Tappaako juokseminen?

Ylen nettiuutisista saattoi muutama päivä sitten lukea, että "Kova lenkkeily on yhtä tappavaa kuin pelkkä sohvalla löhöily". Siteerasin itsekin tuon uutisen hyviä terveisiä huonojalkaisille juoksijoille: 1–2 tuntia juoksua viikossa rauhallista vauhtia riittää vähentämään kuoleman riskiä. Reippaan lenkkeilyn tappavuus kuulostaa kuitenkin melko pelottavalta. 

Ylen uutisessa haastateltu asiantuntija huomauttaa, että aikaisemmissa tutkimuksissa on osoitettu myös terveyshyötyjen lisääntyvän liikunnan intensiteetin lisääntyessä. Jos yksittäisen tutkimuksen tulokset ovat ristiriidassa aiemman tiedon kanssa, siihen voi olla jokin syy. Juoksun tappavuutta onkin ehkä syytä tarkastella hiukan lähemmin.

Alkuperäisen tutkimuksen tavoitteena oli tutkia hölkkäämisen ja kokonaiskuolleisuuden suhdetta keskittyen erityisesti juoksemisen vauhdin, määrän ja tiheyden vaikutuksiin. Tutkimuksessa (Dose of jogging and long-term mortality The Copenhagen City Heart Study) oli mukana 1 098 tervettä hölkän harrastajaa ja 3 950 tervettä verrokkia, jotka eivät harrastaneet hölkkää. Tutkittavien kuolleisuutta seurattiin 12 vuotta.  

Kun verrattiin täysin liikuntaa harrastamattomia henkilöitä hölkkääjiin, havaittiin alhaisin kuolleisuus niillä, jotka hölkkäsivät 1–2,4 tuntia viikossa. Hölkkäämiskertojen määrää tarkasteltaessa alhaisin kuolleisuus oli niillä, jotka hölkkäsivät korkeintaan 2–3 kertaa tai kerran viikossa. Myös hitaasti tai keskimääräisellä tahdilla hölkkääminen oli yhteydessä alhaisempaan kuolleisuuteen kuin kovalla vauhdilla hölkkääminen. Hölkkäämisen määrä, tiheys ja vauhti yhdistettiin, ja niiden perusteella hölkkääjät jaettiin vielä kevyesti, keskimääräisesti ja rasittavasti hölkkääviin. Näistä kevyesti hölkkäävillä oli alhainen kuolleisuus, mutta rasittavaa juoksua harrastavien kuolleisuudessa ei tutkimuksen mukaan ollut eroa sohvaperunoiden kuolleisuuteen verrattuna.

Yhden tutkimuksen ongelman voi huomata jo artikkelin tiivistelmästä. Rasittavaa juoksua harrastavien hölkkääjien kuolleisuuden luottamusväli, eli eräänlainen virhemarginaali, on huomattavan laaja. Se tarkoittaa yleensä sitä, että tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden, eli tässä tapauksessa rasittavaa juoksua harrastavien, määrä on pieni.

Mutta tutkimusta pääsee arvioimaan helpommallakin kuin itse pähkäilemällä: samassa lehdessä julkaistiin nimittäin pääkirjoitus, jossa tutkimus ja sen tulokset oli ruodittu varsin perusteellisesti. 

Ensinnäkin pääkirjoituksen kirjoittajat pitivät ongelmana sitä, että tutkimus vertasi hölkkääjiä vain sohvaperunoihin, eikä muulla tavalla liikkuviin ihmisiin. Muun liikunnan merkitystä hölkkääjillä tai verrokeilla ei myöskään tutkimuksessa ollut huomioitu. Sohvaperunaryhmä oli niin erilainen verrattuna hölkkääjiin, että on helppo uskoa kuolleisuuseron johtuvan jostain muustakin kuin hölkkäämisestä. Sohvaperunat olivat lihavampia, 20 vuotta vanhempia ja heillä oli 5-6 kertaa enemmän esimerkiksi verenpainetta ja diabetestä kuin hölkkääjillä. Tutkijat olivat kyllä vakioineet eli poistaneet iän, sukupuolen, alkoholin käytön, tupakoinnin, koulutuksen ja diabeteksen vaikutuksen tutkimuksen tuloksiin. Silti tutkimukseen jäi paljon mahdollisia sekoittavia tekijöitä, jotka voivat selittää eron hölkkäämismäärän sijasta. 

Pääkirjoituksen kirjoittajat ottivat esille myös minun havaitsemani ongelman: pisimpään hölkkääviä ja useimmin hölkkääviä oli tutkimuksessa mukana hyvin vähän, vain joitakin kymmeniä. Näistä ensimmäisessä ryhmässä oli vain yksi kuolema ja toisessa ryhmässä viisi kuolemaa tarkastelujaksolla, mikä lisää huomattavasti sen mahdollisuutta, että kuolemat johtuivat sattumasta.   

Pääkirjoituskirjoittajat viittaavat omaan tutkimukseensa, jossa havaittiin yhteys juoksemisen ja alhaisen kuolleisuuden välillä sekä juoksemisen itsenäinen positiivinen vaikutus kuolleisuuden vähenemiseen, vaikka muun liikunnan vaikutus poistettiin tilastollisin keinoin. Heidän tutkimuksessaan kuolleisuus oli sohvaperunoiden kuolleisuutta vähäisempi myös niillä, jotka juoksivat kolme tuntia tai kuusi kertaa viikossa. Tutkimuksessa havaittiin myös, että  rasittavalla juoksemisella saattoi olla yhteys sepelvaltimotautikuolemiin, mutta muista syistä johtuvia kuolemia juokseminen saattoi vähentää. 

Pääkirjoituskirjoittajat toteavat, ettei ole tarkoitus pelotella ketään juoksemasta enempää. Lisäksi heidän mielestään on syytä korostaa nyt arvioitavana olevan tutkimuksen tuloksista erityisesti sitä, että vähäiselläkin juoksemisella on edullisia vaikutuksia kuolleisuuden vähentämisessä. Ei siis kannata alkaa pelätä juoksemista ainakaan tämän tutkimuksen perusteella.

Pääkirjoituskirjoittajien oman tutkimuksen johtopäätös on, että vain 5-10 minuuttia hidasta juoksemista päivässä riittää vähentämään kuolleisuutta. Tuo olisi hyvä määrä juoksun aloittamiseen tauon jälkeen, ainakin kerta-annoksena. Kauankohan sitä malttaisi pysyä noin lyhyessä lenkissä?