Sykemittarini temppuili. Valitin
miehelleni, jolla on vastuu teknisten vempeleiden
korjaamisesta perheessämme. Mieheni tuijotti mittaria. Se alkoi
toimia välittömästi ja toimi koko lenkin ajan moitteettomasti.
Paitsi sykemittarin, myös itse sykkeen
kanssa on edelleen ollut ongelmia. Se on aina vain liian korkea.
Välillä minulla oli liikaa vaatetta, kuten olen aiemmin kertonut.
Välillä taas palelin. Jollain kertaa olin stressaantunut ja yhden
kerran olin kirjallisuuspiirissä juonut lasillisen viiniä muutamaa
tuntia ennen lenkkiä. Korkealle sykkeelle on helppo keksiä muita
syitä kuin se varsinainen syy, huono kunto.

Nyt parilla viimeisellä lenkillä olen
kuitenkin ilmeisesti pystynyt juoksemaan oikealla vaatetuksella,
rentona ja selvin päin, koska syke on ollut kutakuinkin pk-tasolla.
Toisesta onnistuneesta lenkistä puolet oli jopa koko lailla
valoisaan aikaan ja vaihteen vuoksi eri reitillä. Mutta kun syke on pysynyt alhaalla, on vauhtini
sitten vastaavasti ollut todella hidas. Ei oikein voi puhua
juoksemisesta.
Hitaasti juokseminen vaatii kanttia,
muistan sen hyvin viime vuoden marras-joulukuulta. On rassaavaa, kun
kävelijät ohittavat. Syke myös pomppaa ylös joka kerta, kun joku
tulee vastaan tai kun kuulen askeleita takaani. Yritän vakuuttaa
itselleni, että pk-sykkeellä juokseminen on ratkaisevan tärkeää
kunnolle. Ja että kunto paranee ehkä jo piankin.
Näin joulunalusviikolla on onneksi taas toivoa siitä, että maailma saadaan valmiiksi 24.12. mennessä. Varmaan siihen kuuluu myös juokseminen.
Näin joulunalusviikolla on onneksi taas toivoa siitä, että maailma saadaan valmiiksi 24.12. mennessä. Varmaan siihen kuuluu myös juokseminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti