Sähkötuolissa

Vuosi sitten ortopedini sanoi, että voisin mahdollisesti käydä jalan hermoratatutkimuksessa, elektroneuromylógrafiassa, jos se minusta tuntuisi tarpeelliselta. Olinhan puhunut hermoperäisestä kivusta, joka säteilee välillä monta päivää rasituksen jälkeen säärtä ylöspäin. Sain lähetteenkin, mutta sitten kävi niin, että kävin fysioterapiassa ja kokeilin pohjallista, ja lähete vanheni.

Nyt, kun jalka aina vain on ajoittain kipeä ja kestää juoksua vain rajallisen määrän, päätin katsoa vielä tuon hermoratatutkimuksen. Jos hermo olisi pitkään pinteessä, se voisi vaurioitua, luin jostain vähemmän rauhoittavasta lähteestä.

Työterveyslääkäri antoi minulle uuden lähetteen, jolla pääsisin elektroneuromyografiaan. Ajan varaaminen kesti jonkin aikaa, mutta viimein ehdin kuitenkin tutkimukseen.

Jo odotushuoneessa alkoi tuntua siltä, että oma vaivani on sittenkin lievä. Sain odotellessa täytettäväkseni paperin, johon minun piti kuvata tuntemaani kipua. Kipu piti piirtää paperin ihmishahmoihin oikeaan kohtaan punaisella, puutuminen vihreällä ja tuntopuutos mustalla. Lievempää kipua, puutumista ja tuntopuutosta kuvaamaan piti käyttää vaaleampaa väriä kuin kovempaa. Kuvaa piirtäessäni ymmärsin, että kuvaan ainoastaan lievää kipua ja puutumista. Myös toiseen lomakkeeseen arvioitava kipu ja sen aiheuttamat rajoitteet osoittivat, että minulla kipu rajoittaa ainoastaan urheilua, ei juuri muuta elämää, vaikka toki se välillä on hiukan ärsyttävää ja huolestuttavaa muussakin arjessa.

 Vastaanotolla ystävällinen mieslääkäri kyseli lisää jalkavaivani laadusta. Kerroin sen alkaneen jo lähes kolme vuotta sitten.

Lääkäri pyyhki ihon jollain desinfioivalla ja kiinnitti jalkaani elektrodit. Ensin tarkistettiin, että sähköimpulssit kulkevat oikein. Tarkistus kesti joitakin minuutteja. Jalkaan todella täräytettiin heikkoa sähkövirtaa. "Nyt jalka nytkähtää ihan kunnolla", lääkäri varoitti, ja niin kävikin. Sähköiskut tuntuivat aika epämiellyttäviltä, mutta eivät sentään sietämättömiltä. Varsinaisessa mittauksessa lääkäri lisäsikin sähkövirtaa varovasti, ja kyseli, tuntuuko se siedettävältä. Lopulta lääkäri teki varsinaisen mittauksen sellaisella virralla, jota ilmoitin sietäväni. Ensin tutkittiin hermoimpulssin kulkua hermoissa ja sitten tuntoherkkyyttä. Ihoon pistettiin myös neulaelektrodeja, jotka pistivät tietysti kuten mikä tahansa neula. Onneksi ne olivat melko ohuita. Tibialis posterior -hermon lisäksi tutkittiin  jalan oikealta puolelta vasemmalle ulottuva lannehermo.

Tulokset olivat hyvät, sanoi lääkäri. Impulssit kulkevat hermoissa kuten pitääkin ja tuntoherkkäkin olen. Kipu ja puutuminen on siten toiminnallista. Se tarkoittaa kuulemma sitä, että se voi johtua esimerkiksi jostain lihasjumista lantiossa. Kaikenlaisia pienten lihasten jumejahan minulla toispuolisuudesta johtuen varmaan riittää.

Homma on sitten selvä. Lääketieteellä ei ole minulle enää annettavaa. Toisaalta en taida turvautua vaihtoehtolääketieteeseenkään. Ei auta muu kuin juosta sen verran kuin pystyy.

Näillä mennään.