En ole vielä koskaan kokeillut työmatkajuoksua. Vaatteiden roudaaminen töihin sopivaa juoksupäivää edeltävänä päivänä on toistaiseksi ylittänyt koordinaatiokykyni. On myös ollut siinä ja siinä, olisiko 7,5 kilometrin työmatkani liian pitkä kertamatkakseni. Nyt olen parilla viikolla juossut normaalit lenkit kahdeksan kilometrin mittaisina, joten sen puolesta voisin kokeilla työmatkajuoksuakin. Minun pitäisi vain löytää päivä 1) jota edeltävänä päivänä menen normaalisti työpaikalle, jotta voin viedä sinne sisävaatteet, 2) jolloin ei ole kokouksia, etten tarvitse erikseen ulkovaatteita sekä 3) on juoksulenkin aika.
En kyllä ole ihan varma, olenko työaamujen liikkuja muutenkaan. Joskus se vain sopii aikatauluun parhaiten, ja kun on jo aamusta liikkeellä, niin voi iltapäivällä laiskotella. Työaamuina kuitenkin unet tahtovat toisinaan jäädä liian lyhyiksi, eikä vire liikkumiseen ole paras mahdollinen, niin aamuvirkku kuin olenkin.
 |
| Seurasaaren silta. |
Tänä kesänä olen muutamia kertoja käynyt lenkillä aamulla ennen töitä. Menen bussilla työpaikalle, käyn lenkillä ja sitten lenkin jälkeen kuntosalilla suihkussa. Melkein sama siis kuin kävisi salilla, mutta sen sijaan pääsen tutustumaan työpaikan lähialueisiin vähän uudesta näkökulmasta.
 |
| Laila Pullinen: Itämeren tytär, linkki kuvaan |
Olen tähän mennessä käynyt juoksemassa Seurasaaressa, Töölönlahdella ja Hietarannassa. Kuuluisia juoksupaikkoja kuulemma, ja aika paljon niissä tulikin vastaan muita juoksijoita huolimatta varhaisesta ajankohdasta. Kaikista löytyy hiekkapolkua, vaikka ei olla kaukana pääkaupungin keskustasta.
Seurasaari oli sen verran kaukana, ettei lenkkini yltänyt varsinaisesti saaren ympäri. Tyydyin juoksemaan vain sillan yli, hiukan kohti saaren sisäosia ja takaisin. Olin vähän yllättynyt, miten kumpuilevaa maasto oli. Saaren nähtävyydet jäivät sillä kertaa näkemättä. Matkalla hölkkäsin kuitenkin Maila Talvion puiston läpi, ja ihastelin Laila Pullisen Itämeren tytär -patsasta, kirjailija Maila Talvion muistomerkkiä.
Hietsussa lenkki kulkee lähellä meren rantaa. Välillä jouduin asfalttiteille, mutta löysin uudestaan hiekkaa, kun palasin mahdollisimman lähelle rantaa. Merinäköalaa hallitsevat Antti Nurmesniemen suunnittelemat siniset voimajohtopylväät, joita kutsutaan Antin askeliksi. Lenkkipolku oli sen verran rauhallinen, että sen varressa vilisi tiklejä syömässä takiaisten siemeniä.
 |
| Antin askeleet sumussa. Ne ovat oikeasti siníset. Täällä on parempi kuva. |
Töölönlahdella eksymisvaara oli pienin, koska lenkki lahden ympäri on aika suoraviivainen. Lahden takana pääsee hiekkapolun lisäksi juoksemaan myös puusiltaa pitkin. Paavo Nurmikin suosii Töölönlahtea, hänet näkee siellä usein lenkillä Kisahallin takana. Tietenkään Paavo ei ujona miehenä minun kanssani suostunut lähtemään lenkille, kunhan haaveilin.
Olen kyllä onnekas, kun juokseminen on tänä kesänä sujunut ihmeen hyvin. Kolmenkymmenen kilometrin viikko on onnistunut jo pari kertaa, vaikka hiukan nyt mietinkin, onko se sittenkin liikaa. Tällä viikolla on kevyt viikko, ja olen päätynyt yhden lenkin jälkeen lepuuttelemaan jalkaa ja tyytymään loppuviikosta kevyeen turistikävelyyn ja venyttelyyn. Toivottavasti taas ensi viikolla pääsen kunnolla baanalle ilman ongelmia, vaikka sitten lyhemmänkin matkan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti