Lahjakas urheilija

Joulun ja jokin aika sitten olleen syntymäpäiväni aikaan toivoin lapsilta lahjaksi tiettyjä urheiluun liittyviä juttuja. Sain kyllä muitakin lahjoja, urheiluun liittyviä ja liittymättömiä, jotka lämmittivät mieltäni, mutta nyt esittelemäni lasten lahjat olen jo ehtinyt ottaa aktiiviseen käyttöön.  

Työpaikan kuntosalilla ei ole tarjolla muovimukeja, mikä on minusta oikein hyvä ja ekologinen ratkaisu. Olen jo aika kauan ajatellut, että pitäisi muistaa ottaa sinne mukaan edes jokin juomapullo ja lopettaa suoraan vesihanasta juominen. Nyt sain lahjaksi kauniinvärisen pullon, jonka vein kokonaan töihin. Juominen salilla on nyt entistä siistimpää. En kylläkään pidä tuosta tuttisysteemistä, jollainen noissa pulloissa on, mutta pullo toimii hyvin mukina, kun korkin ottaa pois. 

Naisellinen juomapulloni.

Tyttären kanssa meillä on ikuinen, onneksi kohtalaisen ystävällismielinen, kiista hiuslenkeistä. Aiemmin lainailin hänen mustia hiuslenkkejään. Kun jouluksi sain häneltä nipun mustia, harmaita ja valkoisia juuri sopivan mittaisia lenkkejä, olen ollut omavaraisempi. Nyt hän puolestaan on hävittänyt suurimman osan omista hiuslenkeistään, ja alkanut lainailla minun siistejä lenkkejäni.  

Hiukset kiinni kelpaa hölkätä.

Pojaltani sain jouluksi toivomani urheilukaupan lahjakortin, jonka käytin heti välipäiväalennusmyynneissä uuteen pitkähihaiseen treenipaitaan. Sellainen ohut, tekninen paita minulta tykkänään puuttui aikaisemmin. Paidasta ei nyt ole kuvaa, mutta pääasia on tietysti, että sekin on vaaleanpunainen.

Asianmukainen juoksupipo. Siinä lukeekin "RUN".

Kun aloittelin juoksu-uraani, en hankkinut ihan jokaista härpäkettä heti alussa. Yksi tällaisista oli niin sanottu juoksupipo. Juoksin ensimmäisen talveni ja pienen osan toista ja kolmattakin pojalta perimäni futisseuran musta pipo ja tuubihuivi päässä. Nyt toivoin juoksupipoa. Katselimme niitä tyttären kanssa yhdessä. Oli aika yllättävää, että sellaiseen voi helposti laittaa kolme kymppiä tai ylikin. Löysimme kuitenkin kohtuuhintaisen pipon. Siinä on sisäpuolella kiva kuosi, jota joku ilkeämielinen voisi pitää nelikymppiselle naiselle sopivana puumakuosina. Mutta puumathan ovat ruskeita, eikä niillä ole pilkkuja.



Pipon sisällä on kiva kuosi.





 



Iloista pääsiäistä!

Mainiota pääsiäistä kaikille!
Hyvän 3 x 6 km:n juoksuviikon päätteeksi
keskityn pääsiäismunien syömiseen. 

Ortopedi vol 2

Sain jo tammikuussa työterveyslääkärin lähetteen ortopedille. Käynti viivästyi, koska sairastuin influenssaan ja sitten pienempään flunssaan. Välissä mietin vähän aikaa, mitä tekisin, kun jalka oli pitkän levon takia ihan oireeton. Kun lopulta tein päätöksen varata aika, sen saaminen kesti kolme viikkoa. 

Lopulta tuo aika kuitenkin tuli. "Minä muistankin ainakin osan sinun tarinaasi", ortopedi sanoi, kun tervetuliaisiksi totesin, että tarinani on pitkä. Ja niin hän tuntui totisesti muistavan, tai paremminkin oli ehkä lukenut ajanvarauksen yhteydessä kirjoittamani yhteenvedon potilasjärjestelmästä.  

Ortopedi pyysi ottamaan sukat ja kengät pois ja nousemaan varpaille ensin vasemmalla ja sitten oikealla jalalla. Sitten hän paineli jännettä ja käänteli nilkkaa. Hän selitti, että jalassa näyttäisi olevan lievä, ykkösasteen lattajalka, joka johtuu tibialis posterior -jänteen vajaatoiminnasta. 

Uudet pohjalliset kannattaisi nyt kuulemma teettää. Ne saattaisivat poistaa kivun, joka johtuu virheasennon aiheuttamasta ärsytyksestä hermossa. Ortopedi allekirjoitti kyllä kokemukseni hermokivusta tai mahdollisesta hermopinteestä: jänne kulkee hermon kanssa samassa ahtaassa kanavassa, ja turpoaa ja ärsyyntyy liikkumisesta. Samaa on entinen fysioterapeuttinikin sanonut. 

Olen ollut hiukan epäileväinen pohjallisten suhteen, koska en ole kokenut entisistä pohjallisistani olevan sanottavaa apua. Sanoin ortopedille, että voisin ehkä kuitenkin antaa pohjallisille toisen mahdollisuuden. Ortopedin mukaan pohjallisille kannattaisi antaa kolmas ja neljäskin mahdollisuus, koska joskus oikeanlaisen pohjallisen löytäminen kestää. Mitään halpaa lystiähän noiden mahdollisuuksien antaminen ei kyllä ole, koska pohjallisia ei korvaa työnantaja eikä sairausvakuutus. Kokeilen nyt kuitenkin ainakin kerran. 

"Älä missään tapauksessa lopeta liikkumista" ortopedi sanoi läksiäisiksi. Liikkua saa ja pitää. Leikkaus taas ei missään tapauksessa ole edes harkinnassa. Joskus leikkaus voi aiheuttaa vain lisää ongelmia. 

Ortopedi antoi minulle uuden fysioterapeutin nimen. Fysioterapeutti on niin suosittu, että ajat olisivat kuulemma varattuja jonkin aikaa eteenpäin. Ja niin olikin: minulle sopiva aika löytyi reilun kuukauden päähän. Se on nyt kuitenkin varattuna.  

Ei tämä kovin lattanalta näytä.

Lämmintä hottia

Edellisessä postauksessa kerroin juoksulenkistä, jolle ryntäsin kieli vyön alla tyttären harrastuskuskailujen välissä. Lenkistä tuli kyllä ihanat endorfiinit, mutta lähdin sille todellakin täysin lämmittelemättä ja kyllähän se sitten oikeassa kantapäässä ja sääressä tuntui. Jätin viimeiset kolme sataa metriä viitosesta juoksematta. 

Samaan aikaan Hesarin juoksublogissa muistuteltiin iän vaikutuksista treeniin ja lämmittelyn, lihashuollon ja lihaskunnon merkityksestä vammojen ehkäisyssä. Myös jokin aika sitten julkaisemassani pakarapostauksessa pohdin huolellista lämmittelyä: lihastreeni ei mene perille, jos ei lämmittele kunnolla ennen sitä. 

Ajattelin, että minun lienee oikeasti nyt pakko ottaa lämmittely tosissani. Se on minulla tähän asti tarkoittanut viiden minuutin kävelyä ennen lenkkiä tai viiden minuutin kuntopyöräilyä ennen lihaskuntotreeniä. En ole koskaan esimerkiksi venytellyt ennen treeniä. Olen jotenkin aina ajatellut, ettei lämmittelystä ole samalla tavalla "hyötyä" kuin oikeasta treenistä. En edes laske lämmittelyaikaa mukaan, kun merkkaan kuntoilun johonkin kalenteriin. 

UKK-instituutin tutkija Kati Pasanen on tutkinut lämmittelyä osana urheilutreeniä. Pasanen muistuttaa, että lämmittely ei suinkaan lyhennä treeniä, vaan jatkaa ja monipuolistaa sitä, kehittää uusia ominaisuuksia, huoltaa, palauttaa ja ehkäisee vammoja. Lämmittelyyn ja jäähdyttelyyn kannattaisi käyttää kunnolla aikaa, ainakin 15 minuuttia molempiin. Viisi kertaa viikossa liikkuva urheilija lisää näin treeniaikaansa 120 tunnilla vuodessa. Lämmittelyn ja jäähdyttelyn laadukkuuteen kannattaa siis kiinnittää erityistä huomiota!

Lisäksi kunnon lämmittelyyn motivoi se, että lämmittely voi lisätä suorituskykyä merkittävästi. 

Olen itse usein miettinyt, mitä "kunnon lämmittely" tai "huolellinen alkuverryttely" oikein on. Nyt olen asiaan perehdyttyäni siitä hiukan kärryillä. Koko kropan pitäisi todella lämmetä, eli pitäisi tulla jo hiukan kuuma ennen varsinaista treeniä. Lisäksi lämmittelyn tulisi aktivoida ja herätellä hermojen ja lihasten toimintaa. Ymmärsin, että lämmittely olisi tuhannen taalan paikka tehdä vaikkapa vähän kyykkyjä, polvennostojuoksua tai pakarajuoksua, eli juoksun tekniikkatreeniä. Lämmittelyyn voi kuulua myös venytyksiä, mutta niiden tulee olla lyhyitä ja dynaamisia. 

En ala koota tähän omaa listaani verryttelyliikkeistä, kun en voi asiasta mitään vielä sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä. Törmäsin tietysti googletellessani useampaankin listaan lämmittelyliikkeistä. Tämä Kati Pasasen lista esimerkiksi perustuu tutkimukseen. Juoksukilpailua ennen kannattaa käyttää kunnolla aikaa, esimerkiksi tämän Juoksija-lehden ohjeen mukaan. Ja tässä on yksi aika selkeä lista, jonka minäkin muistin ulkoa heti ensimmäisen kokeilun jälkeen. On nimittäin aika tyhmää verrytellä, jos ei muista, mitä tekisi. Unohtaminen onnistuu minulta hyvin. Mutta lämmittely onnistuu monella eri tavalla, pääasia on käyttää siihen riittävästi aikaa.  

Lämmitellä voi monella tavalla,
mutta tämä tapa ei sovi juoksuun.

Päihtyneenä ratissa

Metsässä.

Tässä eräänä päivänä järkkäilin tyttären kuljettamista harrastuksesta toiseen, omaa juoksulenkkiäni ja miehen auton tarvetta ladun varteen pääsemistä varten. Päädyin siihen, että heitän tyttären musiikkiopistolle ja menen juoksemaan sillä aikaa, kun hän on soittotunnilla. 

Olen lapsellisen iloinen niistä kuudesta lenkistä, jotka olen nyt viimeisten kolmen viikon aikana hölkännyt. Laskeskelen kertoja, minuutteja ja kilometrejä kuin Roope Ankka rahojaan. Kuusi viiden kilometrin lenkkiä! Ihan vähän olen uskaltanut niistä hehkuttaakin. Jalka on vielä kestänyt kyydissä mukana. 


Olen jopa jo ehtinyt ahdistua liian korkeista sykkeistä, koska odotukset kunnon paranemisesta alkavat pikkuhiljaa nousta. Yhden lenkin juoksin niin, että pyrin pitämään sykkeen oikeaoppisesti pk-tasolla. Silloin hitaus harmitti niin paljon, että seuraavat lenkit olen juossut vähän kovempaa ja katsellut mittarista suurimman osan aikaa vk1-tason sykettä. Vauhti on silti vieläkin sellainen, että juoksupalstoilla sitä pidetään suunnilleen hitauden huippuna.


Kaikesta sitä stressaakin. Eniten olen edelleen iloinen siitä, että olen ylipäänsä voinut juosta nuo lenkit. Ei ole kauaa, kun haaveilin, että pystyisin juoksemaan edes kaksi kertaa viikossa, ja nyt ollaan siinä. Olen odottanut jokaista lenkkiä jo päiviä etukäteen. Olen rasittunut, hengästynyt ja hikoillut. Ja olen vielä saanut huimat endorfiinihumaukset joka ikisestä lenkistä.

Kun vein tyttären musiikkiopistolle, hän huomasi, että melkein heti soittotunnin päättymisen jälkeen alkavaan tanssiesitykseen tarvittavat trikoot olivatkin rikki. Minun ei auttanut muu kuin lähteä autolla hakemaan toiset trikoot kotoa. Lenkille ei jäänyt liikaa aikaa, mutta onneksi sen verran kuitenkin, että ehdin juosta nelisenkymmentä minuuttia. Mitäpä sitä niin lyhyenä aikana turhaan peruskestävyysvauhtia juoksisikaan? Kiihdyttelin siis reippaasti loskan ja lätäkköjen halki. Takaisin autolle palattua höyrysin niin, että auton ikkunat huurtuivat parissa minuutissa tytärtä odotellessa. Ja ajamaan lähdettyäni huomasin, että jos olisin samanlaiset humaukset hankkinut kehon ulkopuolisilla aineilla, olisin saanut sakot päihteiden vaikutuksen alaisena ajamisesta.  

Ikkuna huurussa. 

       

Floppi Yrjönkadulla

Olemme tyttären kanssa pitkään haaveilleet, että kävisimme joskus Yrjönkadun uimahallin toisessa kerroksessa, jossa on kahden hengen lepohyttejä, joissa voi lekotella kylpytakki päällä ja jonne voi tilata herkkuja kahvilasta. 

Yrjönkadun uimahalli tunnetaan ehkä paremmin naku-uimisesta kuin urheilusta, mutta se on kuitenkin Suomen vanhin julkinen uimahalli ja pikaisen googlettamisen perusteella ehkä myös vanhin urheilua varten rakennettu rakennus. Yrjönkadun uimahalli avattiin nimittäin jo vuonna 1928. Suomen ensimmäiseksi urheiluhalliksi mainittu Alvar Aallon suunnittelema Espoon Otahalli on rakennettu vasta vuonna 1952 ja Suomen vanhimmaksi urheilutaloksi nimetty Lappeenrannan linnoituksessa 1880-luvulla rakennetussa rakennuksessa sijaitseva urheilutalo avattiin 1947. Yrjönkadun uimahalli voittaa myös Töölön kisahallin, joka valmistui vuonna 1935. Siellä järjestettiin aluksi messuja ja näyttelyitä, ei pelkästään urheilukilpailuja. Joitain urheilurakennuksia, kuten Soutustadion, Uimastadion ja vuonna 1938 valmistunut Olympiastadion rakennettiin jo vuoden 1940 Helsingin olympialaisia varten. 

Yrjönkadulla oli jono.

Tänään pääsimme viimein testaamaan Yrjönkadun uimahallia, tytär ensimmäistä ja minä toista kertaa. Olimme hiukan yllättyneitä, kun uimahallin ovella oli parinkymmenen metrin jono jo kymmentä minuuttia ennen avaamisaikaa. Tiesimme kyllä, että uimahallissa on hemmottelupäivä, jossa olisi saatavilla kauneushoitoja viiden euron hintaan, ja olimme myös varautuneet niitä käyttämään. Jouduimme kuitenkin ensin jännittämään jonossa puolisen tuntia sitä, mahtuisimmeko ylipäänsä sisään. Ensin täyttyivät onneksi uimahallin ensimmäisen kerroksen kaapit ja pukukopit, ja meillä oli vielä toivoa päästä toiseen kerrokseen. Maksuluukulle päästyämme myös kakkoskerroksen hytit olivat täyttyneet. Vähän aikaa odotettuamme ykköskerroksesta vapautui kuitenkin yksi istumahytti, eli simppeli pukukoppi. 

Istumahytti on parempi kuin ei mitään.

Kakkoskerroksessa olisimme uinnin lisäksi saaneet kahdeksi tunniksi käyttöömme oman lepohytin, pyyhkeet, pefletit, kylpytakit ja oikeuden käyttää sähkösaunan lisäksi puulämmitteistä saunaa ja höyrysaunaa (aikuiset 14 euroa, lapset 7 euroa). Ykköskerroksessa koimme elämän eriarvoisuuden, koska saimme vain verkko-ovisen istumahytin ja sähkösaunan (aikuiset 5,50 euroa, lapset 2,50 euroa). Pyyhkeet meillä onneksi oli omasta takaa. Hemmotteluhoidoista jouduimme toteamaan, että hoitojen varauslistat olivat täynnä neljäksi tunniksi eteenpäin, ja meidän oli luovuttava ajatuksesta. Tytär oli tästä erityisen pettynyt.  
 

Yrjönkadulla on ihanat kyltit.

Kävimme ensin saunassa ja uimassa. Nykyisin uimapuvun käyttö on Yrjönkadun uimahallissa sallittua ja havaintojeni mukaan myös yleisempää kuin uiminen ilman. Allas on ihan kunnollinen 25 metrin allas, joka on jaettu vesijuoksijoiden ja hitaampien ja nopeampien kuntouimareiden kaistoihin. Nyt uimahalli oli tosiaankin mahdollisimman täynnä, mutta ihan hyvin siellä silti mahtui uimaan. Vähemmän suosittuna aikana se olisi varmasti hyvinkin rauhallinen paikka vaikka ihan kunnon urheiluun.  

Rappioromantiikka vetoaa minuun.

Sitten päätimme ennen toista uinti- ja saunakierrosta nautiskella simaa ja korvapuusteja, koska kahvilapalvelujen sanottiin olevan tarjolla myös alakerran köyhemmälle väelle. Tilauksen pystyi tekemään puhelimella. Tilausta tehdessäni varmistin, että saisimme tilauksemme alakertaan hyttiin 42, ja se luvattiin. Odotimme kiltisti puoli tuntia, koska tilauksen luvattiin viipyvän jonkin aikaa. Sitten soitin toisen kerran, ja sain saman lupauksen, että tilaus on tulossa pian. Varmistin uudelleen, että olemme alakerrassa. Odotimme viisitoista minuuttia. Koska tilaustamme ei vieläkään kuulunut, lähdin etsiskelemään tarjoilijaa. Lopulta törmäsin yhteen, joka sanoi, että tilauksen viipyminen johtuu siitä, ettei alakerrassa tilauksia voi  saada hyttiin. Kerroin tarjoilijalle aika kireästi varmistaneeni kahdesti, että saisimme tilauksemme alakerran hyttiin ja tämä oli minulle kahdesti luvattu. Lopulta lähes tunnin odotettuamme saimme simamme ja korvapuustimme, ilman sanankaan pahoittelua viivästymisestä.  Tytär ehti odotellessamme pikaisesti käydä uudelleen saunassa ja uimassa, minä en, koska kylpyaika on rajoitettu kahteen tuntiin. Puolet siitä meni odotellessa olematonta palvelua. 

Parhaimmillaan Yrjönkadun uimahallissa voisi siis viettää rentouttavan parituntisen uiden tai vesijuosten, saunoen, lekotellen ja herkutellen rauhaisassa ja arkkitehtonisesti mahtavan kauniissa ympäristössä. Surkuhupaisimmillaan siellä voi saada konkreettisen opetuksen eriarvoisuudesta kahdessa eri kerroksessa. 

New Yorkin lentävä suomalainen

Viimeisin juoksukirja, jonka luin, oli Jouni Tossavaisen viime vuonna Savonia-palkittu New Yorkin lentävä suomalainen. 

Kirja kertoi Hannes Kolehmaisesta, joka kuuluu tietysti Suomen huikeaan maratonhistoriaan. En ole erityisen kiinnostunut elämäkerroista, mutta romaanina elämäkerta upposi jotenkuten, vaikka se olikin melko raskas luettava. Minun etuni oli ehkä se, etten voi sanoa erityisemmin tunteneeni Kolehmaisen tarinaa entuudestaan. Kolehmaisen patsastakin Kuopion Väinölänniemellä olen luullut Paavo Nurmen patsaaksi. Siksi kirjassa oli minulle melko paljon uutta ja kiinnostavaa asiaa. 

Kolehmaisen elämäntarinaa tai kirjan juonta en tässä ala toistaa. Sen sijaan otan esiin muutaman asian, jotka Kolehmaisen tarinassa kiinnittivät erityisesti huomioni. 

Kolehmainen oli syntyjään kuopiolainen. Olen itsekin asunut siellä aika monta vuotta. Savolainen identiteetti - jota minulla ei kuitenkaan ole - oli yksi keskeinen asia Kolehmaisen elämässä. Savolainen itsetunto ilmeni esimerkiksi siinä, että juoksukilpailun voittajista laskettiin savolaisten lukumäärä ennen suomalaisten lukumäärää.   

Kolehmaisen parisuhde oli kirjassa kuvattu jokseenkin huonoksi. Kolehmainen nimittäin joutui treenaamaan salaa vaimoltaan, koska oli luvannut tälle lopettaa juoksemisen. Erityistä syytä sille, miksi vaimo halusi tämän miehensä intohimon kahlita, ei kirjassa esitetty. Kolehmainen käveli työmatkansa, hölkkäsi paikallaan lauttamatkoilla ja piilotteli hikisiä treenivaatteita saunansa taakse ja kirjausvälineitään kaappiin. Miesparka. Tapaus lienee vaimoille varoittava esimerkki. Miehille on sallittava jokin kotkotus, kuten erään ystäväni isoäidillä oli tapana sanoa. 

Kolehmainen oli selvästi kirjausfriikki, kuten minäkin. Kolehmaisen treenien kirjaaminen oli erittäin säntillistä. Lentävän suomalaisen treenikuvauksista näki, että kirjaukset olivat minuutintarkkoja. Lyhytkin, vaikka yhdeksän minuutin, paikallaanjuoksu tai lihastreeni kelpasi kirjattavaksi. Minulta jäävät kyllä niin lyhyet liikkumiset kirjaamatta. Samoin pyrin aina pyöristämään kirjaukset täysiin viisiin minuutteihin, mutta Kolehmainen kirjasi aivan minuutilleen. Yhtenä syynä Kolehmaisen kirjaamisaktiivisuuteen lienee ollut se, että edeltä Amerikkaan muuttanut valmentajaveli Viljami käski New Yorkista käsin "kirjaa paperille", jotta pystyi ohjaamaan treeniä kaukaakin. 

Yksi Kolehmaisen samaistumiskohde oli, hassua kyllä, kani. "Rabbit, jonka kumimaisesta loikasta" Kolehmaisen oli käsketty ottaa mallia. Kolehmainen otti kaneista mallia myös kasvissyönnissä. "Juoksijalla niinkuin rappilla pitää olla kovat sisäelimet". Minäkin olen kiinnostunut kasvissyönnistä, vaikka syön kyllä lihaakin. Olen esimerkiksi lähes täydellinen työpaikkakasvissyöjä. Myös vegaaniruokia olen kokeillut. 

Ehkä yllätyksellisin paljastus kirjassa oli se, että Kolehmaisen kerrottiin käyttävän juoksun apuna farmakologiaa, tai ulkomaan kielellä sanottuna dopingia: juoksun viimeistä mailia varten valmisteltiin "pommi", pesusieni, johon pumpattiin kahvin, oopiumin ja pirtun sekoitusta. "Siitä kun siivun imaisi, tie alkoi vetää." Myrkkypommin raato paiskattiin tienvarteen, josta Viljami-veli kävi sen hakemassa. Konstia ei pitänyt käyttää kuin viimeisellä maililla. Jos sitä käytti jo silloin, kun maaliin oli vielä kaksi mailia, vaikutus oli päinvastainen, ja juoksijaa alkoi väsyttää. "Pommin" käyttö haluttiin myös salata muilta kilpakumppaneilta, jotta keinolla saatava etu säilyisi. Siihen aikaan ei kiellettyjä aineita tainnut olla. 

Jollain tavalla tunnen ymmärtäväni Kolehmaista, kun hänen suuhunsa on kirjassa pantu sanat:

"Juoksu on paikan valloittamista ajassa kävelyä vilkkaammalla tavalla. Käpälän alla omistan kengänpohjallisen verran maallista oman aikani. Hetkeksi saan palan verran maata ja valtaan kokonaisen maailman edellisten askelvalloitusteni kantaessa muistoja mukanaan."