Sykkeen metsästystä

Kun pääsin kolmisen viikkoa sitten juoksun makuun, ensimmäinen kokemus oli se, että peruskunto on romahtanut. Syke huiteli missä sattuu, vaikka tavoite oli tietysti alle pk-rajan. Muutaman juoksukerran jälkeen aloin kuitenkin jo ajoittain saavuttaa peruskuntosykkeen.

Toisen viikon lopulla syke kuitenkin pomppasi taas reippaasti pk:n päälle. Parin turhauttavan lenkin jälkeen nöyrryin kokeilemaan tahdin hidastamista kävelyksi aina sykkeen kohotessa. Tuloksena oli entistä turhauttavampi lenkki, jolla sykkeet kohosivat uudestaan aina, kun kävelyjakson jälkeen otin muutaman juoksuaskeleen.

Valitin Veteraanijuoksijalle. Jos auto ei käynnisty, miehet yleensä kysyvät, onko bensa lopussa. Joskus se on aiheellinen kysymys. Veteraanijuoksija kysyi, toimiiko sykemittari ja onko minulla liikaa vaatetta. Liian paksut vaatteet voivat kuulemma nostaa sykettä kymmenenkin lyöntiä. Jälkimmäinen kysymys osui nappiin, sillä olin itsekin huomannut juoksevani liian paksuilla kalsareilla. Niiden yhteyttä sykkeeseen en kuitenkaan ollut tiennyt.

Seuraavalle lenkille valitsin ohuemman alusasun. Lenkin alussa syke hyppäsi taas ties minne. Noin kymmenen minuuttia juostuani se kuitenkin palasi pk-tasolle. Tajusin, että malli tuntui tutulta: noinhan se käyttäytyi viime talvenakin. Jostain syystä sykkeen tasoittuminen otti silloinkin minulla ensimmäiset kymmenen minuuttia, ja sitten mentiin taas hyvällä sykkeellä.

Sain ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen hiivittyä 35 minuuttia kutakuinkin pk-sykkeellä. Toivo palasi taas.

En ole yksin korkean sykkeeni kanssa. Eri arvioiden mukaan 50–80 % suomalaisista juoksee liian lujaa. Jos nyt tästä pääsen kunnon pk-treeniin kiinni, voinkin alkaa suunnitella omaa juoksukoulua tuolle porukalle.