Blogin pitäminen ilman että lainkaan urheilee tuntuu täysin järjettömältä. Myös haaveet ja toiveet liikkumisesta olivat viime viikon lopulla vielä varsin nollilla. Viime viikolla olin yhteydessä ortopediini sähköpostitse ja kuvailin tilannettani. Hän vastasi, että lähettää minut tarvittaessa julkiseen terveydenhuoltoon leikkausarvioon. Siitäkös säikähdin ja aloin miettiä mielessäni vaikka millaisia skenaarioita. Jopa kuuden kuukauden odotus leikkaushoitoon tuntui aika lannistavalta. Toisaalta ajatus jonkinlaisesta avusta helpotti tavallaan.
Menin ortopedin vastaanotolle tänään melko ristiriitaisin tuntein. Hän tutki ja väänteli jalkaa, naputteli jännettä ja käski minun seistä jalalla ja nousta varpailleni. En ollut käyttäyt jalkaa kunnolla neljään viikkoon, ja astuminen tuntui ihan mahdottomalta. Ortopedin mielestä jalka ja jänne toimivat kuitenkin hyvin. Leikkauksesta hän oli sitä mieltä, että puhdistusleikkauksia jotkut tekevät liian herkästi, ja hän kuuluu näihin itsekin. Nyt hän kuitenkin päätyi siihen, ettei leikkausta kannata tehdä. Puhdistusleikkauksista ei kuulemma joidenkin mielestä ole mitään hyötyä.
Voitte kuvitella, että olin ihmeissäni, kun tulin ulos vastaanotolta. Kuljin vielä kepeillä ja ortoosi jalassa, koska en usko niin paljon ihmeparanemiseen, että olisin ottanut oikean jalan kenkää mukaani.
Kotona sain huomata, ettei käveleminen ilman keppejä tosiaankaan ole kovin helppoa. Alle kymmenen askeltakin on vielä kova koitos, ja jalkaan sattuu. Onneksi ei kuitenkaan tibialis posterioriin ainakaan mitenkään erityisesti. Todennäköisesti kipu johtuu siitä, että jalan lihakset ovat poissa. Sääressä ei ainakaan ole muuta kuin luu ja löysää nahkaa, joten tuskin jalkaterän tilanne on sen parempi. Annoin itselleni luvan harjoitella kävelyä vielä vähän aikaa keppien kanssa ja varasin ajan fysioterapeutilleni.
Mitään tietoa ei nyt ole, oliko tästä jotain hyötyä muulle kuin kansantaloudelle. Ainakin on kevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti