Vieläkin fysioterapiaa

Menin neljännen kerran fysioterapeutille aika epäileväisenä. Jalan paraneminen ei ollut minusta sanottavasti edistynyt kuluneiden kolmen viikon aikana. En ollut edes viitsinyt kokeilla juoksemista, kun jalka kipeytyi jo sauvakävelystäkin.

Fysioterapeutti oli taas kerran eri mieltä. Huolellisen tutkimisen ja kävelyn tarkkailun jälkeen hän totesi, että olen saanut hyvin treenattua jalan tuntuman alustaan. Isovarpaan tyvinivel toimii jo niin kuin pitääkin. Säären jäykkyys sitä vastoin ei hänen mielestään ollut hellittänyt. Jalan vääntelyni ei ollut tuottanut tulosta. ”Kiire pois” oli tuomio. Ja minua kun on pidetty rauhallisena ihmisenä.

Fysioterapeutti käänteli ja väänteli tällä kertaa jalkaani vähän joka suuntaan, ja päätyi lopulta siihen, että jalan sisäsyrjän jännettä pitää venytellä. Venytys tehdään kuten pohjevenytys, kasvot ja kämmenet seinään päin, venytettävä jalka takana ja toinen jalka edessä. Erona pohjevenytykseen on se, että isovarpaan alle laitetaan kirja tai jokin muu koroke. Venytysten tulee kestää vähintään minuutin verran ja niitä olisi tehtävä ainakin neljästi päivässä.

Fysioterapeutti sanoi, että nykyisessä kipuilussa voi olla kyse jonkinlaisesta jäännösjäykkyydestä jänteessä. Ongelmajänne kulkee isovarpaan sivusta jalan sisäsyrjää aina pohjelihaksen sisään saakka. Minun tulisi nyt venytellä sitä viikon verran ja sitten kokeilla taas varovasti juoksemista suhteellisen pehmeällä alustalla.

Seuraava fysioterapia-aika tuli taas kolmen viikon päähän. Jos jalka ei nyt lakkaa kipuilemasta, kokeillaan kuitenkin mahdollisesti jonkinlaista tilapäistä pohjallista.

Ennen lähtöäni tiukkasin vielä, onko fysioterapeuttini nyt varma, ettei jänteessä ole jotain pahempaa vauriota. Oli hän. Koska jalassa ei ole levossa kipua, eikä normaali arkielämän kävely sitä kipeytä, vaurio on todennäköisesti pieni. ”Kukaan itseään kunnioittava ortopedi ei siihen lähtisi mitään puhdistusleikkausta tekemään, vaikka siinä pieni paksunema tai rispaantuma olisikin”, hän totesi. Kiitos, en minä tässä leikkausta vailla ollutkaan. Hyvä silti tietää.

Ihan lopuksi sain vielä toisen ystävällisen arvion: ”Kaikella kunnioituksella, ei tuo enää kovasti invalidisoi.” Deja-vu. Kun kerran aikaisemmin hoidatin erästä toista vaivaani fysioterapeutilla, kuulin suunnilleen saman lauseen ”Vaikka tuo nyt sinua tuntuukin kovasti invalidisoivan, niin ei se ole kovin vakavaa.” Totta, on erittäin tärkeä huomata, että pystyn kävelemään, juoksemaan bussia kiinni, istumaan normaalisti, harrastamaan liikuntaa, ja jalka on suurimman osan aikaa täysin kivuton. Ei tässä elämä hukkaan menisi, vaikken pystyisikään enää juoksemaan.  

Tarkoitus olisi silti, että vielä pystyn juoksemaan. Ahkerasti venyttelemään siis. Onneksi mieheni hyllystä löytyi hyvää kirjallisuutta isovarpaan alle. Korkeudeltaan kaikkein oivallisimmiksi kirjoiksi osoittautuivat nykyisen arkkipiispamme Kari Mäkisen väitöskirja ja erään vähemmän tunnetun henkilön väitöskirjan vastaväittäjän kappale. Toivotaan, että ne ovat hyödyllisiä opuksia.