Kovenevaa vauhtia ja kramppeja

Epäilen, että Veteraanijuoksija oli psykologisista syistä kehottanut minua vähentämään tällä viikolla yhden vedon, eli juoksemaan vain neljä kilometrin vetoa. Siten  jaksaisin juosta paremmin ja nopeammin, mikä antaisi itseluottamusta jatkoon. Ja kyllä se toimikin: juoksin kaikki neljä kilometrin vetoa taas kovempaa vauhtia kuin kaksi viikkoa aikaisemmin, enkä ollenkaan tuntenut itseäni onnettoman hitaaksi. Ainoa kauneusvirhe oli se, että hyydyin viimeiseen vetoon, enkä jaksanut enää kiristää sitä kovemmaksi kuin kolme edellistä, jotka olivat kauniisti toinen toistaan nopeampia. Mutta siltikin viimeisen vedon vauhti oli nopeampi kuin kaksi viikkoa aiemmin nopeimman vedon vauhti. 

Veteraanijuoksijan mukaan vauhti voi nopeutua nyt kymmenenkin sekuntia kilometrillä viikossa. Minulla se nopeutui kahden viikon aikana 30 sekuntia, mikä on kuulemma alkuvaiheessa tavallista. Nopea en kyllä vieläkään ole, mutta tässä nousujohteisen kehityksen vaiheessa se ei nyt niin kamalasti haittaa. 

Rantapolku Seurasaaressa.

Vannoin viime viikolla, etten enää koskaan ota juoksukamoja töihin, etten hukkaa niitä. Mutta niin vain taas pakkasin kassin mukaan ja kävin yhtenä varhaisena työaamuna kevyen lenkin Seurasaaressa. Säntillisesti pakkasin juoksukamat lenkin jälkeen reppuuni ja sain ne tuoduksi turvallisesti kotiin ilman sekoilua. 

Tämän kevyemmän viikon ohjelmassa oli taas puolentoista tunnin minipitkis. Olen jostain oppinut, että juoksutapahtumassa mahdollisesti käytettävät energiavalmisteet on testattava etukäteen, etteivät ne aiheuta yllätyksiä mahan toiminnalle. Asia oli kuitenkin jäänyt roikkumaan tähän puolimaratonia edeltävään toiseksi viimeiseen pitkään lenkkiin saakka. Ajatus tahmaisista energiageelipusseista ei oikein houkuta, joten varasin karkkimaisen kiinteän valmisteen. Niitä oli lähes näppärä napsia taskusta suuhun, vaikka nyt juoksemani lenkki oli kyllä sen verran lyhyt, ettei lisäenergialle oikeasti ollut tarvetta. Puolimaratonilla vietän sitten kuitenkin niin kauan, ettei siitä haittaakaan ole. Maha pysyi rauhallisena, ja päätin todeta energiaklöntit testatuiksi ja ottaa ne käyttöön h-hetkellä. 

Kevättäkin pitää muistaa fiilistellä.

Lauantaiaamuna viikon juoksut oli pientä neljän kilometrin pyrähdystä huolimatta juostu. Tein aamulla ennen päivän puuhia lyhyen lihastreenin, viimeisen ennen puolimaratonia. En tuntenut haikeutta. Alkuiltapäivästä siivoilin tyttären yökylävieraita varten. Pyykkejä ripustaessa tunsin, kun alaselässä yhtäkkiä kramppasi. Tunne oli vähän noidannuolen kaltainen, mutta ei yhtä voimakas. Olen saanut samanlaisen krampin joskus maattuani liikaa flunssan takia. Se on mennyt ohi parissa päivässä. Siksi en hätääntynyt.

Iltapäivällä ja illalla väistimme tyttären ohjeen mukaan yökylävieraita ja päädyimme lopulta Luukkiin paistamaan makkaraa ronskeja juttuja kertovien virolaisten ja vesipiippua virittelevien irakilaisten seurassa. Hidas kävely ympäriinsä tuntui tekevän selälle hyvää, mutta istuskelu autossa ja ulkona lisäsi jumia. Alkuyöstäkin hätkähtelin vähän väliä hereille, mutta en ole ihan varma, oliko suurempana syynä selkä vai pikkutunneille saakka sirkuttavat yövieraat.

Aamulla selkä oli sen verran rauhoittunut, että pystyin hölkkäämään rauhallisesti ja ongelmitta pienen nelikilometrisen lenkkini. Ennalta suunnittelemani vauhtileikittelyt jätin kuitenkin pois. Aloin myös tunnistaa lihasjumissa tuttuja piirteitä: siellähän se oli oikealla puolella, kuten kaikki muutkin jalka- ja lihasketjuongelmani. Milloin jumittaa lonkan koukistaja, milloin sääri. Nyt vain oli vuorossa alaselkä. En oikeastaan ihmettele ollenkaan, että lihasten rasittuminen ja supistuminen väärissä kohtaa voi aiheuttaa pitkäaikaisiakin juoksuongelmia. 

Määräsin itselleni sopivasti venyttelyä ja kehonhuoltoa. Hydrobic saa myös tänään olla huoltava ja palauttava ja saunassa pitää vähän viivytellä. Enköhän ole vapun lepopäivän jälkeen valmis viimeiseen raskaampaan viikkoon, kolmanneksi viimeiseen ennen puolimaratonia.