Henkisten voimavarojen lisäksi stressi kuormittaa myös kroppaa. Työstressi, kotistressi, vapaa-aikastressi ja unen puute. Olen aina pitänyt itseäni vähän laiskanpuoleisena ja herkkänä löysäämään, jos työ uhkaa stressata. Siksi ei ehkä ollutkaan ennen joulua ihan helppoa huomata, että vapaa-aika painoi liikaa päälle. Iltamenoja kertyi liian kanssa. Ruhtinaallinen 11 päivän joululoma menikin toipuessa.
Onneksi en sentään tunnistanut itsessäni tuon Hesarin jutun piirteitä kuin joitakin, ja niitäkin vain ajoittain. Eihän minun liikkumisenikaan mitään kovaa treeniä ole, mutta joskus 5-6 liikuntakerran mahduttaminen viikkoon on haastavaa. Siksi nappaan mielelläni aikaa liikunnalle varhaisesta aamusta.
Olen pohtinut, onko aamutreenaaminen järkevää, jos unet ovat olleet katkonaiset tai lyhyet. Luultavasti se ei sitä aina ole. Aika harvoin olen silti jättänyt lenkin tai salitreenin sen takia väliin. Ennemminkin treeni jää väliin silloin, jos aikaa ei vain yksinkertaisesti ole. Asian toinen puoli on oman ajan priorisointi: mielelläni priorisoin liikunnan, jos se vain muuten sopii. Liikunnalle löytyy siis aikaa lähes aina. Enpä olisi itsestäni uskonut vielä viisi vuotta sitten.
Joka tapauksessa Hesarin jutun muistutus liikunnan ja muun elämän yhteensovittamisesta jäi mietityttämään. Totesin, että välillä on hyvä viheltää peli poikki ja vähentää menoja vähän joka suunnasta. Tarvitsen viikkooni useita rauhallisia koti-iltoja, jolloin ei tarvitse lähteä ainakaan lähikauppaa pidemmälle. On myös tärkeää, että menonsa saa itse valita silloin, kun se on mahdollista. Jos iltamenona on kiireetön kahvittelu kaverin kanssa tai jotain harvinaista yhteistä aikaa jonkun perheenjäsenen kanssa, se on ihan yhtä virkistävä kuin koti-ilta. Myös etäpäivät katkovat minulla kiireistä viikkoa, kun voikin hoitaa työhommat jo kahteen-kolmeen mennessä iltapäivällä ja loppuaika jää muuhun mukavaan.
 |
| Lepo on tärkeä osa liikuntaa. |
Kaiken A ja O on tietenkin hyvä uni, joka löytyy ainakin minulla parhaiten silloin, kun elämä ei ole liian hektistä. Onneksi joululomani auttoi tähänkin ongelmaan, ja olen taas nukkunut yöni niin kuin juoksijan pitää. Päiväunia otan harvoin, koska koen, että ne sekoittavat rytmiäni ja olo on niiden jälkeen tokkurainen. Viime aikoina olen kuitenkin silloin tällöin onnistunut ottamaan puolen tunnin päikkäreitä, joita pidän ihan positiivisena ja myös liikuntaa tukevana asiana.
Teinkin tästä oikein uudenvuodenlupauksen: vähennän kaikkia iltamenoja. Yhden asian otin kuitenkin miehen kanssa tähän liittyen puheeksi, ja onneksi (vaikka kyllä minä sen jo etukäteen tiesin) hän oli kanssani samaa mieltä. Juokseminen ei ole iltameno.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti