Sisäinen urheilija matkailee

Olen kuullut, että urheilijat pakkaavat aina juoksukamat mukaan matkalle. Minä en ole itse vielä kertaakaan onnistunut juoksemaan työ- tai millään muullakaan matkalla, saati harrastamaan muuta urheilua.

Matkailemaan sentään onneksi pystyn. Tällä kertaa tuli yhdistettyä työ ja huvi. Kongressipaikan vessassa pystyi hyvin tekemään tibialis posterior -jumppaa.   

Liikuntaesteiset oli Tarton kaupungin liikennevaloissa huomioitu hyvin. Suomessa en ole vielä missään törmännyt sellaiseen, että liikennevaloissa näkyy, montako sekuntia valoa on jäljellä. Minäkin ehdin linkuttaa tien yli, kun uskoa lisäsi se, että puolen tien ylitykseen meni alle puolet käytettävissä olevasta ajasta. 

Todellisuudessa jalka on taas mennyt hiukan parempaan suuntaan. Kipu oli poissa koko viikon, ja äityi vain hieman viimeisen päivän Tallinnassa liikkumisesta. Sekään ei haitannut, kun seuraavana päivänä kipu oli taas poissa. Yhtään lääkettä tai jäätä en tarvinnut koko reissun aikana. 

Tarton lisäksi vierailimme Peipsi-järvellä. Siellä olisi voinut uida, vesi oli jo lämmintä, mutta ei ollut aikaa eikä uikkareita. 

Ruokavalio-oppia saimme Venäjältä aikanaan paenneilta ortodokseilta, vanhauskoisilta.
Sipuli ja kuivattu kala pitävät tiellä. 
Suomalainen lapsi ei kyllä oppinut sitä ihan kerralla, vaikka - tai ehkä juuri siksi - kala ja sipulit oli kätketty voimakkaaseen seljankaliemeen. 

Peipsi-järven vanhauskoisten luona pyöräilivät vain kalat. Tuli mieleen vanha sananlasku, joka joskus tyttöaikoina nauratti: "Nainen ilman miestä on kuin kala ilman polkupyörää." Tässä nyt näkee, että kalalla kuuluu olla polkupyörä.