osasyy ongelmani syntyyn.

Mutta mistä sitten voisi tietää, olivatko kengät huonot? Selvää on, että jalkavaivani alkoivat, kun minulla oli juoksukengät jalassa. Mutta niillä kengillä olin siinä vaiheessa juossut jo kaksi kuukautta ilman mitään ongelmia. Fysioterapeuttini on toisaalta todistanut, että myös jalassani on jotain vikaa. Hän taas ei ole maininnut juoksukengistä yhtään mitään.

Koska en millään voi olla varma, että kenkäni ovat oikeanlaiset, päätin tilipäivän tullen käydä hakemassa toisenkinlaiset, ihan vain vaihtoehdoksi. Sekin minulle nimittäin on kerrottu, että juoksukenkiä pitää omistaa noin sadat.

Edellisellä kerralla lenkkarikaupassa juttelin pitkään myyjän kanssa ja useita kenkiä sovitettuani päädyimme melko tukeviin neutraaleihin kenkiin. Muistan, että eräät toiset tuntuivat jalassa paremmilta, mutta myyjä piti niitä aivan liian heppoisina minulle.
 
Kaikissa ohjeissa, joissa neuvotaan aloittelevaa juoksijaa, neuvotaan harkitsemaan kenkien ostoa huolellisesti ja ostamaan varmasti sopivat kengät. Minulle ei kuitenkaan ole selvinnyt, mistä kenkien sopivuuden muka kaupassa voisi tietää. Totta kai on hyvä tietää, onko oma jalka neutraali vai yli- vai alipronatoiva. Lisäksi on syytä huomata, ettei osta liian pieniä kenkiä. Ja sitten tietysti vaikutusta on juoksunopeudella ja olosuhteilla, mutta nehän vaihtelevat jatkuvasti. Jossain kohtaa kuitenkin pitäisi kenkäkaupassa osata ihan itse päättää, mikä on hyvä.

Edelliset juoksukenkäni ovat melko tukevat. Ajattelin siis, että voisin nyt rauhassa valita juuri ne heppoiset, hyvältä tuntuvat kengät. Otin jokseenkin löysin rantein ja etsin hyllystä pari tarjouksessa olevaa kenkäparia, jotka vaikuttivat taipuisilta. Toiset niistä tuntuivat välittömästi hyviltä. Kokeilin sopivan koon, ja varmistin vielä myyjältä, että ne ovat minulle sopivat neutraalit. Se enempää hyödyllistä tietoa en kengistä kaupassa mielestäni olisi pystynyt hankkimaan. Harvinaisen nopeaa ja kätevää.  

Ulkoilutin kenkiäni tänään ensimmäisen kierroksen. Ne tuntuivat yhtä hyviltä juostessa kuin kaupassakin. Sitä paitsi niistä löytyi heti pk-vaihde: ensimmäinen lenkki niillä oli myös ensimmäinen kutakuinkin pk-sykkeellä juostu lenkki neljään kuukauteen.

Lenkkaristressini helpotti vähän. Ei kai se ihan niin tarkkaa olekaan. Muistelen lukeneeni jostain, että Paavo Nurmikin juoksi jonkin kisan Hannes Kolehmaisen kengillä.

Käsittelyssä

”Käsitelläänpäs tämä tänään kunnolla”, totesi fysioterapeutti ja komensi minut makuulleni pöydälleen.

Tällä kertaa olin varautunut fysioterapiakäyntiin tekemällä havainnollisen kirjallisen esityksen siitä, millaista liikuntaa olin viimeisten kolmen viikon aikana harrastanut ja missä kohtaa jalka oli kipeytynyt, ja missä ei. Fysioterapeutti totesi, että jokin, mitä teen kuntosalilla, taitaa kipeyttää jalkaa. Viimeksi olin kokeillut ihan oikeita jalkakyykkyjä ja hiukan myös jalkaprässiä.  Myös jumpassa oli ilmeisesti ollut venytyksiä, joissa jalan ja nilkan seutu rasittuu.

Varsinaisesta hölkkäämisestä jalka ei pahemmin ollut kipeytynyt. Itse olin jo päätynyt siihen, että minun pitäisi ehkä hiukan entistä tarkemmin huolehtia lepopäivän osumisesta juoksun jälkeiseen päivään. Nyt sain vahvistusta sille ajatukselle, ettei jalka vielä ihan terve ole. Juokseminen ei kuitenkaan olekaan pahinta, mitä jalalla tällä hetkellä voisi tehdä.

Mutta ensin fysioterapeutti halusi manipuloida jalkaani. Hän paineli ja käänteli molempia jalkojani, ja totesi oikean (sen kipeän) jalan jäykäksi ja jotenkin erilaiseksi kuin toinen jalka.

Alan jo itsekin uskoa, että olen jotenkin toispuolinen. Vanhan rintarankavaivani takia fysioterapeutilla käydessä silloinen fysioterapeutti totesi yläselkäni jumittavan herkästi vasemmalta puolelta. Treenarikseni lupautunut Veteraanijuoksija puolestaan valitti vasemman puoleni heikkoutta kuntosalilla. Vaihteeksi oikealla puolella todettu jäykkyys tekee minusta oikeastaan melko tasapainoisen.

Fysioterapeutin käsittely tuntui aika hurjalta. Hän kävi läpi koko isovarpaasta polveen saakka ulottuvan jänteen painelemalla sitä kohta kohdalta. Purin huulta, ja yritin muistella synnytyksiä ja muita kipukokemuksiani ja vakuutella itselleni, että olen ollut mukana pahemmassakin.

Käsittelyn jälkeen sovimme, että jatkan pohkeen hieromista itse kepin tai mailan avulla rullailemalla. Lisäksi teen jo samoja venytyksiä kuin ennenkin ja silloin tällöin oikean jalan kiertoliikettä. Fysioterapeutille palaan taas neljä viikkoa myöhemmin.

Illalla jalka tuntui hiukan aralta, mutta kipu ei haitannut kävelyä. Lähinnä se tuntui siltä, kuin pintaihoa olisi jotenkin poltellut. Jossain vaiheessa iltaa tulin katsoneeksi jalkaa tarkemmin, ja huomasin manipuloinnin todellakin olleen aika kovakouraista. Jalka oli nilkasta jänteen kohdalta aivan punainen ja mustelmilla. Nyt ei ainakaan tarvitse miettiä, onko se kipeä. Ehkä tämä on hyvää harjoitusta siihen, että oppisin pitämään myös niitä lepopäiviä. Juuri tällä hetkellä en tunne tarvetta tehdä jalalla yhtään mitään.