Siedätystä yleisurheiluun

Tytär sanoi aamulla, että "etkös sä nyt ole vähän niinkuin lomalla". Ja niinhän se on pitkään viikonloppuun parasta asennoitua, kun varsinainen loma alkaa vasta 23.7. Loman kunniaksi käväisin Eläintarhan kentällä ihmettelemässä aikuisten yleisurheilukilpailuja. Sopivasti työkaverini oli siellä hyppäämässä pituutta ja ystäväni Veteraanijuoksija toimitsijana, siloittelemassa hyppyhiekkaa.

Viimeksi olen tainnut olla urheilukentällä kilpailuissa noin vuonna 2003, kun oli silloisen työpaikkani legendaariset olympialaiset. Silloin ihan oikeasti kilpailinkin. Muistaakseni työnsin ainakin kuulaa yli neljä metriä ja juoksin viitisenkymmentä metriä yhteensä 400 metrin viestijuoksusta. Kisojen tärkein funktio oli ehkä tutustua sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa ei tavallisesti ole tekemisissä, ja kohottaa työyhteisön yhteishenkeä. Urheilujuhlan tunnelma paraateineen, avajaisineen, palkinnonjakoineen ja kisastudioineen oli taattu. 

Tämänpäiväisiin kisoihin saavuin vain tarkkailumielessä. Hiukan on kynnys osallistua tällaisiin tapahtumiin katsojana jo laskenut, mutta huomasin kyllä, etten ole vielä ihan täyttä itsevarmuutta saavuttanut. Siksi oli mukavaa löytää heti pituushyppypaikalle ja nähdä, että siellä olikin tuttuja. 

Pituushyppyä seuratessani yritin päästä perille, koska hyppy oikein mitattiin ja koska ei. Saattaa olla, että kentän reunalta ei oikein kunnolla nähnyt, mihin kohtaa lankkua jalka osui, koska en ymmärtänyt logiikkaa. Myös tulosten kuulemisessa oli hiukan vaikeuksia, koska luulin koko ajan työkaverini johtavan, mutta loppujen lopuksi hän olikin tullut kaikista naisista toiseksi. Voittaja oli kyllä kolmekymppinen, joten oman kahden naisen sarjansa työkaverini, ikäluokkansa Suomen mestari, voitti helposti. Aikuiskisojen eri-ikäiset osallistujat antoivatkin oman värinsä katselemiseen, kun samalla hyppäsivät kaiken ikäiset naiset ja yli 70-vuotiaat miehet. 

Pituushypyn jälkeen kiersin kentän, yritin nähdä jotain muista lajeista, ja fiilistelin vähän tunnelmaa. Kuulantyöntö loppui harmillisesti juuri, kun pääsin paikalle. Keihäänheittoa katselin hetken erilaisesta näkökulmasta kuin televisiossa tulee nähdyksi, takaapäin. Seiväshyppyä taas seurasin jonkin aikaa edestä, kunnes jotkut oikeat urheilijat tarvitsivat sen tilan, jossa seisoskelin. Kentän takaa katseltuna totesin myös Eläintarhan kahvilarakennuksen olevan huonosta kunnostaan huolimatta kaunis. 

Kahvilla törmäsin uudestaan sekä työkaveriini että Veteraanijuoksijaan, jotka vuoron perään yrittivät vakuuttaa, että minukin pitäisi osallistua yleisurheilukisoihin. Voi olla, että ei ehkä pitäisi. Ikänsä urheilleen on vaikea ymmärtää, miten vierasta ja vaarallista yleisurheilun kaltainen toiminta tottumattomalle kropalle on. Siitä tulee herkästi yleisuhreilua. Noista aiemmin mainitsemistani työpaikan olympialaisistakin yksi traagisimmista muistoistani on silloisen pomoni kuulantyönnössä reväyttämä takareisi, jota hän ontui monta viikkoa. Mutta kunnollinen ohjaus ja opastus erilaisiin urheilulajeihin kiinnostaa kyllä. Osallistuisin mielelläni "for dummies" -yleisurheiluun, uimatekniikkaan tai vaikka tanssiin, jos ryhmän muut jäsenet olisivat samalla tasolla kuin minä. Oikeastaan ihmeellistä, että laulutaidottomien kuoroista kirjoitetaan paljonkin, mutta urheilutaidottomien joukkueista tai kisoista en ole koskaan kuullut. Luulisi meitä olevan muitakin.

Kentän takana.