Nälkämoka

Juoksuharrastuksen yhteydessä muistutellaan aina kunnollisesta ravitsemuksesta. Oikeanlainen ruokavalio ja riittävä syöminen varmistaa juoksun sujumisen ja hyvän palautumisen juoksemisen aiheuttamasta rasituksesta. 

Uskon mielelläni, että syön terveellisesti ja riittävästi. Ei minun perusruokavaliossani varmaan mitään suurempaa vikaa olekaan. Välillä tulee syötyä liikaa sokeria ja välillä enemmän lihaa kuin mitä oikeastaan haluaisin syödä. Ylipaino-ongelmaa minulla ei ole, mutta rasvaprosenttini on siitä huolimatta mielestäni urheilijalle hiukan liian korkea, vaikka vastaakin ikäiseni naisen suosituksia.

Tomaateista keittoa.

Lomaoloissa ruokailu on joskus vähän satunnaista ja kasvisten syönnistä pitää itseään tämän tästä muistuttaa. Tällä lomalla huomasin kuitenkin ilokseni, että sokeria kotona tulee normaalipäivänä syötyä vähän, jos ei erikseen hairahdu ostamaan herkkuja.

Pyrin yleensä lähtemään juoksemaan oikeaoppisesti: sopivasti syöneenä, mutta vasta silloin, kun ateriasta on kulunut riittävä aika. Joskus olen kokeillut myös syömättä juoksemista aamutuimaan, mutta silloin jaksan vain kevyen lenkin, eikä syömättä juokseminen ole minusta aamupalafanista erityisen mukavaa. Ihan heti juoksun jälkeen minulla ei juuri koskaan ole nälkä, mutta pyrin silti syömään jotain terveellistä ja hiilihydraattivarastoja täydentävää. 

Eilen tein kuitenkin oikein oppikirjaesimerkin arvoisen juoksijan ravitsemusmokan. 

Söin aamulla kevyen aamupalan, pari vaaleaa leipää päällystettynä avocadolla, teetä, ja muutaman luumun. Luettuani Hesarin loppuun lähdin lenkille ja juoksin kahdeksan kilometriä. Kevyt lenkki, mukavasti pk-sykkeellä koko ajan. Lenkin jälkeen, vähän ennen kello kymmentä, söin melkein heti maustamatonta jugurttia, pakastevadelmia ja auringonkukansiemeniä. Tähän asti meni ihan hyvin, eikö vain? 

Hiilareita lenkin jälkeen?

Sitten tuli se moka. Muu perhe oli poissa, joten söin kotona touhujeni lomassa kovassa kiireessä pienen kupillisen tomaattikeittoa lounaaksi noin kahden aikoihin. Aikaa säästääkseni en juonut sen kanssa edes maitoa. Kun sain hommani valmiiksi, hyppäsin sohvalle löhöilemään karkkipussin ja seuraavan kirjapiirikirjan, Sinuhe Egyptiläisen, kanssa. Karkki siirsi mukavasti nälkää pitkälle iltapäivään, ja unohdin syödä mitään järkevää. Illan suussa lähdimme mieheni kanssa parille kirpputorille tsekkaamaan niiden tarjontaa. Jossain vaiheessa autossa istuessa alkoi tuntua, että kahdeksan kilometrin lenkki on minulle jo aika pitkä, ja että sen jälkeen olisi kannattanut panostaa kunnon ateriaan ja illan suussa terveelliseen välipalaan. Kun joskus kello kahdeksan jälkeen olimme kotona, minulla oli niin nälkä, että jaksoin tuskin voileipää tehdä. Iltapalasta tuli sitten aika massiivinen. Silti minulla oli vielä aamullakin hurja nälkä, jota kutsun yleensä urheilunäläksi. Siitä huomaa, että on tullut tehtyä jotain energiaa kuluttavaa.

Länsimaisessa ravitsemustilanteessa nälkä onneksi lähtee syömällä. Ja se hyöty tällaisista mokista on, että motivaatio kunnon ravitsemukseen panostamiseen lenkin jälkeen kasvaa uudelle tasolle.