Edistystä

Tänään eräs ystäväni tuli kysymään jalan vointia. Tiesin, että hänellä oli itselläänkin ollut pitkäaikainen vaiva tibialis posterior -jänteessä. "Vuosi siinä menee", hän totesi, kun vähän valittelin. 

Jollain omituisella tavalla se lohdutti. Mitä hankalampi jalkavaivatarina, sitä enemmän lohduttaa kuulla, että niistä voi parantua. 

Tällä hetkellä paraneminen tuntuu olevan aika kaukana, ja jalan kunto vaihtelee päivittäin. Välillä se on hyvinkin kipeä, kun joudun kävelemään enemmän. Edistysaskeliakin on kuitenkin lähes neljän viikon aikana tullut. 

Kolme viikkoa sitten pääsin hädin tuskin sohvalta keittiöön noin kymmenen askelen päähän. Nyt pystyn kävelemään puolikin kilometriä pelkäämättä, että jalka pettää. 

Portaissa menin ensin toinen jalka edellä. Nyt kiipeän jo sekä ylöspäin että alaspäin vuoroaskelin. Alas tullessa askel on tosin vielä aika kummallinen. 

Kipulääkkeen jätin pois edellisellä viikolla, mutta olen joutunut osittain palaamaan sen käyttöön. Enää en kuitenkaan tarvitse sitä ympärivuorokautisesti. 

Pyöräily lisää liikkumissädettäni. Pääsen jo naapurikaupunginosaan asti pyörällä.

Vauhtinikin lisääntyy. Kerran töissä meni jo niin hyvin, että minua ei ohitettu lounaalle mennessä, vaikka perässä tuli monta ihmistä.



Ontuminen on myös vähentynyt. Nyt jo hidas kävely sopivan epätasaisella alustalla, vaikka nurmikolla, näyttää lähes normaalilta. En myöskään näytä enää humalaiselta, tai niin ainakin luulen.

Kävelemiseni kiinnittää kyllä huomiota. Töissä kaksi eri työkaveria kommentoi viime viikolla positiivisesti kävelemistäni. Ensimmäinen sanoi: "Sähän kävelet jo hyvin!" Toinen sanoi: "No et sä hyvin kävele, mutta paremmin kuin viimeksi!"