Luistimet alle

Vastahiottuun jäähän tulee äkkiä jälkiä.

Lapsena kavereiden Ystäväni-kirjojen "Lempiurheilulajini"-kohta mietitytti minua yleensä kovasti. En kai oikein tiennyt, mitä on urheilu. Useimmiten kirjoitin kyseiseen kohtaan "uinti ja luistelu". Minulla oli kai kokemus, että molemmat lajit sujuivat koululiikunnassa aika hyvin, ja lisäksi niitä tuli harrastettua myös vapaa-ajalla ja vapaaehtoisesti. 

Kun olin ala-asteen ensimmäisillä luokilla, pidimme pienemmille lapsille luistelukerhoa, kun läheisen suohaudan vesi jäätyi. Koulun lähellä oli myös oikea luistelukaukalo, jossa tuli käytyä silloin tällöin. Koko koulu-uran ajan lukion loppuun saakka liikuntatunneilla luisteltiin säännöllisesti. Valitsin usein luistelun hiihdon sijasta, jos valinnanvaraa oli. 



Opiskeluaikana luistelu jäi käytännössä kokonaan, ja alkoi uudestaan vasta sitten, kun piti alkaa opettaa omia lapsia luistelemaan. Sekin tapahtui aika myöhään, esikoisen ollessa jo eskarissa. Muutimme asumaan Lassilan tekojään lähistölle, ja luistelu vähän helpotti ensimmäisiä lumettomia talviamme Helsingissä. Niihin aikoihin oivalsin myös, että minulla oli monta vuotta ollut liian pienet luistimet, kun jalkani oli kasvanut vielä lukion jälkeen. Kun löysin paremman koon, luistelu alkoi tuntua entistä mukavammalta. 

Lasten ja perheen kanssa tuli sitten luisteltua monena talvena. Pitkään se olikin lähes ainoa liikuntalajini talvisaikaan. Ei sillä, että siitä nyt olisi kovin paljoa liikuntaa saanut, kun pysytteli hitaasti luistelevien lasten seurassa, mutta olipahan edes jotenkin liikkeellä raittiissa ilmassa. 

Kun lapset sitten kasvoivat, tuli vaihe, jolloin vanhemmille tuli ehdoton kielto lähestyä luistinrataa lasten ollessa kavereiden kanssa luistelemassa. Samaan saumaan osui oma jalkavaivani, jonka aikana mieluummin juoksin silloin, kun pystyin. 

Privaattivuoro.

Tänä syksynä oivalsimme, että luistelukieltomme ei taida olla enää voimassa, ja että Lassilan tekojää on edelleen aivan vieressä. Tekojää aukesi jo marraskuun lopulla, ja me ehdimme sinne ensimmäistä kertaa joulukuun alussa. Parilla kerralla oli taivaallisen kaunista, kun oli satanut uutta lunta, joka ei ollut vielä ehtinyt sulaa puiden oksilta. Sää on vielä kuitenkin lämpöasteiden puolella, joten ilma on suorastaan leppeä.

Näyttää siltä, että moni muukin aikuinen tulee luistelemaan vain lasten kanssa. Aika moni aikuinen tulee olemaan myös luistelematta lasten kanssa. Mahtaisiko tämä johtua siitä, että luistelua ei joko oikein mielletä kunnon liikunnaksi, jos ei kyseessä satu olemaan taitoluistelu tai jääkiekko? Oma kokemukseni tältä syksyltä on, että luistelu voi olla myös hauskaa kestävyysliikuntaa. 

Hitaana juoksijana minusta on hauskaa kokea välillä vauhdin hurmaa. Pääsen luistellen lähemmäs kunnon juoksijoiden nopeuksia. Vaikka kaukalo on pieni, ja sen kiertäminen voi olla tylsää, rikas sisäinen elämä takaa jännityksen säilymisen ainakin oman pään sisällä. Lassilassa luistelu ei edes maksa mitään, vaikka kyseessä on tekojää. Ainoa hankaluus on luisteluvuorojen tarkkailu. Mailat kielletty -vuorot ovat arkiviikolla maanantai-, keskiviikko- ja perjantai-iltaisinklo 16-18.30. Jos työpäivä venyy tai alkuiltaan sattuu muuta menoa, mahdollisuus on menetetty. Toisaalta niillä kerroilla kun olemme jäälle ehtineet, ei ole ollut tungosta.

Luistelu toimii mukavana lisänä juoksulle silloin, kun sen pariin sattuu ehtimään. Toivon, että joululomalla ehdin sekä luistella että juosta useammin kuin nyt. Kulunut viikko toi tullessaan neljä lepopäivää liikunnasta, koska iltamenoa oli niin paljon. Eikä tuleva viikko näytä sen suhteen yhtään paremmalta. Mutta joulun alla on paras ottaa rennosti ja asia kerrallaan. Vielä on pitkään jäätä Lassilassa, ja jospa kohta saataisiin kunnolla luntakin.