Mutkia matkaan

Flunssan jälkeisestä liikunnasta annetaan paljon ohjeita syvällä rintaäänellä. Olen itsekin antanut. Yksi nyrkkisääntö on, että on oltava liikkumatta yhtä monta kuumeetonta päivää kuin oli kuumetta. Toisaalta kovan kuumeen, esimerkiksi influenssan, jälkeen kannattaa lepäillä pari-kolme viikkoakin. Mutta kun käytännössä alkaa miettiä, joko olen tarpeeksi terve juoksemaan, ei mikään enää olekaan yksinkertaista.



Minullakin oli kuume mennyt ohi jo monta päivää aikaisemmin, kun viime viikolla tein ensimmäisen lihaskuntotreenin ihan vain kotona. Kunto tuntui aika heiveröiseltä, joten
varovaisena jätin treenin vain 30 minuutin mittaiseksi, enkä yrittänyt mitään ennätyksiä. Kun lihastreeni meni hyvin, lähdin seuraavana päivänä 30 minuutin sauvakävelylenkille. En uskaltanut ensimmäisenä kestävyysliikuntana kokeilla juoksemista. Sauvakävely tuntui kuitenkin alusta asti jotenkin raskaalta ja inhottavalta. Kuvittelin sen johtuvan vain huonosta kunnosta, mutta seuraavana aamuna olo tuntui taas flunssaiselta. Ymmärsin tehneeni virheen, kun en ollut kuunnellut kroppaani. Mutta minkäs teet, kun se mumisee niin epäselvästi?


Onneksi tällä kertaa oireet helpottivat päivässä, eikä kuume noussut. Jäin vielä melkein pariksi päiväksi lepäilemään arkiliikkumista lukuun ottamatta, mutta kolmannen päivän iltana päätin lähteä hydrobiciin. Se tuntui hyvältä ajatukselta, koska koin, että sauvakävelyä edeltänyt sisäliikunta oli sujunut ihan kohtuullisesti. Hydrobic tuntuikin hyvältä, suorastaan paremmalta kuin tavallisesti. Toivoin koko 40 minuutin ajan, ettei se vain loppuisi.

Taito ulkoilla pakkasessa on päässyt unohtumaan.

Viime aikoina on ollut aika kova pakkanen, ja sohvailu ja ainainen sisälläolo tuntuu vieroittaneen minut kokonaan talviurheilusta. Hädin tuskin tarkenen villavaatteistani huolimatta kävellä aamulla bussille ja iltapäivällä sieltä takaisin. Kun värjöttelen taas kotona teemukin ääressä, tuntuu, että mikään ei saisi minua lähtemään suksille tai luistimille takaisin pakkaseen.

Onnistuneen hydrobicin jälkeen piti siis keksiä jotain näppärää sisätreeniä.  Alkuviikosta vaihtoehtoina olivat lähinnä firman kuntosalin juoksumatto ja lihastreeni tai jumppa kotona. Viime maanantaina en malttanut jäädä töihin juoksumatolle, joten pelastauduttuani pakkasesta takaisin kotiin päätin kokeilla Hannes Kolehmaisen paikallaanjuoksua toista kertaa elämässäni.

Paikallaanjuoksu ei ehkä välttämättä ole kaikkein hauskin urheilulaji, mutta onpahan kuitenkin edes hiukan juoksun kaltaista sisätreeniä. Niinpä hipsuttelin sukkasillani olohuoneen matolla ja juoksentelin ympyrää asunnossa, kun ketään ei ollut kotona häiriintymässä. En tiedä, mahtoiko töminä kuulua naapuriin. Loppujen lopuksi sain hien pintaan ja olin tyytyväinen. Mutta niin tylsää se oli, että tälläkin kertaa treeni jäi 30 minuutin mittaiseksi.

Seuraavana aamuna en enää ollutkaan yhtä tyytyväinen. Pohkeeni olivat totaalisen jumissa. Luin aamubussissa Hesarin jutun villasukkajuoksusta, ja sieltähän se syykin löytyi: ilman kenkiä tulee vaistomaisesti juostua päkiällä, ja siinä on suurina annoksina ja erityisesti aloitellessa vaarana pohjelihasten jumittuminen.

 

Pidin lepopäivän, vaikka menohaluja alkoi jo olla. Venyttelinkin joka välissä. Sitten keskiviikkoaamuna päätin, että jumi saa lähteä sillä, millä on tullutkin, ja lähdin työpaikan salille. Ensin kokeilin crosstraineria, ja koska se ei ollenkaan tuntunut pohkeissa, uskalsin vartin askelluksen jälkeen siirtyä toiseksi vartiksi juoksumatolle. Se kyllä jo jumitti jalkoja, ja vaihdoin vielä 10 minuutiksi takaisin crosstrainerille. Kuvittelin, että rento ja rauhallinen liikunta avaisi pohjejumia, mutta väärin luulin. Iltapäivällä jalat olivat jo niin jumissa, että kävely, etenkin portaiden laskeutuminen, oli tosi hankalaa.   

Ei auttanut muu kuin uskoa, että lepoa tarvitaan lisää, vaikka tällä kertaa ei flunssan takia. Lepopäiviä tulikin sitten viikonloppureissun takia riittävästi, koska päätin jättää liikuntakamat kotiin. Lauantaina aamupäivällä huomasin, etteivät pohkeet enää ole ollenkaan jumissa.

Onneksi liikunnan voi aloittaa uudelleen useammankin kerran elämässään. Jospa taas ensi viikolle kirjaisin toiveikkaana kalenteriin pari mattojuoksua ja sitä lihastreeniä. Tai mikäpä estäisi aloittamasta jo tänään.  

Juoksu ja alkoholi

Voiko lähteä illalla lenkille, jos on nauttinut kirjallisuuspiirissä lasillisen viiniä? Juoksemisen ja alkoholinkäytön suhde puhuttaa ajoittain keskustelupalstoilla. Vaikka käytän itse alkoholia varsin vähän ja harvoin, olen joskus pohtinut, miten alkoholi ja juoksu, tai liikunta yleensä, sopivat yhteen. 

Alkoholia ja urheilua käsittelevässä
tekstissä ei sovi olla alkoholia
mainostavia kuvia.



Parasta ja terveellisintä liikunnan kannalta olisi tietysti olla kokonaan ottamatta. Jonkin verran on esitetty tutkimuksiin perustuvaa uutisointia esimerkiksi siitä, että 1-2 annosta alkoholia päivässä ehkäisisi sairastumista sydän- ja verisuonisairauksiin. Alkoholin ja sydän- ja verisuonitautien syy-seuraussuhde on kuitenkin epävarma. Voi nimittäin olla, että pienellä annoksella alkoholia käyttävien terveystottumukset ovat parempia kuin niiden, jotka ovat kokonaan ilman. Sama koskee alkoholin ehkäisevää vaikutusta osteoporoosiin ja diabetekseen. Toisaalta sama 1-2 annoksen alkoholimäärä voi lisätä syöpäriskiä, ja muitakin haittoja alkoholilla on.

Urheilutreenin aikana alkoholin käyttö on selkeästi haitallista. Jo kaksi annosta alkoholia vaikuttaa treenaamiseen: koordinaatiokyky, tasapaino ja kehon hienomotoriikka heikkenevät ja reaktioajat hidastuvat, jolloin tapaturmariski kasvaa. Alkoholi laskee myös verensokeria kestävyysliikunnan aikana. Lisääntynyt virtsaneritys kasvattaa nestehukan riskiä ja laktaatin hajoaminen hidastuu, ja se laskee maitohappokynnystä. Nestehukka ja verensokerin lasku huonontavat kestävyyttä. Alkoholi myös huonontaa lihasten suorituskykyä.

Verensokeria laskeva ja virtsaneritystä lisäävät vaikutukset heikentävät palautumista urheilusta. Kosteiden illanviettojen vaikutukset elimistön kokonaisrasitukseen, johon kuuluu liikunta, uni, työ, ihmissuhteet ja vapaa-aika, unohdetaan monesti. Alkoholin tunnetusti rentouttavasta vaikutuksesta voi herkästi tullakin käänteinen, etenkin, jos haluaisi treenata reippaasti. Myös palautusjuomana alkoholi on huono, koska se muun muassa sekoittaa aineenvaihduntaa ja heikentää unen laatua. Alkoholin vaikutuksista palautumiseen tiedetään kuitenkin vielä vähän.  

Selvin päin liikkuneen oravan jäljet.

Krapulaisena liikkumisesta ei juuri ole hyötyä. Elimistö on rasitustilassa, syke ja verenpaine normaalia korkeammat ja hapenottokyky heikkoa. Liikunta krapulassa voi joissain tapauksissa olla jopa vaarallista. Rytmihäiriöiden riski voi lisääntyä, ja pitkäkestoisessa suorituksessa verensokeri laskea niin alas, että seuraa tajuttomuus. Elimistön glykogeenivarastot ovat tyhjillään, ja glykogeenia käyttävät aivot eivät toimi oikealla tavalla, mikä heikentää myös koordinaatio- ja keskittymiskykyä sekä harkintaa. 

Alkoholin pitkäaikaiskäytön haitat ovat kaikille tunnettuja. Liikkujan on  erityisesti hyvä muistaa, että pitkäaikaiskäytössä alkoholi vaikuttaa lihaksistoa heikentävästi ja lihottaa. Kumpikaan on harvoin hyväksi.  





Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ei suosittele urheilua alkoholin vaikutuksen alaisena tai krapulaisena. Jos käyttää enemmälti alkoholia, olisi hyvä pitää vähintään yksi tai kaksi lepopäivää ennen urheilusuoritusta.




Vaikka kuulemma Juha Väätäisen sanonnan mukaan on parempi juosta ja juoda kuin vain juoda, on alkoholista vaikea löytää selviä hyötyjä urheilulle. Absolutisti en ole itsekään, ja harva on. Jos ei halua olla ihan kokonaan juomatta, on hyvä muistaa kohtuus, kohtuus ja kohtuus. Onneksi liikunta ehkäisee alkoholinkin haitallisia vaikutuksia.

Toipilaskävelyä

Viime torstai-iltana värjöttelin pakkasessa Kauniaisten asemalla. Tapani mukaan olin lähtenyt hyvissä ajoin ennen junan lähtöä, ja nenä vuosi ja taas yskitti. Vilkaisin puhelimeni näyttöä, jossa vilkkui terveyssovelluksen ilmoitus täyttyneestä 10 000 askeleesta.

Maanantaiaamuna olin herännyt varmana siitä, että olen taas sairaana. Kuumemittari näyttikin 37,8 astetta, ja jäin suosiolla kolmeksi päiväksi kotiin lepäilemään. Uusinut flunssa ei ole leikin asia, mutta koska mitään muita jälkitautioireita ei ollut, päättelin flunssan lähtevän levolla.

Jo torstaina oloni alkoi olla kohtuullinen, ja palasin töihin. Päätin, että jaksan pitää kiinni aiemmin sopimistani sitoumuksista, ja illalla löysin itseni Kauniaisten asemalta yskimästä. Melkein säikähdin lähes 12 000 askeleeseen yltänyttä kävelymäärää ensimmäisenä jalkeillaolopäivänä.  Olihan se aika reipas määrä toipilaalle. Olin melkein varma, että lämpö nousisi jo toista kertaa uudelleen.

Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, vaan pientä yskää lukuun ottamatta olo oli perjantaina jo paljon normaalimpi. Päätin kuitenkin olla urheilematta juoksemisen kanssa. Kuulin melkein korvissani äitini lapsuudessa käyttämän sanonnan "Älä urheile!". Sen kuuli aina silloin, kun tein jotain vaarallisen näköistä.

Tällä kertaa tuo sanonta lienee syytä ottaa vakavasti ja on oltava urheilematta urheilemisen kanssa. Flunssa on nyt saatava levätyksi kuoliaaksi. 

Mutta kun kerran jaksoin ensimmäisenä toipilaspäivänä kävellä pienissä pätkissä 12 000 askelta sairastumatta uudelleen, uskalsin jo viikonloppuna varovaiselle kävelylle.

Pukeuduin lämpimästi, ja suuntasin metsikköön ihmettelemään lumen kauneutta ja napsimaan valokuvia. Pidin huolta siitä, ettei kyse vahingossakaan olisi liikunnasta, vaan hyvin hitaasta ulkoilusta. Oli mukavaa päästä ulos, vaikka en vielä päässytkään varsinaisesti liikkumaan.

Yskä ja nuha pysyivät aisoissa. Sunnuntaina uskalsin jättää jo untuvatakin kotiin ja hieman nopeuttaa vauhtiani edellispäivän matelusta. Varovaisena ihmisenä palasin kuitenkin sohvalle istuskelemaan loppuillaksi. Juoksuaskeleita otan vasta sitten, kun yskä ja nuha hellittävät kokonaan.

 

 

 

 

Tauon vaikutus juoksuun

Yli viikko on jo vierähtänyt tämän flunssan kourissa. Vapaa-aikaa olen viettänyt lähinnä sohvalla makaillen, eikä liikunta ole vielä paljoa käynyt mielessä. Kuumetta ei kylläkään kestänyt kuin kolme päivää, mutta räkäinen flunssa on jatkunut vielä kuumeen laskettua. Nenä vuotaa, keuhkoputkissa on limaa, korvat ovat lukossa ja taas yskittää.

Alkaa siis pikkuhiljaa kiinnostaa, mitä juoksukunnolle ja lihaskunnolle tapahtuu tällaisella meiningillä. Juuri kun olin päässyt takaisin kohtuullisen säännölliseen juoksuun, tuli breikki.

Sanotaan, että juoksukunto alkaa heiketä jo viikon tauon jälkeen. Maksimaalinen hapenottokyky heikkenee. Toinen viikko taukoa, ja maksimaalisesta hapenottokyvystä on mennyt 6 %. Joku oli laskenut, että viiden kilometrin vauhdista on kadonnut kokonainen minuutti. Minulla vauhdin pudotus voisi olla toistakin minuuttia. Onhan se tietysti pysäyttävää, mutta ehkä en sittenkään ole järkyttynyt.

Lihaskunnon heikkeneminen on hitaampaa kuin juoksukunnon, ja kerran hankittu lihaskunto on kuulemma kohtalaisen nopeasti palautettavissa. Minun onkin uskottava tähän, koska kunnollisen lihastreenin aloittaminen odotuttaa vielä itseään. 

Aurinko houkuttaisi sohvaperunaakin.

Tauko tai ei, minulla ei ole puolimaratonille mitään kovia tulospaineita. Toki se olisi mukava juosta läpi suhteellisen hyvissä voimissa. Tällä hetkellä vähän epäilyttää, jaksaisinko edes juosta 21 kilometriä, sen verran rankka tuo toissaviikkoinen 14 kilometrin pitkis oli. Mutta toivottavasti minun ei sentään tarvitse olla siitä huolissani, vaan toivun tästä kurjuudesta aikanaan ja pääsen juoksemaan. 

Kun nyt ei ole muutakaan vaihtoehtoa, niin pakko varmaan tehdä välttämättömyydestä hyve: tauoista sanotaan olevan myös hyötyä. Väsyneet nivelet ja lihakset lepäävät ja palautuvat ja mikroskooppisen pienet vammat paranevat. Tauon sanotaan myös lisäävän treeni-innostusta, ja tauon jälkeen juoksu maistuu vain entistä paremmin, mikä sekin lienee epäilemättä totta.

Nyt on kuitenkin järkevintä odottaa paranemista ilman suurempaa rehkimistä. Hirveän vaikeaa se ei ole, vaikka aurinko houkutteleekin ulos. Vielä minusta täysiverinen sohvaperuna löytyy.