Idoleita Imatralla

Vietin viikonlopun seurueessa, johon kuuluu useita liikuntaidoleitani. Tässä porukassa liikkuminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan moni liikkuu pyörätuolilla. Kuulun yhdistykseen, jonka jäsenistä suurella osalla on jonkinasteinen liikuntavamma. Oma jalkavammani ei ole ollenkaan samassa kategoriassa, vaan kuulun tähän yhdistykseen muista syistä.

Lammassaaren rantapolku.

Moni yhdistyksen jäsenistä on päätynyt erilaisten apuvälineiden käyttäjäksi, mutta siitä huolimatta harrastanut vaikkapa jalkapalloa, ratsastusta, juoksua, kovaa salitreeniä tai itämaisia taistelulajeja. Kuuntelen näitä tarinoita aina kiinnostuneena ja välillä päätäni pyöritellen. Kuinka päälle kuusikymppinen ajoittaisista kivuista kärsivä nainen treenaa salilla puolitoista tuntia ja lähtee sitten vesijumppaan. Tai kuinka tyttö ei vammautumisriskin takia saanut ratsastaa, mutta ratsasti salaa vanhemmiltaan, jotka saivat tietää harrastuksesta vasta, kun tyttöä pyydettiin lupaavimpien ratsastajien valmennusryhmään. Tai kuinka pahat selkäkivut yhdistyksen seniorilla oli kesällä, kun autolla ajo oli mahdotonta, rakas keilausharrastus jäi tauolle, ja piti melkein mennä  
lääkäriin.


Vietimme viikonlopun Imatran kylpylässä, ja kylpylöissähän on tunnetusti hyvät liikuntamahdollisuudet. Minäkin yritin hyödyntää yhdistyksen syyskokoukselta liikenevän ajan liikkumalla.  

Lauantaipäivä meni kokonaan sisätiloissa, mutta ehdimme sentään saunaan ja altaaseen. Tietysti osa ajasta menee kylpylässä aina paikoillaan lillumiseen, varsinkin ihanassa kuumavesialtaassa. Silti pidin huolta, että hyvän aikaa myös uin, vesijuoksin ja jumppasin. Kaikissa kylpylöissä ei ole kunnollista allasta uintiin tai vesijuoksuun. Täällä sellainen onneksi oli, vaikka se olikin aika matala.

Saimaan aamu.

Sunnuntaiaamuna heräsin riittävän aikaisin, jotta ehdin aamulenkille. Kevyttä hölkkää olin kokeillut 3,5 viikon tauon jälkeen jo perjantaina kotosalla, joten sunnuntaiaamuna keskityin pääasiassa kävelyyn yhtä pientä juoksupätkää lukuun ottamatta. Lenkkireitiksi valitsin kylpylän vieressä olevan Lammassaaren, jossa on Imatran venesatama ja mainioita lenkkipolkuja. Nautiskelin Saimaan rannoista ja raikkaasta ilmasta. Vastaantulijoita taisi olla peräti yksi. Lenkkireiteistä olen aika kateellinen maaseudulla asuville: sekä maisemiltaan että maapohjaltaan ihania polkuja on kilometritolkulla. Lenkiltä palatessani tein päivän hyvän työn neuvomalla saman reitin myös kylpylän edessä karttaa tutkivalle juoksuasuiselle naiselle. 

Sunnuntaiaamupäivän ohjelmassa oli tuolijoogaa, jota jokainen sai tehdä omien rajoitustensa puitteissa. Olen varmaan ennenkin sanonut, että en ole kovin innostunut joogasta. Venyttely ja liikkeet tuntuvat kyllä mukavilta, mutta minulta loppuu aina usko, kun pitää alkaa hengittää tiettyyn "suuntaan" ja tietyllä tavalla. Keskittyminen herpaantui sisäiseen hihitykseen siinä vaiheessa, kun ohjaaja kertoi mahan murinan olevan merkki suoliston rentoutumisesta. Minä kun olen aina luullut, että se on merkki nälästä. Viimeinenkin usko meni siinä, kun ohjaaja käski rentouttaa hampaat. Ihan rentoutunut ja mukava olo nauramisestakin tulee, eipä silti. 

Illalla kotiuduttuamme ehdin vielä hydrobiciin, jonka alkamisajankohta, 20.35, on mainio, vaikka olisi ollut viikonloppureissussakin. Kulunut liikuntaviikko alkoi jo näyttää ihan normaalilta. Liikunnaksi kelpuuttamiani merkintöjä oli lähes kuuden tunnin edestä, vaikka osa olikin melko kevyttä toimintaa. Olen kuitenkin taas päässyt vähän juoksemaan ja kävelemään. Kun ajattelen viikonloppuna tapaamiani ihmeellisiä liikuntaidoleita, uskallan lenkkeillä lisääkin, vaikka säären hermot vähän muistuttavatkin itsestään.