Veteraanijuoksijan tekniikkatreeni

Vähän aikaa googleteltuani ja lueskeltuani juoksutekniikasta totesin, ettei sitä ehkä Googlesta ihan pelkästään opi. Lopulta pyysin apua Veteraanijuoksijalta. Minua kiinnosti saada tietää, mitä kaikkea olisi vialla. 

Saimme sovituksi yhteisen ajan oikein kunnon skannaukselle. 

Juoksutekniikkani kehittäminen on alkutekijöissään.

Jouduin kyllä vähän miettimään sitä, ettei juoksuani fysioterapeutteja lukuunottamatta ole oikeastaan koskaan kukaan katsellut. En sentään ole juossut pelkästään sisätiloissa tai säkkipimeällä, mutta en myöskään toisten kanssa yhdessä tai käynyt millään juoksukurssilla. Etukäteen vähän jännitti, mutta jännitys katosi onneksi pian. 

Kevätlumi ja kevätpakkanen oli sulanut ja lauhtunut, ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Olin tehnyt alle kunnon lämmittelyn, kyykkyjä, jalkojen heilautuksia ja taivutuksia sekä vajaan vartin hölkän aika reipasta vauhtia.  

Ennen tapaamista olimme Veteraanijuoksijan kanssa puhuneet juoksuni videoinnista. Harvat juoksukertani eivät kuitenkaan osuneet sellaiseen kohtaan, että kukaan perheenjäsen olisi ehtinyt videoimaan. Halusin kuitenkin itsekin nähdä, kuinka juoksen, joten aloitimme ottamalla muutaman videon. Juoksin edestakaisin kännykkäkameran edessä.

Kameran linssin läpi katselun jälkeen Veteraanijuoksija katsoi juoksuani ilman kameraa. Juoksin aina pätkän, ja välissä sain kommentteja. 

Ensimmäinen asia, johon Veteraanijuoksija kiinnitti huomiota, oli tietysti oikea jalka. Suurin murheenkryynini. Sen ongelmallinen liikerata ei ollut mikään uutinen. Jalka seilaa omalla tavallaan pienen mutkan sivusuunnassa, ja jalkaterä pysyy jäykkänä, eikä toimi kimmoisasti, kuten sen pitäisi. Jälkeenpäin näin itsekin ongelman ihan selvästi videolta. Pakostakin jäin miettimään, onko ongelmallinen liikerata ja jalan asento koko jalkaproblematiikkani syy vai seuraus. Itse vastaisin, että kenties molempia. Ihan varmaa on, että kummallinen liikerata on ollut olemassa jo ennen kuin aloin juosta. Toisaalta ihmiset juoksevat joskus aika kummallisesti loukkaamatta itseään, joten huonoa onneakin minulla on ollut. Ja nykyisin taas jännevaiva vaikuttaa jalan asentoon ihan varmasti.  


Toinen asia, jota minun kannattaisi korjata, on vartalon asento. Juoksen kuulemma hiukan liian etukenossa. Oikeastaan tuo tieto oli positiivinen, koska olen pelännyt istuvaa juoksuasentoa, josta aloittelijoita kovasti varoitellaan kaikissa juoksutekniikkaa koskevissa ohjeissa. Kuskin paikalta katsottuna on vain ollut vaikea tietää, millainen oma asento on. Oli helpottavaa tietää, ettei istuva asento sitten ainakaan ole minun virheeni. Saisin kuulemma nostaa ylävartaloa pikemminkin suorempaan, eikä minun tarvitsisi pyrkiä eteenpäin pikajuoksija-asennossa. Luulen, että suorempi asento voi olla luontevampikin minulle. 

Kolmas asia, joka kiinnitti Veteraanijuoksijan huomion, oli se, että juoksen jalat liian kaukana toisistaan. Juoksija-lehden tekniikkaohjeissa varoiteltiin päinvastaisesta ongelmasta, siitä, että jalat ovat niin lähellä toisiaan, että askel pyrkii ristiin. Taas olin toisessa ääripäässä. Sitä en tiedä, onko tämä virhe korjattavissa, vai onko se ihan vain naisen anatomiaan kuuluvaa. Seisonkin jalat harallaan, jos en erityisesti keskity seisomaan kunnolla. Mieheni muistuttaa siitä aina, kun asia tulee vastaan esimerkiksi jossain valokuvassa. En kuitenkaan ole yksin, sama koskee muitakin äidin puolen suvun naisia. Pitääkin kaivaa esiin mummon kuva. Muistelen, että sama ongelma näkyy siinäkin. Onkohan tämä paha merkki? Mummo ei ollut maratoonari.   

Ihme kyllä, Veteraanijuoksijan havaitsemat ongelmat loppuivatkin siihen. Lopuista juoksutekniikan osa-alueista sain kuulla pelkkää hyvää. Se oli tärkeää palautetta. 

Kuulemma lantioni "soljuu helposti eteenpäin askeleen osuessa maahan", kuten luki taannoiseen blogipostaukseen joltain juoksusivustolta poimimassani lainauksessa. Varsin yleinen juoksuongelma on lantion keikkuminen puolelta toiselle. Minun lantioni pysyy juostessa täsmällisesti samassa linjassa. 

Myös käsieni liikerata näytti hyvältä. Ylävartalon liike ei ole pyörivä, vaan edestakainen. Itse olen epäillyt juuri tuota pyörivää liikettä. Olen yrittänyt kiinnittää siihen huomiota ehkä kolmen viimeisen viikon ajan. Joko diagnoosini on ollut väärä, tai asia on korjaantunut yllättävän helposti. 

Tekniikan tarkastelun lisäksi kävimme kohta kohdalta läpi sopivia koordinaatioharjoituksia. Tärkeimpänä mieleeni jäivät kuopaisujuoksu ja -kävely sekä nilkkoja vahvistava tasajalkahyppely suorin polvin sekä paikallaan että eteenpäin liikkuen. Molemmissa on omat vaikeutensa, ja niiden tekeminen vaatii vielä paljon harjoittelua. Silti molemmat tuntuivat siltä, että vahvistaisivat juuri oikeita lihaksia ja niitä oikean jalan kimmo-ominaisuuksia, joissa tuntuu olevan vielä paljon oppimista. Myös askelkyykky kannattaisi tehdä kuopaisten. Se on kyllä minulla vielä täysin hakusessa. 

Koordinaatioharjoituksista Veteraanijuoksija esitteli myös sivulaukan, ristiaskeljuoksun ja vuorohyppelyn. Näistä vuorohyppely olikin entuudestaan tuttu 70- ja 80-luvun pikkutyttöjen liikkumistapa, ja ristiaskeljuoksu muistutti yläasteaikojen liikuntatuntien kreikkalaista tanssia. Lisäksi Veteraanijuoksija suositteli juoksukoordinaatiosivuilta tuttuja polvennostojuoksua ja pakarajuoksua, joita olen joskus tehnytkin, sekä saksijuoksua, joka oli minulle vieraampi.  

Koordinaatioharjoituksia kannattaisi tehdä juoksutreenin alussa lämmittelyksi. Treenin alussa ne tehdään siksi, että silloin on levännyt, ja harjoitteet tulee tehdyksi mahdollisimman puhtaasti. Samasta syystä sarjat saavat ainakin minulla vielä olla lyhyitä, esimerkiksi kymmenen hyppyä tai askelta. Sarjoja saa olla kolme, ja välissä on pieni palautumistauko. Tuntuu, että erilaisia harjoituksia on nyt tarjolla aika paljon. Aion silti yrittää. Periaatteenihan on, että parempi on tehdä edes jotain kuin olla tekemättä kokonaan. Harjoitteissa on myös aika paljon hyppimistä, ja joudun varmaan hakemaan sopivaa määrää ja tasapainoa jänteen kipeytymisen ja lihasten kehittymisen välillä. 

Toivottavasti harjoittelu
kaunistaa tekniikkaa.

Tekniikkaskannauksen lopuksi halusin vielä oppia, mitä on alamäen rullaus juosten, ja vaihdoimme paikkaa läheiseen mäkeen. Juoksentelin mäkeä ylös ja alas. En ole ihan varma, sainko kiinni rullauksen ideasta. Mieleeni jäi lähinnä, että pitää vain antaa mennä. Yllättäen Veteraanijuoksija sanoi, että oikea jalkani työskentelee alamäessä paljon paremmin kuin aiemmin tasamaalla. Kotona mieheni kysyi aiheellisesti, huomasinko itse jonkin eron jalan työskentelyssä tasamaalla ja alamäessä. Enpä tietenkään huomannut. Silti se oli mukava tieto. Ehkä opin senkin vähitellen kokeilemalla. 

Katselmuksesta jäi tosi hyvä olo. Ongelmat olivat melkein kaikki odotettuja, ja niitä olikin yllättävän vähän. Toki oikean jalkani ongelmat ovat pitkäaikaisia ja ehkä niitä ei voi korjata, mutta oli rauhoittavaa tietää, ettei sen lisäksi paljon muuta olekaan. 

Seuraavana aamuna nilkoissa oli kunnon doms, joka kesti useamman päivän. Se oli oikeastaan hyvä, koska se muistutti jalan oikeasta asennosta ja oikeasta askelesta, ja tietysti siitä, että joitain lihaksia kannattaa vielä kehittää.