Vanhempieni luona käydessä kaivelin äidin astiakaapista
kuppeja ja lusikoita kahvipöytään. Kaapin takaosasta löysin kolme pientä
pitkulaista laatikkoa.
Blogissa olen aiemmin maininnut olleeni lähes aina koulun
hiihtokilpailuissa seitsemästä tytöstä neljäs. Nyt tuolle käsitykselle löytyi
todisteita. Vauraalla 1980-luvulla olimme saaneet hiihtokilpailun palkinnoksi
lusikoita. Niitä oli riittänyt kolmena vuonna myös kilpailun neloselle. 
Jokaisessa laatikossa makasi alpakkainen lusikka. Jokaiseen
lusikkaan oli kaiverrettu roomalaisin numeroin IV ja niiden varressa oli käpyjä kohokuviona. Laatikoista löytyi
vuosiluvut 1981, 1982 ja 1983. 
Muistan, että oli hienoa saada palkinto. Sitä en muista,
mihin sijaan asti palkintoja annettiin. Minulla on kyllä mielikuva, että
ainakin voittajan palkintolusikka oli suurempi kuin muut. Silti olin aikanaan iloinen
tuosta neljännestä lusikastakin. Palkintoseremoniankin muistan, ja sen, miten hienoa oli hakea lusikka luokan edestä.
Äidin kaapin takaosasta käteeni osui vielä yksi kapea, pitkulainen
rasia. Siinä oli hiukan vanhempi lusikka, selvästi jokin palkinto sekin.
Innostuin hiukan. Olisiko tässä todiste suvun urheilu-urasta minua edeltävästä
sukupolvesta? Laatikon kultakaupan leiman perusteella menin isän pakeille.
Isä muisti lusikan hyvin. Se oli todellakin palkinto. ”Onko se
hiihtokilpailusta?”, kysyin kiinnostuneena. ”Ei”, vastasi isä. ”Se on
maatalouskerhosta. Mansikanviljelystä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti