Turkoosi teippi ja uutta jumppaa

Keväällä fysioterapeuttini sanoi, että pohjallisella ja puoli vuotta ahkerasti jumppaamalla jalkani parantuisi. Puolen vuoden aikarajaan on enää kuukausi, joten hyvin menee. Vai meneekö? 

Olen käyttänyt pohjallista mahdollisimman paljon, ja se tuntuu hyvältä ja sopivasti tukevalta. Se ei paina jalkaa. Olen myös noudattanut jumppaohjeita aika tunnollisesti, vaikka välillä unohdankin, että illalla viimeiseksi olisi pitänyt vielä jumpata. Juoksumäärää olen nostanut  hyvin maltillisesti. Kaikesta tästä sain fysioterapeutiltani kehuja tänään vastaanotolla käydessäni.

Teippi kääntää nilkkaa sisäänpäin.

Huolimatta ohjeiden noudattamisesta jalkani alkoi muutama viikko sitten hermokipuilla. Totesin, että 30 kilometriä viikossa taisi sittenkin olla liikaa. En oikeastaan jaksa enää olla epätoivoinen enkä harmistunut. Ei tässä ole mitään uutta. 

Sitäpaitsi tiedän jo, että jalka kestää aika hyvin pari lenkkiä viikossa, ja pystyn halutessani juoksemaan viisi tai kymmenen kilometriä. Voisin olla ihan tyytyväinen siihen, että juoksisin pari kertaa viikossa. Kun vain tietäisin, että se on rajani, niin en alkaisi aina haaveilla muka "juoksutreenistä".  

Fysioterapeutti tutki taas jalkaani ja juoksuaskelta matolla. Askel ei kuulemma näyttänyt kovin pahalta, vaikka ei se täydellisen hallittu vieläkään ole. Mutta kipu on tosiasia. Onneksi ikävä hermokipu hävisi muutaman päivän lepuutuksella, ja nyt kymmenen päivän jälkeen jänne on enää hieman arka. 


Sain tietenkin uusia jumppaohjeita. Nyt minun pitää: 


- jatkaa hyppelyä jumppamaton päälle yhdellä jalalla,
- hyppiä jumppamaton päällä yhdellä jalalla päkiähyppelyä,
- tehdä peroneus-jännettä vahvistavaa kyykkyä kantapäät yhdessä ja polvet auki,
- tehdä nopeita, dynaamisia varpaillenousuja seinään nojaten,
- jatkaa lonkkaa vahvistavaa jumppaa sekä
- jatkaa pohkeen ja jänteen venyttelyjä. 

Teippi on uskon asia. 

Aikaahan noihin menee joka päivä monta minuuttia, mutta kai sen aikansa huonomminkin voisi käyttää. Enkä viime aikoina ole muutenkaan liikkunut yhtään liikaa. Asenne on siis ainakin hetkellisesti kohdillaan. 



Fysioterapeutti kehotti aloittamaan juoksemisen uudestaan levon jälkeen noin 15 kilometristä viikossa ja lisäämään matkaa korkeintaan viisi kilometriä kuukaudessa. Yhden kevyen ja yhden raskaamman viikon rytmitys on fysioterapeutin mielestä edelleen järkevä. Juokseminen vaihtelevilla alustoilla olisi suositeltavaa, jotta jalkaa ei rasitettaisi yksipuolisesti. Myös juoksuvauhtia saisi vaihdella, ja tehdä välillä intervallitreeniä, jossa hyvin hidas ja vauhdikkaampi juoksu vuorottelevat. Tämäkin kuulemma monipuolistaisi jalan käyttöä. Vaihtelua toisivat myös toiset lenkkarit.

Lopuksi fysioterapeutti laittoi jalkaani kinesioteipin. Jalan teippaaminen lenkille voisi muistuttaa pitämään jalkaa paremmin oikeassa asennossa. Kerroin, etten usko teippeihin, koska niistä ei ole tarpeeksi tutkimustietoa. Annoin silti teipata jalkani. Olihan se teippi ainakin pirteän värinen. 

Ehkä lohduttavinta oli, ettei ainakaan ikäni kuulemma fysioterapeutin mukaan ole este juoksutreenin lisäämiselle. Vaikka korjautuuhan sekin ajan myötä. Yli kaksi vuotta on jo mennyt tässä jalkaprojektissa melkein huomaamatta.