"Tapaninajelu" jäällä

Tulipa ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen käytyä luistelemassa! Viime talven luistelut jäivät kokonaan väliin jalkavaivojen takia, kun aina jalan ollessa parempana yritin ensisijaisesti päästä juoksemaan.

Jostain syystä olen lapsesta pitäen tykännyt luistelusta. Vanhoissa Ystäväni-kirjoissa kysyttiin aina lempiurheilulajia. Eihän minulla sellaista ollut, kun en ollenkaan ollut urheilija. Mutta minulla oli aina tapana kirjoittaa Ystäväni-kirjojen noihin kohtiin "uinti ja luistelu". Molempia kai osasin lapsena kohtuullisesti ja ne olivat minulle tuttuja ja jollain tavalla mieluisia lajeja. 

Pienenä keksin ja järjestin mielelläni kavereideni kanssa erilaisia kerhoja. Yksi näistä kerhoista oli nimeltään 'luistelukerho'. Se kokoontui naapurin maalla olevalla suohaudalla, jossa oli sen verran vettä, että talven tultua sinne syntyi muutaman neliön jää. Suohautaa ympäröivät korkeat pajut ja viereiseltä pellolta raivatut kivet. Meillä oli tapana "jäädyttää" suohaudan jäätä uudelleen hakkaamalla jäähän reikä ja loiskimalla reiästä vettä jäälle, niin että se jäätyi sileäksi. Luistelukerhossa opetimme pienemmille luistelun alkeita. Meillekään ei kukaan ollut opettanut luistelua, joten tulimme harhaopettaneeksi muille, että luistellessa piti potkia vauhtia luistimen kärjillä. Opetuksemme ei tosin ollut sen huonompaa kuin 1. ja 2. luokkien opettajallamme, joka opetti samoin. Vasta 3. luokalla oli sitten edessä oikean luistelutyylin opettelu, mikä oli aluksi hiukan hankalaa, mutta todistettavasti olen jotenkuten omaksunut senkin. 

Yksi oivallukseni luistelusta on ollut, että luistinten pitää olla riittävän isot. 
Luistelen 39 numeron luistimilla, vaikka kenkäni 
muuten ovat kokoa 36-37.

Kouluaikojen jälkeen oli melko pitkä tauko ennen kuin pääsin uudelleen luistimille. Se tapahtui oikeastaan vasta, kun esikoisemme alkoi olla eskari-iässä ja opetella luistelua. Samoihin aikoihin huomasimme, että olimme muuttaneet varsin lähelle tekojäärataa, mikä oli lumettomina talvina liikunnan harrastamisen kannalta erittäin hyvä asia.  Niihin aikoihin ainoa liikuntaharrastukseni oli työmatkapyöräily, joka loppui joka talvi muutamaksi kuukaudeksi kokonaan. Luistelu pari kertaa viikossa koko perheen kanssa oli yksi asioista, jotka saivat minut huomaamaan, että jollakin tavalla ympärivuotinen säännöllinen liikkuminen olisi mahdollista ja ehkä mukavaakin. Juoksu tuli kuvaan joitakin vuosia sen jälkeen. 

Nytkin läheinen tekojäärata on auki, vaikka välillä tulee vettä taivaan täydeltä ja mittarissa on melkein kymmenen astetta plussaa. Luistelumahdollisuutta kannattaa siis hyödyntää, etenkin, kun sen käyttö ei maksa käyttäjälle yhtään mitään. Tänä jouluna "tapaninajelu", eli Tapaninpäivän lenkki korvautuikin joulupäivän luistelulla. Harmi kyllä perheemme parhaan luistelijan, eli mieheni, selkä ei sallinut luistelua, eikä teiniä napannut. Tyttärestäni sain kuitenkin hyvää seuraa ja alibin mennä jäälle. Harva aikuinen ainakaan mailat kielletty -vuorolla käy luistelemassa ilman lapsia, mikä on oikeastaan sääli.  

Tekojää on parempi kuin ei mitään, vaikka
olikin jo aika naarmuilla. 

Oikeasti en tietenkään ole hyvä luistelija, vaikka lapsena aika hyvänä itseäni pidinkin. Tasapainoni on huono, enkä ole ollenkaan rohkea. Nytkin kaikki muut jäällä olevat aikuiset tekivät hienoja kaaria, hyppyjä ja piruetteja. Erityisen ihaillen katselin kahta noin 7-kymppistä miestä, jotka selvästi olivat luistelleet ennenkin, ja pystyneet ylläpitämään paitsi liikuntakykynsä, myös voimansa, taitonsa ja rohkeutensa. Joka kerta tuollaisia liikkujia nähdessäni toivon, että itse pystyisin kolmenkymmenen vuoden kuluttua edes puoliksi samaan. 

Jos unohdetaan taito ja sen myötä hypyt ja piruetit, luistelu menee hyvin kestävyyslajista, ja kierrän mielelläni kaukaloa ympäri. Kuten aina talven ensimmäisellä luistelukerralla, jaloissa tuntui ihan uusissa kohdissa. Parinkymmenen minuutin jälkeen lihakset alkoivat kuitenkin lämmetä. Tällä kertaa innostuin kokeilemaan luistimilla myös kyykkyjä, eli pitkän liu'un aikana kyykistymistä kahdella jalalla mahdollisimman alas, selkä mahdollisimman suorana, minkä uskon pitemmän päälle tekevän hyvää sekä tasapainolle että lihaksille. En uskaltanut luistella puolta tuntia pitempään ensimmäisellä kerralla. Tietenkin jalassa tuntui hiukan samana iltana ja vielä seuraavana aamunakin, mutta se nyt ei ollut uutta. Toivon siitä huolimatta pääseväni pian uudelleenkin luistimille.